keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Itsenäinen päivä


Puolitoista kuukautta on nyt harjoiteltu perusasioita ja tehty opastettuna Salaman kanssa juttuja. Tänään treffattiin ihan vaan kahdestaan Salaman kanssa ja tehtiin itsenäisesti pieni treeni.

Saavuimme Salaman luo juuri päiväheinien aikaan, mutta pienen neuvottelun jälkeen Salama irtosi heiniltä ja olikin aika hölmistyneen näköinen, kun havaitsi minut keskellä tarhaa köysinipun kanssa. Ilmeisesti auktoriteetti alkaa puremaan pikkuhiljaa. ;)

Pölyhuisku ottaa riimun kauniisti päähänsä.
Ruuna sai pikaisen harjauksen ja sen jälkeen päähänsä naruriimun. Ensin muisteltiin peruutusmerkkiä: Allekirjoittaneen kanssa Salama ei ota sitä (alkuun) kovin vakavasti, mutta pakitti nyt kohtalaisen hyvin. Sitä pahuksen köyden tupsua nyt oli pakko tietenkin koittaa imeskellä. Kuitenkin liikkeellelähdöt ja pysähdykset sujuivat hyvin. Liinassa se kulki hienosti käyntiä ja ravia molempiin kierroksiin myös.

Kummipoika lähetti pelottavia äänimerkkejä.
Lisäsin riimuun vielä toisen köyden ja otettiin muutama kierros ohjasajon alkeita molempiin suuntiin. Muutama voltti, pysähdys ja suunnanmuutos. Tuttu juttu Salamalle jo ja niin pikkuhiljaa myös itselleni. Nyt vain haettiin vähän hyviä kokemuksia ja itsevarmuutta helpon harjoituksen kautta. Siinä onnistuttiin tänään todella hyvin!

Lopuksi vielä testattiin muuten Salaman satulaa, johon tällä viikolla saatiin vihdoin sopiva vyö, Wintecin ilmatopattu malli. Oli juuri sopivan mittainen ja muutenkin kivan oloinen.


Kaunis käynti.
Pysähdys.
Pelit ja vehkeet pois ja kiitos.
Salama pikaisesti satuloituna.
Kiitos kuvista & seuranpitopalvelusta Tarulle!

4 kommenttia:

  1. Salkku. <3 Se on niin ihku.

    Meilläkin on tollanen vyö, se on ollut tosi hyvä. Harmi, ettei lännesatulaan saa vastaavaa. :( Ainut keino olisi ostaa kouluvyö ja tilata ulkomailta siihen "adapteri", jolla sen saa liitettyä länkkään. Melko kallis investointi tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salama on ihku. Löytänyt "työminänsä" eli sen mitä on vähän haettukin. :)

      Vyö vaikutti myös tosi kivalta. Salama ei yhtään protestoinut sitä, kun laitoin vyötä kiinni. :)

      Poista
  2. Salama on kyllä niin "seesteisen" näköinen näissä kuvissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento tyyppi. Ihan huippua. :) Sari on tehnyt niin hyvää työtä sen kanssa.

      (Lisäksi Salama on niiiin likainen.. Vaahtokylpy odottaa kotona ;))

      Poista