Se perinteinen

Tällä(kin) kertaa jännitän huomista klinikkareissua. Jännitys on lievää, kun pohdin alitajuisesti Salaman kykyä matkustaa nätisti traikussa mennen tullen. Jännitys on isompaa, kun pitäisi esittää siistiä ravissa juoksuttaen koko kansan nähden. Jännitys on lamaavaa, kun pitäisi kuulla eläinlääkärin mietteitä nykytilasta.

Minulla on odotuksia, mutta ei kovin suuria. Sukkatakajalka on sopivasti taas hieman lämmin ja ihan vähän jopa turvoksissa pitkästä aikaa. Kotikentällä se juoksentelee kuitenkin ihan hyvin ja terhakkaasti. Varsa on oikeastaan ihan ylipirteä ja iloinen ulkomaailman asukki, jota nykyään karsinaelämä ja kahdelta puolelta kiinni oleminen ahdistavat. Villi ja vapaa luonnonlapsi, joka rakastaa hännäntyvestä rapsuttelua. Varsa, jonka niskasiili saa nyt kasvaa ja jonka vuohistupsut saavat lepattaa tuulessa juurikin niin valtoimenaan kuin luoja suo. Salama on sellainen: Pieni, pyöreä ja ihan kiltti, mutta muutamia pieniä erikoisehtoja sisällään pitävä kavioeläin.

Back on track!

Pientä sijaistoimintaa jännitykselle järjesti odotetun lastin saapuminen - Duken uudet kärryt pidemmillä aisoilla saapuivat tänään! Ne käytiin toki heti koeajamassa. Duken kärsä on varmaan saanut jo jonkun krampin, kun on mennen tullen puoli metriä pitkä onnesta. Se on niin tyytyväinen, kun pääsee hommiin. Jokseenkin jännän rennossa mielentilassa se kaikessa rauhassa odotti, että sain valjastaessa kaikki säädöt kohdilleen.

Kun lähtölupa tuli, jäi emäntä melkein kyydistä pois. Ihanalla tohinalla se pisteli menemään koko lenkin mennen tullen kaikissa pyydetyissä askellajeissa. Ääniavuilla se siirtyy askellajista toiseen ja jarrut pelaa siinä missä poni muutenkin. En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että tallimme luottoponi on reilun metrin korkuinen poni, jonka rotuisista minulla ei aiemmin ollut paljoa hyvää sanottavaa. Vähän ovat toiset aatteet nyt - siitä voidaan kiittää vain tätä kävelevää kultakimpaletta!

Duken nykyiset vankkurit. Seuraavaksi haaveillaan sellaisista hienoista maratonvaunuista. ;)