keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Onks tukka hyvin?

Ja näkyyks blingit?


Shettiksillä on usein pienet korvat ja paljon tukkaa. Se on tosi söpö juttu, mutta aiheuttaa toisinaan pieniä ongelmia: Miten saada esimerkiksi suitset pysymään päässä? Kun ne kerran tiputtaa ajolenkillä päästä, ei välttämättä halua kokeilla samaa uudelleen.

Vaihtoehdot: Leikkaa harja pois. Ei. Leikkaa niskaan siili. Ei, sydän itkee verta jo pelkästä ajatuksesta. Letitä. Joo!

Suitset voi askarrella letin avulla pysymään paikoillaan parilla eri tapaa. Tämä on oma suosikkini:
Letitän usein myös harjan kahdelle ranskalaiselle letille (siitä lisää alla) ja jätän silloin niskaan yhden tupsun käyttämättä otsatukkalettiä varten. Letti tehdään luonnollisesti vasta sitten, kun suitset ovat päässä. Otsikseen teen letin samalla idealla kuin ranskalainen letti tehdään häntään eli jouhia kerätään ylhäältä alas reunoja pitkin. 

Letin voi tehdä koko otsikseen, jolloin siitä tulee siisti pötkö tai vaihtoehtoisesti noin, miten ylläolevassa kuvassakin on. Idea on kuitenkin se, että letti menee napakasti niskaremmin yli. Tällöin suitset eivät luiskahda niin helposti korvien yli.
Varsinkin ajaessa pitkät mustat jouhet tuulessa viuhuen olisivat tosi näyttävä juttu, mutta ohjiin sekoittuessaan ne ovat todella harmittavaiset. Lisäksi se kuluttaa harjaa, kun rintaremmi kulkee juuri tuosta kriittisestä paikasta. Dukenkin harjaa ollaan nyt vaivalla, huolella ja rakkaudella kasvatettu kolme vuotta Salaman parturoinnin jäljiltä, joten yhtäkään turhaa koloa siihen ei enää kaivata. Jouhien selvitysaine voisi myös auttaa, mutta Dukella ei ikävä kyllä niitä voi sen epäillyn allergian takia käyttää. Siksi fledaan askarrellaan ajelun ajaksi useimmiten kaksi ranskalaista lettiä. 

Duken harja on paksu, vaikkei olekaan älyttömän pitkä. Ajolenkille tehtävät kaksi kotilettiä muistuttavatkin jouhien paksuuden vuoksi usein tuollaista kuvien todistamaa epävireistä lettipitkoa, mutta ajatus on tärkein eli se, ettei rintaremmi hankaa eivätkä ohjat sotkeennu. Letin päät voi kunnon pullapitkoefektin lisäämiseksi taitella letin sekaan tai vaihtoehtoisesti antaa vain olla.

Duken peruukki.
Sampan heviletti.

4 kommenttia:

  1. Pancholla näyttäisi olevan aika samanpituinen harja ja sekin on enemmän paksu kuin pitkä. Teen kanssa ajoon aina letin otsatukkaan (meillä kun on laput niin muuten sitä tukkaa saa taiteilla joka kolosta ulos että se asettuu hyvin) sekä jos muistan/jaksan niin ranskalaisen letin harjaan. Meillä ei ole ollut ongelmia suitsien poistippumisessa tai harjan hankaamisessa mutta onhan se silti siistimpi tehdä noin. Eniten harmitusta minulle tuottaa hyvin leveä niskahihna, joka mielestäni painaa ponin pieniä korvia ja punkee suitsia eteenpäin. Ajattelinkin käydä suutarilla mukanani Panchon niskahihna ja Speedyn muotoiltu niskahihna josko ponin niskahihnan voisi yksinkertaisesti leikata samaan muotoon. Meidän suitset kun on mallia palapeli (eri osia koossa mini/shet), joten uusia en ala metsästämään ihan heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin seuraavaks koittaa korvahuppua Dukella, on nyt jostain syystä ruvennut ääniherkäksi takaapäin (esim. jos ihan tuulee takaa, säpsyy sitä), joten pitänee miettiä kampaus uusiksi. ;)

      Noissa mun suosikkisuitsissa (meksikolaiset) niskaremmi on ihanan pehmeä, mutta myös kapea! Sopii hyvin Duken niskaan. Nuo suitset ovat Hööksin Claridge Houset.

      Poista
    2. Pelottavan paljon yhtäläisyyksiä meidän poneissa! Panchokin on ollut nyt vähän ääniherkkä ja erityisesti takaapäin tulevat rapsahtelut (oksat katkeaa tuulessa, kivet rapisee yms) on säikytelleet ponia. Ajattelin sen kuitenkin johtuvan vain noista lapuista kerta takaapäin tulevat äänet ovat vähän jänniä. Olen "siedättänyt" ponia ajamalla kaikenlaisten risujen läpi ja itse lauleskelemalla kärryillä :D Meillä tätä tuntuu esiintyvän vain tuulisella säällä ja kun ollaan kaverin kanssa lenkillä (silloin tuppaa olemaan itse kullakin hevosella ylinmääräisiä kierroksia). Auttaisikohan teille pelkkä pumpulipallot korvissa, silloin ei tarvitsisi miettiä uusia kampauksia?

      Poista
    3. Duke ja Pancho ovat selvästi saman tyyppisiä monessa asiassa. :) Samppa-poni on taas eri muotista, se on salamamainen enempi... ;)

      Poista