tiistai 24. maaliskuuta 2015

Salaman satulapäivitys


Prestige D1 Icelandia on nyt hypistelty parisen viikkoa. Alkuperäistä MW:tä levitettiin 2cm ja se sopii nyt jetsulleen hoikistuneen Salaman selkään leveyden puolesta.

Näytin satulan ohimennen edellisenä lauantaina klinikkareissulla, kun paikalla oli satuloihin erikoistunut fysioterapeutti. Ihan täydellisen leimaa kyseinen satula ei fysioterapeutilta saanut - vielä. Syynä juurikin se painopiste, mikä saattaa tulla hieman liian taakse. Mutta koska hevonen on ollut satulan kanssa tosi hyvä, kehoitti fyssari ottamaan satulan kokeiluun pidemmäksi aikaa. Siispä vuokrauspäätös tehtiin. Omaa en näin nuorelle ja jatkuvasti muuttuvalle nyt osta, siinä ottaa takkiinsa liikaa tällä hetkellä. Vuokraussysteemi on hyväksi havaittu, joten samalla linjalla jatketaan. Jos tämä satula tuntuu hyvältä jatkossakin, on asia tietenkin eri.


Salama on totta tosiaan ollut ihan SUPER ratsastaa: Herkkä, rento, melko notkea ja ennen kaikkea reipas. Jopa kentällä, missä jumittelua ja portille sinkoilua vanhan satulan kanssa esiintyi. Sitä on voinut nyt ratsastaa niin sanotusti normaalin hevosen tavoin. Itseasiassa mitä enemmän ruuna oppii "temppuja", sitä hanakammin se niitä kaikkia tarjoaa. Hauska hevonen! Liikunta on toistaiseksi ollut vielä pelkkää käyntiä, takana on vasta ihan pari pienen pientä ravipätkää suoralla.

Ratsastajalle satula on ihan okei. Istuin ei ole syvä kuppi, mutta se todellakin pakottaa avaamaan lonkat. Pikkuhiljaa totun koulusatulaan taas noin muutenkin. Tuntuma hevoseen on kuitenkin hyvä, leveä hevonen tuntuu paljon kapeammalta tämän kanssa. Pidensin tästä kerrasta jalustimia yhdellä reiällä ja painopiste parani hieman. Istuntaa unohtamatta. :D



Salama yhden täydellisesti sujuneen testiratsastuksen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen kuva toi minulle mieleen jostain syystä kunnon Ring - vibat :D Mustat "hiukset" roikkuvat märkinä kasvoilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :D Tämä kuva hymyilytti itseäni, Salaman ilme on just semmonen, et tehkää joku jotain, täällä sataa räntää keskellä kesää. ;)

      Poista