Ryppy rakkaudessa

Minun ja Salaman väliin on tullut yksi juttu. Tai oikeastaan aika monta: Sellaisia vihreitä tikkuja, joita kasvaa maassa.

En olekaan korvaamaton.

Pojat ovat päässeet nyt iltaisin ruohotarhaan ennen iltaruokia noin puoleksi tunniksi. Eilen ja edellispäivänä tuo tarkasti kellotettu aika tosin venähti melkein puolella, kun emäntä veti iltarallit yhden jos toisen mustan perässä tanhuten.

Ennen laitumelta poistulo oli helppoa kuin heinänteko: Kaurakeppo käteen ja polle kirmasi luokse läsi viuhuen. Koska oletin nuorukaisten edelleen käyttäytyvän yhtä hienosti, en laittanut niille riimuja päähän. Mitä nyt turhia.

Edellspäivänä Salama kuitenkin näytti mokomalle herkkukepolle pellon takareunasta keskikaviota ja poistui vielä kauemmas. Samppa kirmasi vielä kauemmas villisti pukitellen. Onhan se nyt terve kuin pukki, joten askel on kevyt ja poni on kuin hattarapilvi loikkiessaan tupeensa kanssa pitkin viheriötä. Duke sentään ymmärsi etunsa ja lyllersi tiukan sixpäkkinsä kera kiltisti omalle paikalle ulkotalliin ruokakipon ääreen.

Seuraavana pyydystin Salaman. Jotenkin sen himo tuoreeseen ruohoon on viime aikoina ollut aika massiivista, joten varmuuden vuoksi kiepautin narun turvan ympäri saatuani toki riimun sen päähän ensin. Jos työhevossukuinen hevoseni jotain osaa, liittyy se lievään voimankäyttöön tarvittaessa eli jyräystoiminto on aika toimiva ominaisuus tarpeen tullen. Narun kestävyyttä mokoma testasi kolme kertaa jyräten suuntaan X, kun se ymmärsi tämän talutusretken päätyvän hiekkapohjaiselle alueelle.

Sain kuin sainkin villihevoseni tarhan puolelle. Siitäkös se riemu sitten repesi: En tiennyt, että hevosetkin voivat saada itkupotkuraivareita. Läsipää antoi palaa ja otti toki rikoskumppaninkin mukaan ralliin. Eipä muuten könkännyt askeltakaan - tällä ravilla olisi kelvannut päästää vaikka Vermon pääsuoraa.

Jäljellä oli Samppa. Se oli onneksi yksin jäätyään helppo nakki ja antoi kiinni pienellä kosiskelulla. Kuulemma toimintani oli sen verran viihdyttävää katseltavaa, että paparazzi iski ikkunan läpi. Tässä vaiheessa tosin parhaat palat olivat jo nähty.

Eilen Salama muuten seisoi koko illan ruohotarhan portilla ja tuijotti sitä intensiivisesti. Mokoma neljän langan ja kahden laudan portti ei kuitenkaan auennut tuijotuksen eikä hampaidenkaan voimasta. Kun salainen agentti lopulta avasi portin klo 21.16, toistui edellä kuvattu pyydystyskoreografia lähes yhtä sukkelasti eilenkin noin kolme varttia myöhemmin.

Tänään voisin pukea ne riimut.