 |
| Yhteisen taipaleen ylä- ja alamäet jonkin sortin kaaviona. |
Minulla on käynyt tuuri monella tapaa. Tällä hetkellä omistan kaksi hevosta ja molemmat ovat olleet omia kolme vuotta. Toinen niistä on tarjonnut yhteisen taipaleen aikana tasaisesti pääasiassa iloa ja toinen taas laajan skaalan tunnetta koko repertuaarin molemmista ääripäistä. Samasta tallista löytyy siis tuttu ja turvallinen jokapaikan höylä sekä toisinaan arvaamaton vuoristorata. Vuoristoradalla olisi kykyä ja talenttia, mutta ukkoskuurot iskevät aika ajoin päälle, välillä varoittamattakin. Tuttu ja turvallinen tuntuu siinä rinnalla itsestäänselvältä, mutta todellisuudessa tällaisellä eläimellä on ihan äärettömästi arvoa.
Se antaa itsetunnon takaisin. Kun edes jonkun kanssa kaikki on ollut helppoa kuin hyvänä kesänä heinänteko, palaa usko omaan tekemiseen takaisin edes jollain tasolla. Rentous toimia on ihan eri luokkaa. Päätä ei tarvitse hakata seinään loputtomasti eikä itsesyytöksissä tarvitse kylpeä. Tuttu ja turvallinen ei ehkä ole näyttelykehien kirkkain tähti tai se, joka tuo joka kisoista pokaalit kotiin, mutta se on se eläin, joka oppii kerrasta kaiken, kantaa lapset selässään ja vetää vaarit perässään ilman virheliikkeitä. Se on se suuren luottamuksen ja kunnioituksen arvoinen poni, joka pelkällä olemassaolollaan rauhoittaa, rentouttaa ja tuo uskoa huomiseen.
Näinä päivinä, kun huominen pelottaa, itkettää, ahdistaa ja kammottaa, on hyvä, että jokaisen tallista löytyy edellämainitun arvoinen luottoystävä.
 |
| Luottoponi tekee mitä pyydetään ja priimaa tuppaa tulemaan, vaikka yhdellä kädellä ajaisi. Tässä lanataan kenttää rampa-Salkulle edellislauantain auringossa. |
Millainen on sinun luottohevosesi?
Ihan kuin minun näppäimistöltä tullut teksti. "Tuttu ja turvallinen tuntuu siinä rinnalla itsestäänselvältä, mutta todellisuudessa tällaisellä eläimellä on ihan äärettömästi arvoa." Allekirjoitan etenkin tämän 110% prosenttisesti. Kun lippuhäntä-lämppärin kanssa on koettu vauhtia ja vaaratilanteita, on mukava nollata päivä nuokkumalla tasaisen hitaasti kärryjä vetävän shetlanninponin kyydissä. Ei tarvitse murehtia milloin tulee traktori ja mihin puskaan syöksyn karkuun, sillä ponia ei kiinnosta pätkänvertaa moinen kammoitus. Itsekin olen tullut niin säikyksi ratsastajaksi kun hevonenkin on kuin arvaamaton dynamiittipötkö, että Panchon kanssa on mukava hakea takaisin sitä rauhaa ja rentoutta. Ei sillä, kyllähän tuostakin pikkupötköstä löytyy sitä dynamiittia aina kun ponille itselleen sopii ;)
VastaaPoistaNImenomaan - tuo luottotyyppi tarjoaa pyydettäessä kyllä dynamiittiäkin, jos sitä haluaa, mutta silloinkin sillä pysyy järki päässä. :D
PoistaOikein huvitti, kun kaivoin tuonne FB:n puolelle vanhoja kuvia ja laitoin sinne yhden kesältä 2010, kun meidän kenttä juuri valmistui. Vaikka se mun valkoinen Tomppa-ruuna oli henkisesti vähän epävakaa hevonen (:D), se ei pelännyt mitään härveleitä tai muita kulkuneuvoja. Siellä mä keventelin kentälläni traktorin tasoitellessa vielä reunoja. :D Salaman kanssa ei tulisi kuuloonkaan, hyvä jos voisi talutella vähän sinne päin. No, ehkä aika tekee ihmeitä, ehkä ei.
"Tuttu ja turvallinen ei ehkä ole näyttelykehien kirkkain tähti tai se, joka tuo joka kisoista pokaalit kotiin, mutta se on se eläin, joka oppii kerrasta kaiken, kantaa lapset selässään ja vetää vaarit perässään ilman virheliikkeitä. Se on se suuren luottamuksen ja kunnioituksen arvoinen poni, joka pelkällä olemassaolollaan rauhoittaa, rentouttaa ja tuo uskoa huomiseen."
VastaaPoistahuh, kuvailit just Safin.
kaunista tekstiä :-)
Kiitti!
PoistaTuntuu joskus siltä, että tuo vaivainen ja toisinaan vaikeahko tyyppi vie kaiken ajan ja energian, mutta onneksi välillä voi heittää rennommalle vaihteelle ja puuhastella luottoponin kanssa vaikka ja mitä. :)
Oma shettikseni on kuin Duke <3
VastaaPoistaPs. Millainen tuo lana on? Ja toimiiko hyvin? Ainakin videolla näytti ihan hyvältä?
Dukeshettikset ovat parhaita!
PoistaLana on tosi kevyt, mutta muotoiltu näppärästi, joten tasoittaa tuon kentän aika kivasti. :) Alkuun vedin sitä päältäajettavan ruohonleikkurin kanssa, mutta se krakaa aina, joten vaihdoin ponivoimaan. Koska lana on niin kevyt (sitä jaksaa itsekin vetää perässä vaikka kuinka), uskalsin valjastaa sen valjakkovaljaiden perään. Tuon vetokartun tapaisen väsäsin väliin ja riimunnarusta piti virittää välipala, ettei ponin jalat osu tuohon rautaan. Hyvin kulkee! Itse olen pitänyt vielä tuossa keskellä narua, jolla voin nostaa lanaa ilmaan tarpeen tullen. Se ei videolla näy.
Turvallista ja hyvää klinikkareissua teille, mä niiiiin peukutan hyvien uutisten puolesta!
VastaaPoistaToki se on helppoa olla optimistinen silloin kun omasta hevosesta ei ole kyse, mutta luota tunteeseen, Ja tarvittaessa usko ihmeisiin. Niitäkin tapahtuu!
Mitä tulee postauksen kysymykseen luottohevosesta, niin minulle sellainen oli Jillan Into. Hevonen jonka kanssa ei tarvinnut sanoja. Tuki ja turva. Yhdistelmä peruskalliota ja hilpeää hyväntahtoista kuplintaa. Suurenmoinen Ystävä.
Kiitos Salla! Iltapäivän aikaa odottelen kauhulla. Kaikki kauhuskenaariot on käyty läpi... Jälleen kerran.
PoistaSain Intosta juuri sellaisen kuvan, mitä edellä sanoit. Loistava opettaja ja ystävä ihmisille ja varmasti Torstenillekin. :)
Mulla meinasi ihan tulla tippa linssiin, kun niin ihanasti kuvailit Dukea <3 Se "itsestään selvyys", joka repii ylös pahimmastakin murheen alhosta :)
VastaaPoistaTai ainakin keksii jotain sijaistoimintaa ajatuksille - kuten keksimällä jotain kivaa ponijäynää... :D Ei kai, Duke on paras. Samppakin kiva, mutta en vielä tinne sitä kunnolla. ;)
Poista