tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kinnerpatti


Minun hevoseni jää henkiin.

Diagnoosi: Otj kinner lievät kinnerpattimuutokset, otj pehmytkudostulehdus, kinnerkipu

Pari poimintaa paperista:
"Reipas, villimpi kuin pitkään aikaan."

"Alkuun otj jäykkä/lyhyt/ep, mutta vertyy ja lopulta liikkuu hyvin."

"Etuosan liike hieno."

Linkki videoon
Mikä ihme sitten aiheutti massiivisen turvotuksen jalkaan? Suurimman syyllisen viitan sai tämä nuppineulan pään kokoinen pistohaava, mikä on tulehduttanut koko jalan:
 

Noloa tunnustaa, mutta en ollut tuota reikää huomannut. Koko sääri oli sisäpuolelta sen verran kosketusarka, etteivät tarkemmat tutkimukset kotona oikein onnistuneet. Vasta ruunalle tarjotut seitinohuet päiväkännit tarjosivat oivan hetken tutkia jalkaa tarkemmin klinikalla. Mutta luojan kiitos jänteet, hankkari ja puikkoluut olivat kunnossa. Kinnerpatti ei ollut yllätys, mutta näistä vaihtoehdoista jopa mieluisin tässä kohtaa. Jatkohoitona liikettä, liikettä, liikettä... :) Jos oireilu jatkuu, laitetaan lisäksi myös Tildren tai kortisonipistos.

Olo on kieltämättä (toistaiseksi) todella huojentunut. Pahempaan varauduin, kun kohtalon kortit tuntuvat olleen kovin tummia viime aikoina. Nyt jorataan tämän biisin tahtiin!

22 kommenttia:

  1. Olet jorauksen ansainnut! :D Eteen ja Ylös!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli Salamankin teema tänään - eteen ja menoks! Hitokseen villi teiniheppa. ;)

      Poista
  2. Ajattelin myös että "huh helpotus", kun näin facebook päivityksen aiheesta! :) Ei sentään hankkari. Kinnerpatin kanssa voi kuitenkin elää ja touhuta melkein entiseen malliin ainakin sitten aikanaan kun luutuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutokset olivat vielä pieniä, mutta -13 otettiin kinnerkuvat myös ja niihin verrattuna "juttuja" on tapahtunut eli nivelraot ovat alkaneet täyttymään. Liike on tähän(kin) lääke, joten ei muuta kuin latua. Tietty muiden vikojen tahtiin.

      Poista
  3. Jes! Mutta mites ponin kävi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvin. ;) Hyvin kelpasi myös "väärä" poni Salaman kuljetusmaskotiksi. Onneksi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kieltämättä.... :P Kunnes toisin sanotaan. Mutta niinhän se näiden kanssa menee.

      Poista
  5. Huh helpotusta! Baila baila!

    Noi pikkupikkuhaavat on kaikista ärsyttävimpiä, meillä on ollut pari vastaavaa, ja kun haavaa ei ole ihmissilmä löytänyt, on hauteen oikealle paikalleen asentaminen ollut välillä varsin haastavaa!

    Mä ehkä kuvailisin Salaman alkuraveja jopa termillä alkuräjähdys!

    Elämä jatkuu sittenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan - elämä jatkuu. Kinnerpattikin näytti ihan kivalta siellä kuvissa, pitäisi ajan kanssa toipua ihan hyvin.

      Tuo on aika normaali Salama tuossa videolla, se on nimensä veroinen - Salama iskee. ;) Käveli tänään kahdella jalalla ja välillä pukittaen ja jyräten koko reissun, oli tosi ihku.

      Poista
  6. Huh. Jokohan nyt alkais nämä riittää? Onneksi kyse ei ollut mistään kovin vakavasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin kovin, että nämä olisivat sitten pikkuhiljaa tässä ja Salama saisi elää rauhassa ainakin 30-vuotiaaksi. :D

      Poista
  7. Olipas nämä uutiset kiva käydä täältä lukemassa. Poika oli kyllä niin energinen ja villi että :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama päivä seisoskelua teki tehtävänsä, toinen oli kirjaimellisesti vähän pöhkö. :D

      Poista
  8. Jee, mukava kuulla :) nyt vaan sitä liikuntaa sopivan rauhallisesti (öh, jos Salamalle se sopii :D )! Hyvä lihaskuntohan ehkäisee kaikennäköisiä kremppoja syntymästä, toivottavasti pääsette nyt sitä rakentamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallisuus ja Salama eivät aina sovi samaan lauseeseen, mutta parhaamme teemme. ;) Se on luvattoman huonossa kunnossa nyt, jaksoi just ja just kipittää muutaman kierroksen ravissa per suunta. Hiljakseen koitetaan saada kunto kasvuun...

      Poista
  9. Hienoja uutisia, ettei tuon pahempaa kuitenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep - tietty toivottavaa olisi, että tuo kinner luutuu kauniisti. :D

      Poista
  10. Eka ajatus, vaikka se vähän hassulta kuulostaakin, oli tätä lukiessa "Mahtavaa!" Huvitti tuo video, mun poni vetää usein liinassa samanlaisia muuveja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Kieltämättä sama fiilis kävi itselläkin mielessä! :D Kinnertähän se on oireillut aina silloin tällöin kinnerpattimaiseen tapaan, mutta se on ollut ohimenevää ja sinänsä harmitonta. Tosin, onkohan etujalan hankkari mennyt tämän vaivan takia, sitä ei voi kukaan tietää... Mikään nopea juttu kun tuo kinnerpatin tulo ja meno ei välttämättä ole. 2-vuotiaana sillä näkyi pelkkä nokkamuodostuma alimmassa nivelraossa, nyt kuvissa näkyi enemmän muutoksia. Kuulemma tosin lieviä vielä.

      Poista
  11. Mahtavat uutiset, on varmaan ihan lottovoittajan olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi. Saa nähdä minkä pään se seuraavaksi rikkoo. ;)

      Poista