Sika hevoseksi, kulta muruksi

Piha ja heppojen tarha ovat tällä hetkellä aivan järkyttävän liukkaat. Kirsikkana kakun päälle Salama veti eilen vielä nurinkin kentällä narun päässä, eli nyt sillä on vasen polvi auki. Tämän kaatumisen nähdessäni olin aivan varma, ettei minulla ole enää sen jälkeen hevosta, sen verran pahasti etujalka jäi kropan alle. Sieltä se kuitenkin nousi neljällä jalalla ylös eikä onnahdellut ollenkaan, otti vain erittäin varman päälle tuon liikkumisen sen jälkeen.

Haavat eivät onneksi ole niveleen asti, mutta pientä turvotusta siinä silti on. Aamu alkoi siis Betadine-huuhtelulla, mikä oli luonnollisesti todella järkyttävää, koska se kohdistui jalkaan. Mietin jo hauteen tekoakin, mutta luulen sen lähtevän irti Salaman toimesta melko ripeästi, nyt jo haavaa huuhdellessa sen turpa löytyi ihan vääristä paikoista. Pitänee myös hakea Vetramil-voidetta apteekista, on ihan huipputuote tällaisten hoitoon. Tulisipa nyt sopivasti lunta, niin olisi monta huolta ratkaistu!

Muuten, jos blogissa on oma joulukalenterinsa, niin täytyyhän pojillakin olla omansa:

Valaisin eilen "uudesta alusta" Salaman kanssa. Se tulee pitämään sisällään tosiaan muutaman maastakäsittelytunnin ammattilaisen silmien alla, ihan vain omaa mielenrauhaa takaamaan ja omaa johdonmukaisuuttani vahvistamaan. Samalla toivon saavani uusia työkaluja Salaman kanssa tekemiseen. Tämä jo ihan siksi, että haluan oppia lisää. Yksin täällä kotona touhutessa usein vastoinkäymiset kasvavat helposti suuriksi vuoriksi. Vähän samaa fiilistä on havaittavissa ratsastustreeneissäkin joskus - valmennuksissa ja tunneilla on kiva käydä. Eli vähän niin kuin parisuhdeterapiaa tiedossa, heh. Joku voisi nyt luulla, että täällä olisi nyt ihan hullu hevonen ja sen pölö omistaja pulassa, mutta ei, haluan vain yhteistyöstä kitkattomampaa. Sisäinen kukkahattutäti koputtelee, tiedättehän.

Nyt tilaan jostain aimoannoksen positiivisuutta ja lähden muun muassa hiekoittamaan tallinpihaa.