Ohjasajo on vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on, jos sitä ei tee tarpeeksi usein. Se on myös entistä vaikeampaa, jos hevonen voi olla siinä vaikea. Salama on hyvin herkkä eli se on sen "vaikeuden" syy. Se peilaa ihmistä todella paljon ja on todella tarkka erityisesti jarruttaville avuille. Jos ylävartaloni on ihan vähänkin väärin, se pysähtyy. Jos varpaani osoittavat vähän liikaa sen linjan yli, se pysähtyy. Jos säädän ohjien kanssa, se pysähtyy. Jos pikkasenkin olen myöhässä apujeni kanssa, se pysähtyy ja kääntyy sisäänpäin. Maailman paras hevonen opettamaan minulle tarkkuutta ja huolellisuutta! Olenkin todennut, että Salamaa on kivointa ajaa köysillä. Ohjasajovyön ja megapitkien ohjien kanssa säädän itse liikaa. Tosin, thank God, enää se vain pysähtyy, ennen kevään koulutusjaksoa se lähti aina hillitöntä rodeota johonkin suuntaan!
Siispä nuorukainen sai ylleen köysiriimun, yhden köyden ja puolikkaan ponin ajo-ohjan. Viime ohjasajokerrasta onkin vierähtänyt tovi. Silloin muistaakseni otettiin vähän yhteen aiheen tiimoilta, kun ruunaa ei napannut työskentely kentällä tippaakaan. Nyt se asettui Slaamamodeen ja pitkät metsittyneet korvat lurpallaan odotteli ohjeita. Ei ollut mikään Pendolino, mutta ihan hyvä kuitenkin. Koreografia piti sisällään kahdeksikkoa ja pysähdyksiä. Mitä enemmän ruunaa kehui, sitä veltommin korvat roikkuivat läsipään jatkona.
Koska ruuna oli aika mahtava, ajattelin koittaa yhtä juttua. Nyt kun sitä satulaa ei ole, niin hylätään sitten loputkin varusteet... Tynnyri kentälle, ruuna parkkiin Toinin viereen ja emäntä kyytiin. :D
Ja tadaa!
Tällä varustuksella ridasin villivarsallani kentällä ja pihalla. Ylitin itseni. :D
PS. Ei hätää, Dukekin kävi hommissa. Se oli tosi kiva. Niin kuin aina, tietty.
PPS. Tone sopii hyvin joukkoon vilpittömän uteliaisuutensa ansiosta. Kavaletit olivat ihan älyttömän mielenkiintoisia!
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti