keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Jännittävä päivä

Lupasin tälle päivälle jotain jännittävää. No, ihan kaikkea tätä en suunnitellut, mutta tässä minun keskiviikkoni:
  • Aamulla Salama oli kiukkuinen, kun sen vesikuppi oli jäätynyt. Niin olin minäkin, kun aamun sai aloittaa "teollisuusföönin" höyryä haistellen. Putkien sulatus jatkui päivällä pidemmän kaavan mukaan.
  • Eilen aamulla Salaman ruokasäkissa oli hiiri. Se oli iloinen ja pulska, oikein terhakka kaveri. Sain hyvän äänenavauksen sille päivälle. Tänään se samainen hiiru oli siinä samaisessa rehusäkissä kylmänä, hiippakuntaansa vaihtaneena. Itseasiassa asennossa X, jokainen jalka harotti eri suuntiin. Ei ollut hollantilainen "hyvinvointirehu" vissiin sen juttu? Samalla aktivoiduin laittamaan ruuat kannellisiin astioihin, jälleen kerran.
  • Auto jätti minut tänään tienposkeen. (snif, Salkun ihana Nici-huopa jäi siis edelleen postiin)
  • Pakkanen tuntuu varsinkin tienposkessa hinausautoa odottaessa helv..tin kylmältä. Pieni déjà-vu muuten: Viimeksi nyt jo omistajaa vaihtanut autoni levisi kytkimen pamahdettua myös -25 pakkasessa, silloin tosin keskelle isoa risteystä. Opelilla on selvästi enemmän pelisilmää, se jämähti bensa-asemalle. Eikä tänään muuten ollut niin kylmä kuin silloin. Ehkä.
  • Rakas Opel tarvitsee nyt uusia osia ja ihanan tammikuun vakuutusmaksujen (miksi olen laittanut ne kaikki erääntymään samassa kuussa?!) jälkeen penniä saa todellakin venyttää.
  • Kun vihdoin pääsin kotiin, odotti kirsikkana kakun päällä kotona revitty roskis, kiitos Olivia-koiran.

No, ihan sama, tekevälle sattuu. Yliannostuksen iloa, positiivisuutta ja hyvää fiilistä sain seuraavasta tapahtumasta:


Ensin köpötellään kukin omin jaloin pihan ympäri pari kertaa.
Sitten jäätynyt majava kiipesi kyytiin.
Siinä me mennään hienosti päivän väriä tunnustaen. ;)
Salama kuuntelee hartaudella omistajansa lässytysmantraa.
Kaikki keskittyvät, tässä hiukan esitellään rattia Salamalle.
Muutama pysähdys, silloin porkkanabaaritarjoilu pelaa molemmin puolin.
Fiilistelykuva omenapuun katveesta.
Jäätynyt majava ja kiltti ratsureima.
Liikkeelle maiskutuksesta. Superfiilis!
Tällainen oli Salaman ensimmäinen niin sanottu oikea ratsastus. Kolme kierrosta pihan ympäri, ei mitään turhia hötkyilyjä tai sivuloikkia. Muutama pysähdys ja yksi voltti. Ensituntuma sen liikkeisiin oli se, että sillä on iso käynti (niin kuin onkin) ja se tuntui myös kauhean korkealta. Siinä vierellä seistessä minä 163cm alan tuntemaan oloni pian pieneksi, heh. Se on siis kasvanut, vaikken sitä ihan heti usko. Suustaan se on hyvin pehmeä, sen vähän mitä johtavalla ohjasotteella näytin sille suuntaa. Pysähtyä se osaa jo pelkillä painoavuilla. Ihana hevonen minulla, pakko sanoa!

28 kommenttia:

  1. Se tunne, kun pääsee oman varsan selkään :) Salama on oikein komea nuori mies, kiva lukea teidän touhuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitä ei voita mikään! :) Vielä on kivempi huomata, ettei se otakaan lähtöjä heti kun mahdollisuus tulee, vaan kuuliaisesti tepsuttelee menemään. Tätä me nyt jatketaan aina silloin tällöin, pihan kiertämistä ratsain. Ehkä jossain kohtaa voidaan lähteä maastoonkin taluttajan kanssa, katsotaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin on. ;) Ei muuta kuin Safillekin pikkuhiljaa satula selkään ja menoksi :) Ei kai, eihän tässä kiire ole. Mekin pidetään ratsujutut lähinnä mielenvirkistyksenä ja pienenä touhuiluna, koska suurempaa rasitusta ei vielä jalkojen ja iänkään myötä voi harrastaa. Mutta hiljaa hyvä tulee. :)

      Poista
  3. Mahtavaa! Voin vain kuvitella, millainen fiilis on päästä oman "lapsosen" kyytiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä oikein osaakaan selittää. :D Tuntuu, että se on se sama pikkuvarsa aina vaan, mikä ei ole kasvanut mihinkään ym. No, kuvat kertovat totuuden paremmin mitä oma hatara muisti. ;)

      Poista
  4. Salama on vaan niin makeen näkönen :) Ehkä mäkin vielä jonain päivänä omaan oman vaaviponin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pieni hopeahapsi-hevoslapsi. :)

      Suosittelen lämpimästä omaa varsaa. Kaikkine iloineen ja suruineen. ;)
      (Kummasti täältä blogista jäävät mainitsematta ne uhmaikäisen varsan näykkimiset ja muut pikkujekut, heh...)

