Kun sattuu ja tapahtuu

Hevonen on iso ja ajoittain arvaamatonkin eläin. Pääsääntöisesti hevoset ovat kuitenkin ihan kiva ja turvallinen harrastus, joka ottaa ja antaa paljon.

Hevosen ei välttämättä tarvitse pelätä autoja, mutta juuri tiensivua kävellessä se voi juuri samaan aikaan auton kanssa havaita rapisevan muovipussin ojan pohjalla ja pelästyä sitä sillä seurauksella, että auto on seuraavaksi tulilinjalla.

Vastaavasti metsäpolulla hevonen voi ihan hyvin pelästyä jotain ääntä, hajua tai muuta olemattomalta tuntuvaa juttua sillä seurauksella, että ratsastaja lentää puuta tai kiveä päin. Hevonen voi yhtä hyvin pelästyessään vaikkapa kompastua, jolloin ratsastaja voi tipahtaa jalkoihin. Nämä tilanteet tulevat usein niin yllättäin, ettei niihin voi varautua muuten kuin äärettömällä tasapainolla ja kokemuksella. Kun vastassa on puoli tonnia painava eläin, häviää ihminen äkkiä.

Kauhukahva voi olla huomaamatonkin.

Hevosen hyvä peruskoulutus on kaiken A ja O. Sen lisäksi, että totutetaan ("säkitetään") hevosta erilaisiin asioihin, on myös hyvä tehdä mielessään varasuunnitelma: Miten toimia, kun kaikki ei menekään ihan putkeen?

Tiellä avo-ojan vieressä ratsastaessa tulee varoa, ettei kaadu hevosen kanssa ojaan. Eli plan B on loikata vaikka sitten auton alle tien puolelle, jos tulee tilanne X. Kauhukahva satulassa ei ole pelkästään aloittelijoiden ja lasten juttu - itse usein pidän toista kättä kevyesti siinä maastossa, kun kävellään puolipitkin ohjin. Jos tulee loikka, pysyy oma tasapaino paremmin kasassa. Taluttaessa hevosen pää pidetään aina vasemmalla ihmisen puolella. Jos menetät pään, saat takajalan. Vähänkin vahvempaa hevosta talutetaan asianmukaisin turvavälinein: Oikeanlaiset päitset ja naru, mahdollisesti jopa raippa.

Ratsastajan asianmukainen varustus.

Ratsastajan tai ohjastajan varustus on myös olennainen osa tätä harrastusta. Käsineet kaikessa pitäisi olla ihan peruskauraa, kuten kypärän ja turvaliivin myös. Oikeanlaiset, turvalliset kengät ovat myös tärkeät. Pitkät hiukset on oltava aina kiinni, liuhuvat vaatekappaleet ja roikkuvat kaulahuivit eivät kuulu talliin lainkaan. Myös hupullinen takki on aina riski, jos huppu on kiinteä - olenpa löytänyt itseni kerran roikkumasta puusta hupusta roikkuen, kun ratsu lähtikin väärään suuntaan selkäännousutilanteessa. Pitkät hihat maastolenkillä ovat myös kätevät, ne suojaavat oksien naarmuilta ja vähän ötököiltäkin. Heijastimia ei tietenkään voi pimeään aikaan olla koskaan liikaa. Varmista ennen liikkeelle lähtöä, että heijastimista on todella hyötyä ja että ne varmasti näkyvät joka suuntaan.

Vaikka turvavarusteiden merkitystä on viime aikoina korostettu, ei koko hommaa voi jättää niiden varaan. On oltava varovainen ja järkevä. Uhkarohkeus ei aina ole hyvä juttu. Pitää omata pelisilmää, jos maastolenkillä tulee ylittämätön este vastaan. On pysyttävä oman osaamisalueen sisällä, jos on yksin liikkeellä. Toisaalta taas ei saisi olla ylivarovainen tai arka. Hevonen käyttää surutta epävarmuuden ja pelon hyödyksi, jos näin voisi sanoa. Hevonen on tismalleen käsittelijänsä peili, halusimme tai emme.

Fiksua on jättää viesti tallin seinään tai tekstari kaverille, jos lähtee jonnekin. Kännykkä on hyvä pitää mukana, äänettömänä tietenkin. Meillä on ollut aina se tapa, että jos lähdet maastoon, jätät joko liitutaululle viestin tai lähetät tekstarin toiselle. Arvioitu kestoaika ja suuntakin ovat ihan okei, jos ratsukkoa ei ala kuulumaan takaisin. Meillä on myös sovittu, että ilman satulaa maastoon ei mennä. Vanha antiikkinen jäänteeni, josta en pääse yli enkä ympäri. Myöskään yksin ei hypätä kavalettia isompaa.

Fakta on se, että hevosten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, halusimme tai emme. Siispä, otetaan suht iisisti ja nautitaan hetkestä.

Turvallisia hetkiä hevostenne kanssa!