tiistai 20. toukokuuta 2014

Ruuna Reipas klinikalla


Se on terve. Edelleen!

Jalka oli nyt toista päivää lähes normaali, pientä turvotusta siinä oli vielä nähtävillä kuitenkin. Hevonen liikkui maneesissa hienosti. Teki mieli heti hypätä selkään ilman varusteita ja karauttaa peilisalissa ekat laukat. ;)

Jänteet ja hankkarit ehjät, lisäksi puikkoluut olivat suloisesti paikoillaan. Pienenpieni "mutta" löytyi kuvista kuitenkin: Salamalla on kavioluun kärjessä poikkeuksellisen suuri lyyttinen alue eli kavioluun kärjessä on suuri kolmionmuotoinen aukko, jota myös termillä "notch" kutsutaan. Se on todennäköisesti ihan harmiton löydös, mutta jos kavio/jalka käyttäytyy jotenkin oudosti jatkossa, se on syytä kontrolloida. Kuulemma todella monelta löytyy tuollainen aukko, mutta ei noin suurikokoisena.

Minä 163,5cm olen tuolla takana. Vähän kasvanut tuo kaveri. :)
Varsinainen limppujalan syy voi jäädä siis mysteeriksi: Se on voinut olla isku seinään (Salama on kova poika potkimaan), harmiton venähdys, imppari tai sitten jopa pieni kaviopaise, joka on itsekseen puhjennut ja kadonnut maailmankartalta.

Nyt viikko huilia (kävelyä korkeintaan) ja sitten takaisin hommiin varovaisesti.


Salaman käytös ansaitsee tänään arvosanan 10-. Hän oli kovin lunki jäbä, paitsi siinä kohtaa, kun klinikalta piti lähteä kotiin - tyyppi ei meinannut mennä traileriin. Ennen se on kävellyt sinne aina suoraan naru kaulalla. Vartin verran ihmettelin sitä, kunnes hinattiin se liinan avustuksella kyytiin. Syy moiseen jumitukseen taisi selvitä heti kotona, kun ruuna pääsi tarhaan: Sillä oli ihan hirveä pissahätä!

10 kommenttia:

  1. Huh huh, onneksi mitään ei löytynyt. Tai jäähän se harmittamaan vähän, jos syy ei selviä, mutta pääasia ettei mitään isoa ja vakavaa elämää mullistavaa löytynyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mitään isompaa ei ollut rikki eikä poikki, se on pääasia! :)

      Poista
  2. Hyvä homma ja hauskaa että näin Salaman livenä. Oltiin muuten juuri kentällä kun menitte maneesiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva törmätä! Olin just varustettu :O-ilmeellä, kun Poju jumitti sillalla. :D Reppana saa luvan harjoitella nyt joka päivä lastautumista...

      Poista
  3. Hienoa että ei ole mitään rikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Nyt vaan ihmetellään hetki ja koitetaan urheilemista paremmalla onnella. :)

      Poista
  4. Jee, hyvä ettei ollut jännevammaa tai muuta pahempaa! (vaikka mysteeritkin ovat ärsyttäviä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin juuri! No, pääasia, ettei limppu tule takaisin. ;)

      Poista