      Poista
  5. Hienolta näyttää! Tuo on kyllä mahtava hetki kun pääsee oman varsan selkään. Itse olen kokenut sen jo kolmen oman varsan kanssa ja kohta se on neljännen kanssa edessä. :) Johan tuo meidän Gerekin on 3-vuotias, mutta en vain ole vielä raaskinut aloittaa ratsastamista vaikka ajettuhan sillä on jo kohta 2 vuotta säännöllisesti. Se vain tuntuu jotenkin niin luisevalta ja hontelolta. :D No, eipä sen asian kanssa mitään kiirettä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eihän tässä kiire olekaan. :) Meillä tämä on varsinkin Salamalle kivaa mielenvirkistystä, kun sitä ei vielä liikuteta. Duke käy lenkeillä ja kerää pohjakuntoa, se saa ratsastajan vasta myöhemmin selkäänsä. :)

      Poista
  6. Onnea kovasti! Hieno ratsunalku! Muistan hyvin elävästi omat vastaavat fiilikset <3

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Salama on ollut kuluneella viikolla ihan huippu! Ensin käyttäytyy kengityksessä paremmin kuin hyvin ja sen jälkeen kantaa vielä toppavermeisiin pukeutunutta omistajaansa mukisematta ympäri pihaa. Ihana tyyppi ;)

      Poista
  8. Harmi tuo autohomma, sitä kun "maaseudulla" aina kuitenkin tarvitsee. :/ Mutta Salama! Wau! :) pienestä varsasta on oikeesti kasvamassa aikuinen hevonen, ratsu. Varmasti mahtava fiilis olla ratsailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikä asiaa auta se, että olisi tuhat ja sata asiaa hoidettavana... :/ Mutta jos jotain hyvää, niin hinaus toimii ja palvelu pelasi. :)

      Salaman kyydissä oli ihan kodikas olo. Ihan varsaltahan se tietenkin vielä tuntuu, hontelo ja kapea (olkoonkin, että sen satula on niin leveä, ettei siihen saanut alaturpiksesta kauhukahvaa... Albionin K2 XW-leveydessä sillä.), mutta kivasti kuunteli painoapuja. Ja kerjäsi porkkanaa, opetettiin ratsastajan selkään päästäminen hyvin kannattavaksi toiminnaksi... :D Vähän jänskätti, kun oli pakkaspäivä ja varsa sen puolesta pirtsakka, et mitään jäätäviä rodeoita en toppa-asussani välttämättä kestä... No, se yllätti jälleen kerran positiivisesti, hyvä niin.

      Poista
  9. Oi vitsit, mahtavaa! :) Näin sitä elää mukana, kun saa blogin välityksellä seurata varsan matkaa pikkuvarsasta(okei, vuotiaasta) "isoksi hevoseksi". Hieno, suuri Salama! Se näyttää ihan valtavalta, minä näyttäisin oman varsni kyydissä ihan valtavalta, varmaan jalat laahaisi maata. ;) Se kun ei ole kahdessa vuodessa kasvanut ollenkaan (jos ei kuvia katsele). :D

    Ihanaa, kun teillä menee näin kivasti. Ensimmäinen kengityskin, muistan miten sitä tuli jännättyä. :D Meillä kun oli siihen asti vähän siinä vuolussakin ongelmia. Arvelin, että kengittäjä kieltäytyy, kun vinkkaan kengistä. ;) Minkä kokoiset kengät Salama alleen sai?

    Paljon tsemppejä teille, ja taas kerran kiitos, että saa teidän elämää täältä blogista seurailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Näiden nuorten kanssa ahertaessa kaikki myötäeläminen on ollut positiivista ja kivaa. :)

      Salaman kengänkokoa en nyt muista, mutta pienet vauvamonot sillä vielä on. ;) Keskityin siinä narun päässä rapsuttelemaan sitä ja tunkemaan heinää nenään ja suuhun, pian olikin kaikki neljä jalkaa kengässä. Kengittäjä vähän meinasi, että tämä voi olla vaikeampi laitettava, kun takajalkojen kanssa on joskus vuolussa kiukutellut, varmaan just niiden kipeiden koipien takia. Nyt meni just toisin päin, etupään kanssa hypähti pari kertaa. :D Nyt on niin nätit kaviot että.

      Kiitos sinulle jälleen kommentista! Ja terkut ihanaiselle Vilmalle, kyllä ne jalat vielä tokenevat, eikö vain?

