"I believe I can fly, I can touch the sky" T: Salama

Sain eilen Salaman viimeisimmän klinikkareissun paperit. Luin ne hartaudella läpi ja etsin pitkään nelisivuisesta artikkelista seuraavan jalkakontrollin ajankohtaa. "Kontrolli mikäli havaitsette raajoissa ulkoisia oireita." Itse oej:n hankositeen sisähaaran osalta lausunto oli seuraavanlainen: "Vamma-alue tiivistynyt merkittävästi edelliseen kontrolliin verrattuna." No mutta - sehän tarkoittaa sitä, että hankkari sai tavallaan vähän niin kuin terveen paperit. En ollut uskoa lukemaani.

Nyt saadaan siis palata ihan pienin askelin kohti normaalia arkea eli normaalin 4-vuotiaan suokkiratsun elämää. Ravailu aloitetaan minipienillä pätkillä ja jos kaikki menee hyvin, saa ruuna ottaa ekat laukat joskus juhannuksen jälkeen. Sitä en vielä tiedä, että kenen kanssa, mutta se on sen ajan murhe.

Ilouutisen kunniaksi tehtiin tänään yksi juttu: Salama maastoili tänään ensimmäisen kerran sitten maanantain 13.10.2014.

5.9.2014

Kerrottakoon tähän väliin, että viime syksynä ennen loukkaantumista saatiin maastoilukuvio aika hyvään kondikseen luottohevosen perässä. Tehtiin muun muassa kivoja retkiä, nautittiin hienosta säästä, otettiin ekat laukatkin ja käytiin maastossa ekaa kertaa yksin ratsain.

Olen monesti täällä blogissakin kertonut, että meillä on kivat maastot täällä. Niin on, jos hevonen on liikennevarma. Metsätielle pääsee vain ylittämällä tuo suht vilkasliikenteinen tie. Sen jälkeen saat olla pelko persiissä, ettei ratsureima vaan pääse karkuun ja juokse tielle. Salama ei varsinaisesti pelkää enää tavallisia henkilöautoja, mutta sitä isommat härvelit saavat slaagin aikaiseksi. Maastoon se lähtee kyllä, mutta siellä on niin pal kovin jännää aina. Asiaa ei auta yhtään se, että eniten niitä autoja pelkään minä. Omalta osaltani teen asian eteen jatkuvasti hommia.

Siispä palattiin alkuvaiheeseen eli maastoiluun for babies: Turvaponi mukaan ja Ruuna Reipas ratsastajineen liinan päähän taluttajan kera. Toinille olisi ollut nyt hommia.

Salama oli lievästi sanottuna pinkeä. Silti innoissaan, vaikka yksi jäätynyt vesilammikko oli yhden jäkityksen syypää. Retki piti sisällään sivuloikkaa, levadee, Salamapolkkaa ja sen sellaista, mutta lopputulema oli onneksi se, että alkuperäinen yhdistelmä palasi samanlaisena settinä kotipihaan. Hauskaahan se on, että energiaa piisaa, mutta jalkojen kannalta nuo loikat voisi jättää suorittamatta tai ainakin ne voisi tehdä hillitymmässä mittakaavassa. Ihailtavan johdonmukaisesti pienet suoralle tielle kehitetyt mutkat kuitenkin selvitettiin ja uskon, että tässäkin asiassa sinnikäs puuhastelu tuottaa aikanaan tuloksia. Loppukäynnit tehtiin pihalla ja hommat lopetettiin jälleen heti, kun Läsipää oli ihan oikeasti rento.

Silti seuraavalla kerralla satulaliima voisi olla ihan jees.