lauantai 7. maaliskuuta 2015

Tänään ei satanutkaan, vaikka taivas on ollut painava pitkään


Myrskylukemia hipovat tuulenpuuskat viuhuvat ympärillä. Tavaroita lentelee, puiden oksat hakkaavat rakennuksien rännejä vasten. Ilma on sellainen, ettei ihan heti tee mieli lähteä 4-vuotiaaksi kääntyneen herkkiksen kanssa kävelylle ilman satulaa.

Mutta minä menin. Ratsuni korvakarvat lepattivat tuulessa, kun se tarkkaavaisena odotteli ohjeita kulkien jälleen rennosti ja letkeästi ratsastajansa alla. Oli ympyrää, kahdeksikkoa, kolmikaarista kiemurauraa, väistöaskelia ja pysähdyksiä. Oli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne.

Tuli huippuhyvä fiilis. Tätä varten sitä työtä on tehty koko kammottava talvi.

Millaisista ilonhetkistä sinun päiväsi on tehty?

2 kommenttia:

  1. Minusta oli eilen niin ihanaa vaan pitkän synttärivierailupäivän jälkeen ajaa tallille ja auton oven avatessa kuulla vähän vaativakin hörinä, että sisään olisi päästävä. :) Siivoilin karsinan, laitoin vedet, punnasin heinät ja hain sitten Ripsun sisään. Miten mahtavaa vain puuhata sen oman kanssa. Kun se on hyväntuulinen ja halittava, sellainen mussukka oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että te saitte toisenne vuosien jälkeen!! :)

      Poista