      Poista
    2. Pakko paljastaa, että varsa on tänään ollut tarhassa kavereiden kanssa, monen monta tuntia! Se eilen karkasi multa *taas* narusta, ei yhden, vaan kolme kertaa ja päätin luovuttaa. Jalka ei ottanut itseensä eilisestäkään revittelystä, joten ajattelin, että vähemmän vahinkoa se saa aikaan, kun juoksee vaihteeksi aitojen sisäpuolella. :D Nyt se vaikuttaa jo lähes normaalilta hevoselta, ei enää räjähdysherkältä hermokimpulta. Tosin tarhassa ei sitten voi tehdä mitään ilman yli-innokasta assistenttia, luulisi, että se olisi kyllästynyt mun seuraan totaalisesti viime kuukausien aikana, vaan vaikuttaa että just päin vastoin. Hauska siivota pihattoa, kun yksi seisoo siinä keskellä ja tunkee talikonvartta suuhun...

      Hevosen ja omistajan mielenterveydelle tarhailu on ollut ison iso plussa, vielä en tiedä, mitä jalka siitä tuumaa. Meno alkoi vaan narukävelyillä olla ajoittain sellaista, että tuli mietittyä kumpi meistä hajoaa ensin, ja kenen konepellille varsa kurvaa, kun kirmaa pitkin ja poikin pihapiiriä ihan silmät sokeina. Hirvittää joo, silti, mutta katsotaan, katsotaan. :D Nestalta napattiin takakengät pois, se ei Vilmaa siedä lähelle, mutta heinää on levitelty päivän aikana niin pitkin poikin tarhaa, että luulisi niille löytyvän omat paikat syödä, ilman että tarvii samoja korsia ahtaa...

      Viih, vertaistuki ja kaikki, ihan mahtavaa. :D Jos jalka nyt sitten irtoaa, niin ainakin varsa on saanut viettää hevosenelämää, eikä katsellut karsinan seiniä ja juossut sitten auton eteen naruineen päivineen, tai jotain... Positiivisella asenteella. :D

      Poista
    3. Voi, tiedän niin tuon samaisen tuskan, kun käsissä on melkein 500kg painava dynamiittipötkö! Salama oli ruunauksen jälkeen viisi päivää koppilevossa, kuudentena päivänä oli pakko laittaa se tarhaan, kun en enää tiennyt mikä pää menee minne ja kuka vie. Se oli ihan leija. Vastaavasti viikon tarhailu yksin viime syksynä ekan klinikkareissun jälkeen oli aika koettelemus. Kiltistä, joskin kovin herkkäsieluisesta mammanmussukasta tuli muutamassa päivässä aika kireänahkainen tikittävä aikapommi, mikä potki aitoja ja pukitteli hulluna tarhassa ja taluttaessa. Helpommalla pääsin, kun laskin sen Duken kanssa samaan tarhaan. Siinäs vähän juoksevat, luulen sen olevan pienempi paha kuin itsensä totaalinen hajoittaminen yksinään. Se oli se hetki, kun yhteen pääsivät ja sen jälkeen rauha palasi näiden hiekkalaatikolle.

      Meillä seuraava ontumakontrolli joskus maalis-huhtikussa, joten sitten selviää se, missä lopulta mennään... Usko, toivo ja rakkaus ovat kovilla, tosin enää eivät jalatkaan ole lämpimät. Tai siis ne alkuperäiset kohdat siis. Hiukan olen saanut pidettyä hysteeriset näppini erossa niistä, mielestäni Salama liikkuu taas paremmin jne. No, sitä voi spekuloida sitten, kun ell:n paperi on käsissä.

      Pessimisti ei pety, mutta optimisti iloitsee sitten sitäkin suuremmin. Tai jotain. ;)

      Poista
  10. Voi, mahtava tunne varmasti! Minä joutunen odottamaan vähintään 3-vuotissyksyyn tai ehkä 4-vuotiskauteen asti, kun poni on niin kovin pikkuinen rimpula vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä odotukseen! :D Hyvää kannattaa aina odottaa. ;)

      Poista
  11. Oi että, hienoa, varmasti aivan upea fiilis! Salama on kyllä niin hieno, voin ymmärtää täysin, miksi rakastuit siihen heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salama on niin mainio kaveri. <3 Olen saanut siitä mahtavan kaverin, olkoonkin, että joskus asetetut ratsastukselliset tavoitteet jäävät ehkä kokonaan toteutumatta... Ne ovat nyt ihan toissijaisia, mutta katsotaan nyt kuitenkin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)

      Poista
  12. Wau! Hienoa! :) Mä olen ollut vasta sivustakatsojana, innolla kyllä odotan sitä hetkeä kun kehtaan nousta oman varsan selkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin rohkeasti kyytiin vaan! :) Hauskaa se on, vaikka minäkin olen harkinnut ammattilaista tähän kotiin avuksi oman mielenrauhan vuoksi. Joskus on kiva katsoa sivustakin, miten oma polle kulkee. :)

      Poista
  13. Mahtavaa! :) Onnittelut neitsytratsastuksen korkkaamisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Seuraavaa kertaa harkitaan sitten, kun on ratsureiman purukalusto vähän rauhoittunut. Hampaat vaihtuvat eivätkä kuolaimet eivät ole nyt kivat.

      Poista