Duken näkökulma: Pienen ponipojan elämää (osa 6)

Hetki vierähti viime kerran vieraskaviosta. Pääsin vihdoin lomalle, joten lienee syytä kertoa vähän kuulumisia. Nyt makailen timmin rantapalloni vieressä täällä jossain missä vihreä on uusi musta.

Sitten viime näkemän tein pienen muuton ja siirsin majani tallissa takaisin ekaan loossiin. Pääsin siis takaisin lukaaliini, jossa voi hyvin suorittaa vaikkapa aamulenkin. Tyttöystävä tuli ja meni: Se oli sellainen tähdenlento, liian hyvää ollakseen totta. Ei me sitä Pläsipään kanssa kauaa ikävöity, elämä jatkuu.

Tai no. Talvella Pläsipää oli paljon omissa oloissaan. Sillä oli sellainen pygmitarha, joka viikko viikolta venyi isommaksi. Osittain ihan kaksijalkaisen aloitteesta ja osittain minun toimestani. Painimaan ei juurikaan päästy, joten piti keksiä vähän omaa aktiviteettia. Sillä hetkellä väliaidan tuhoaminen oli ehkä parasta hupia ikinä.

Kevään edetessä Pläsipää pääsi pois nukketalostaan. Aika elefantilta se siellä näyttikin - jouduttiinkin sitten ihan kimpassa laihdutuskuurille. Minä sijaiskärsijänä ja Pläsipää varsinaisena uhrina. Emäntäkin liittyi klubiin, mutta ei siitä sen enempää. Yllättäin Pläsipää johtaa tätä kisaa ja se onkin kadehdittavan timmi nyt.

Yhteiselo Pläsipään kanssa tuntui kivalta. Oltiin vain me eli mä ja se. Katseltiin maisemia, syötiin, juotiin ja painittiin. Etsittiin kevään ekoja vihreitä tikkuja. Nautittiin rapsutuksista ja retkeiltiin välillä Pläsipään lempparipaikassa. Kuitenkin yhtenä hitokseen aurinkoisena päivänä kaksijalkaiset ajoivat kumipyöräisillä vehkeillään pihaan. Sieltä tipahti pihaan Swifferi, sellainen musta ja kovaääninen kaveri. Possuja en ollutkaan ennen nähnyt.

Tää kuva on meidän synttärikemuista. 

Swifferi tuli ja yritti näyttää kaapin paikan. Tuli ryppy rakkauteen: Se omi Pläsipään. Pitäköön, ajattelin. Kriisi iski vasta siinä kohtaa, kun se tupsuaivo valtasi heinäbaaritkin ihan periaatteen vuoksi. Joku roti tähänkin politiikkaan.

Meni joitain päiviä. Swifferi oli kokenut vähän murheita siinä taannoin, mutta kassillinen erilaisia syötäviä tököttejä paransi sen mielen ja sielun kummasti. Siitä tuli samalla vähän kesympi ja lopulta tulin siihen lopputulokseen, että se on ehkä sittenkin ihan vaan poni.

Mä, Swifferi ja karvainen kevät.

Hitaasti, mutta varmasti meistä tuli Swifferin kanssa kamuja. Pläsipäästä tuli meidän yhteinen jumala. Swifferin kanssa löytyi sopiva aaltopituus ja erilaiset kamppailulajit ovatkin meidän juttu. Välillä leikitään hippaakin. Pläsipää päätti, että minä olen sen neuvonantaja ja nyypiö sitten varahenkireikä. Näin saatiin Swifferi aisoihin ja vähän niin kuin luonnostaan se ymmärsi etunsa ja paikkansa.

Tässä yhtenä päivänä tuossa taannoin käytiin kauneuskilpailuissa. Omaan erinomaisen talentin jäädä joka skaboissa viimeiseksi ja niin tein nytkin. Liikuin kuulemma jälleen laiskasti. Otin neuvosta vaarin ja seuraavalla retkellä leijailin pari päivää sitten kuin mikäkin heliumpallo. Otin siis vähän mallia Pläsipäästä, mutta ei sekään kuulemma ollut hyvä idea kaksijalkaisen mielestä.

Mene ja tiedä, mutta minulla on mielestäni vain hyviä ideoita. Kerron niistä lisää taas joskus.