Metsälenkki

Mukana henkisenä tukena Duke. Salama oli vilkkaalla päällä, mutta niin kuuliainen, ettei tosikaan! Mistäs nyt tuulee..?

Ei rodeoita ennen eikä jälkeen ojan, ei rynnimistä kotiin, ei turhia sivuloikkia tai muita paniikkikohtauksia. Ennen lenkkiä tehtiin kentällä ja pihassa muutama väistätys ja peruutus. Ruuna oli metsässäkin rento, kulki löysällä narulla perässä kaula alhaalla, maisteli havuja ja pulssikin pysyi siedettävässä tasossa - meillä molemmilla. Jee!

En tule. Piste.

Duke sen sijaan järjesti pienen show'n. Se ei halunnut kotiin eikä meinannut tulla ojan yli. Lopulta puolen tunnin väsytystaistelun jälkeen kylmänrauhallisesti vedin sen liinalla ojan yli... Tätä ei olekaan pitkään aikaan nähty. Oja ylitetään normaalisti hyvin laakeasta kohdasta, josta ei edes huomaa sen olevan oja. Kai se oli jonkinlainen optinen harha sille, mennessä tosin ylitti ojan ilman mitään hämminkiä ja ihmisen silmin oja on nimenomaan vaikeampi niin päin. Tutkimattomia ovat ponien aivoitukset, ainakin joskus.

Tässä muuten se lupaamani video herkusta luopumisesta, Salaman taidonnäyte siis: