perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hoikasta paksuksi ja matka takaisin

Heinäkuu 2014.
Salama oli viime kesänä hienossa kunnossa. Karva kiilsi ja mieli oli yhtä kirkas. Läskiäkään ei juuri ollut ja jotain lihaksien tapaistakin pääsi kankkuun kehittymään syksyä kohden.

En mittaillut sen painoa kesän aikana kertaakaan, vain toukokuulta löytyi yksi merkintä. Silloin Salama painoi 518 kg. Tässä muutama kuva kesän ajalta:

Heinäkuu 2014
Heinäkuu 2014
Syyskuu 2014
Sitten tapahtui puff eli etujalan hankkari sanoi poks lokakuun lopussa 2014. Ruuna oli sairastarhassa kolme kuukautta eli käytännössä se vain seisoi ja söi. Se oli kohtalokasta, kunnes joulukuun lopussa vihdoin havahduin asiaan. En ollut tarpeeksi vähentänyt sen heinämääriä, vaikka turhat väkirehut jätettiinkin heti tunnollisesti pois.

Joulukuun lopussa painomittanauha kertoi Salaman painavan 560 kg. Dieetti alkoi. Tässä linkki tammikuun painopostaukseen.

Joulukuu 2014
Joulukuu 2014.
Joulukuu 2014.
Joulukuu 2014.
Tammikuu 2015
Helmikuussa Salama pääsi takaisin normaaliin tarhaan ja pääsi näin liikuskelemaan omaan tahtiin. Sillä oli hyviä vaikutuksia, sillä kilot karisivat vyötäröltä vauhdilla. Hevosen aineenvaihdunta selvästi palasi normaaliin rytmiin, sillä ruuna kakki viikon aikana melkein enemmän kuin koko talvena yhteensä.

10.2.2015 se painoi 540 kg. Tässä helmikuinen painopostaus.

Helmikuu 2015.
Maaliskuu 2015.
Maaliskuu 2015.
Nyt maaliskuun lopulla oli aika ottaa seuraavat mitat mutu-tuntemuksien rinnalle. Olkoonkin, että hevonen näyttää kuvissa vähän nukkavierulta, mutta niinhän ne kaikki tähän aikaan vuodesta.

Kuva otettu 25.3.2015.
(cm, lbs, kg)
Salama painaa nyt maaliskuussa siis noin 520 kg! Pudotusta joulukuisiin hirmulukemiin on tullut siis huomattavasti. Nyt paino alkaa olemaan mielestäni aika hyvillä kantimilla, seuraavaksi on aika kasvattaa lihasmassaa. Kylkiluut tuntuvat selvästi ihon alla, enää niitä ei tarvitse kaivaa. Satulavyö menee näppärästi kiinni, juoksutusvyössä onkin jo liian pitkä vyö. Vielä kertauksena:

Joulukuu 2014
- Paino 560 kg
- Vatsan ympärysmitta 201 cm

Maaliskuu 2015
- Paino 520 kg
- Vatsan ympärysmitta 194 cm
- Säkäkorkeus 155 cm
- Pudotus prosentteina 7,1 %

Tässä postauksessa käytetyt painot ovat kaikki mitattu samalla mittanauhalla.

Rieputreeni on Salaman yksi salaisuus...
Kevätauringon lämmössä tulee välillä ihan uni kesken leikin. :D 
Rakas riepu.

4 kommenttia:

  1. Onpas häneen tullut muuten paljon valkosta karvaa lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa karva on lisääntynyt ihan järjettömästi nyt tämän talven aikana! Ensi talvena pää on varmaan jo ihan valkoinen... :)

      Poista