perjantai 17. tammikuuta 2014

Kuka nostaisi kissan pöydälle...

...ellen minä itse.

Ystävä jäi talliin.
Turha kitistä, jos hevonen pelkää autoja, enkä tee asian eteen mitään. En ainakaan säännöllisesti.

Alan pääsemään jo vähän vihille tästä Salaman autopelkoasiasta. Se on hiukan ruvennut kaivamaan itsestään esiin läheisriippuvaisia piirteitä, joita lisää Duken hirnuminen sen perään. Kummatkin jäävät kyllä talliin ihan nätisti yksikseen heinäkasan ääreen, mutta viime aikoina olen huomannut niiden hiukan huutelevan toisilleen. Herkkäsieluisena Salama tietenkin reagoi vähän isommin ja esimerkiksi talutuslenkille lähtiessä mukavuusrajan ylitettyään se menee ihan pois itsestään. Duke toimii taas toisin, se lähtee kyllä mielellään lenkille, mutta kaverin lähdettyä se jää huutelemaan perään.

Tänään otin Salaman liinan päähän ja varuiksi laitoin riimun alle kuolaimet. Kaunis ajatukseni oli viedä se pienelle maastolenkille ja talutella riimusta, mutta hyvin pian sain kytkeä liinani kuolaimiin, kun hallittavuus huononi suuresti tien ylitettyämme. Toinen ajatus oli kokeilla, miten se reagoi mihinkin nyt, kun on muuten ollut seesteisempi ja "kiltimpi".

Talutin sen ihan 50m päähän kotoa ja toin kotiin. Sekä mennessä että tullessa se säpsähteli autoja ja kiirehti kovin, kun oltiin tien toisella puolella. Tällä kertaa ei ehtinyt keulimaan tai rodeoimaan muuten, luojan kiitos. Kun pääsimme takaisin omaan risteykseen, se oli taas oma leppoisa itsensä. Kotipihassa tein vielä muutaman väistätysharjoituksen ja lopuksi jäimme vielä katselemaan autoja omasta risteyksestä. Mukavuusalueen raja kulki jälleen 3,5m tiestä ja henkilö- ja pakettiautot olivat tänään ihan OK. Yksi rekkakin muuten viuhahti lopuksi ohi, mutta sitä se säpsähti yllättävän vähän.

Se tie ja kiinnostavat pusikot.
Harmittaa ja ketuttaa, kun olen niin saamaton tässä asiassa. Päätinkin, että vien Salaman nyt melkein joka päivä tuonne tienposkeen ja pikkuhiljaa hilaamme sitä kuuluisaa mukavuusalueen rajaa kauemmas kotoa. Tässä taannoin kävimme "maastossa" niin, että Duke oli mukana ja Salama oli tosi cool. Siispä tein kompromissin, että toistaiseksi pidemmille lenkeille otetaan aina kaveri mukaan, jotta touhusta tulisi edes vähän mukavampaa ja täten myös turvallisempaa kaikille osapuolille.

4 kommenttia:

  1. Täälläkin opetellaan liikennevarmoiksi narun päässä =) tosin vuoden nuorempi tamma kyseessä mutta ihan samoja vaikeuksia liikenteen seassa. Tämä raukka kyllä pelkää jopa omalla pihalla pysäköityjä autoja =) mutta eteenpäin sanoi mummo ja sitä rataa, tänään oltiin taas lenkillä ja toppas heti postilaatikolle. Siinä sitten panikoitiin hetki jos toinenkin ja autoja meni aikamoista vauhtia ohi. Lopulta varsa päätti että no okei, kai mä sit tuun ja matka jatkui. Olin itse yllättävän rauhallinen koko matkan ja vaikka yhden valtavan leija-efektin varsa saikin auton tullessa kovaa ja läheltä, palasi tilanne nopeasti suht rauhalliseksi. Olen huomannut että lähes 90% tuon otuksen käytöksestä heijastuu minusta, tai ainakin se palautuminen säikähdyksestä. Tänään kun olin (tai esitin ainakin)tyynen rauhallista ja välinpitämätöntä, meni talutusreissu ihan ok. Treeniä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Meillä ainakin peiliefekti on just eikä melkein totta. :)

      Meillä pyritään siihen, että Salama pysyisi edes vähän rentona näissä treeneissä ja pikkuhiljaa rentoutuisi enemmänkin, se vaan vaatii järjestelmällistä työtä itseltä. Eli juuri sitä, että saa pidettyä itsensä rauhallisena ja rentona myös. Häntä pystyyn ja kohti uusia koitoksia. :) Tsemppiä teillekin autosiedätykseen!

      Poista
  2. Minullakin suunnitelmissa koko ajan, että tarttis harjoitella Jipun kanssa autojen kohtaamista, mutta jotenki olen vähän arka lähtemään sen kanssa kahdestaan tuonne tielle, vaikka hiekkatie onkin, silti ajavat aikamoista vauhtia.. En haluaisi säikyttää varsaa. :/ meidän omia autoja se ei ainakaan pelkää ja oma auto on pihatiellä ohitettu pari kertaa onnistuneesti. (Jippu ei välittänyt mitään), mutta vauhti on toki ollut minimaalinen ja kuski tarkka.

    Toiveissa on, josko joku tulisi ratsastaen Josen kanssa mukaan ja menisi edeltä, jotta varsa voi jännän paikan tullen kulkea äitin hännässä kiinni. :D Jose ei nimittäin yleensä pelkää mitään moottorivälineitä, ainakaan jos ratsastaja luottaa siihen, ettei se pelkää. (Juuri tämä peiliefekti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin kans kulkisin jonkun luottopollen hännässä kiinni, jos sellainen olisi... :D Tai onhan meillä Duke, mutta tietyllä varauksella en luota siihen vielä 101%. Se on kuitenkin nuori ja oikeinkin kekseliäs välillä. Meillä esim. Tomppa-vainaa oli sellainen, että se ei hätkähtänyt YHTÄKÄÄN rekkaa, peräkärryä tai traktoria, sen verran hyvää oli kaupunkihevosen elämä sille sentään tehnyt. Se olisi nyt hyvä veturi Salamallekin, juurikin näissä liikenneasioissa. Postilaatikot ja perhoset olisivatkin sitten toinen juttu. Riemusta kiljuen ottaisin tähän kolmannen hevosen jollain diilillä tai jopa omaksi, mutta elämän realiteetit täytyy jälleen muistaa...

      Poista