Olen jo melkein Toiveikas

t. Hopefulness

Hän on rakkaan Hennuni varsa, Toini, ikää 7 vuotta. Hän on pian minun ja ihan ikioma.

Toini paljastui koeratsastuksen aikana yritteliääksi, ihmisystävälliseksi ja omalla moottorilla liikkuvaksi. Jarrut löytyivät ja ravi eteni sitä vauhtia, mitä ratsastaja pyysi. Laukan se nosti, mutta ratsastaja videon perusteella jarrutti menoa aika huolella. :D Mikä parasta, Salaman Albion tuntui sopivan ihan OK sille, eli lähitulevaisuudessa selvitään ehkä vain yhdellä satulahankinnalla. Tammalla on kokoa ja näköä, hyväasentoiset jalat, kaunis ylälinja ja kiltti katse.

Mites tässä näin kävikään? En tiedä, mutta yksi vanha ihan oikea haave toteutui: Saan Hennusta parannellun version. Olen jälleen tilanteessa, jossa tehdään ravurista ratsua. Puolitusinaa ravuriprojektia takana, yksi edessä. Edelleenkään ei koskaan saa sanoa ei koskaan - vannoin aikani, että nämä olivat nyt tässä. Eipäs ollutkaan.

Paikka ja aika tuntuivat ensin olevan väärät, mutta on niitä kompromissejä ennenkin tehty. Tamma ei tulekaan siksi ihan heti kotiin, mutta joskus sitten.

Nyt puuhaa riittää, mutta en valita. Sen sijaan nautin hetkestä.

Kohta joku kysyy: Miksi lämppäri? Mikä vika Salamassa ja Dukessa?

Jossain kohtaa harrastuksessaan on siinä vaiheessa, että on valittava mukavan harrastelun ja tavoitteellisen valmentautumisen välillä. Aika, raha, mielenkiinto ja allekirjoittaneen hermorakenne eivät kaipaa tavoitteellista kisaamista enää ollenkaan. Sen sijaan mukava touhuskelu kotona kivoissa puitteissa on mukavaa. Välillä voidaan käydä jossain naapurikylän pikkukisoissa, mutta that's it. Tunneillakin tulee joskus käytyä, jotta saa uusia työkaluja kotiin kokeiltavaksi.

Olen jo pitkään kaivannut luottoratsua varsojen rinnalle. Sellaista, jonka kanssa voi lähteä tallustamaan maantien reunaa hyvillä mielin tai pyöriä kentällä huolettomasti. Ystäväni ovat tarjonneet omia ratsujaan tiuhaan lainaksi ja se on oikein mukavaa, mutta oma on aina oma. Saat suunnitella viikko-ohjelmia ja tehdä fiiliksen pohjalta juttuja. Vihdoin ja viimein tekisi mieli ratsastella päivät pitkät, mutta omat hevoset ovat vielä niin nuoria, ettei niitä voi eikä kannata liikuttaa vielä niin paljoa.

Salamassa ja Dukessa ei ole siis mitään vikaa. Salama on nuori ja totuttelee vielä kaikkeen. Aika tekee varmasti tehtävänsä ja jonain päivänä Salamakin on sellainen, mistä edellä kirjoitin. Duke taas on maailman paras poni, mutta sen kanssa en vielä hätäile valjakkoajojuttujen suhteen. Sekin kun on vasta kolme. Koen taantuneeni ratsastajana nyt parin vuoden aikana todella paljon. Oma moka, joten on siis korkea aika tehdä asialle jotain.

Jotain samaa näköä?

Ja miksi sitten lv eikä suokki tai joku muu ratsu? Vanhassa vara parempi: Hennu oli täydellinen harrastuskaveri. Helppo käsitellä, lastata, kuljettaa, liikenne- ja melkein täysin maastovarma, herkkä ratsastaa eli kiva ja kiltti siis kaikessa. Nyt tarjolla oli emänsä kopio, jossa kaikki palikat kohdillaan. Joten miksi sanoa ei?

Btw. Jos tätä hevosta ei olisi koskaan tarjottu, en olisi koskaan hankkinut kolmatta omaa. ;)