maanantai 5. elokuuta 2013

Se jolla on toivoa, on kaikki


Aamupäivällä karautettiin Annin kanssa Hippomedin kautta Börjesille. Plääni oli kuulla ensin tuomio ja sitten käydä lohtushoppailureissulla.

Johanna katsoi Salaman rtg-kuvat ja niiden perusteella sanoi muun muassa seuraavaa:
+ Luutumishäiriöön viittaavaa ei näistä kuvista löytynyt (täytyisi ottaa vielä muutama kuva lisää, jotta jokainen nivel näkyisi kunnolla, nyt siellä näkyi vain oikein mallikelpoisia tasaisia nivelrakoja)
+ Nokkamuodostuma kintereessä on hyvin tavallinen löydös, eikä Salamalla edes kovinkaan paha
- Mol. takajalkojen hankkarit lienevät se pahin vika tällä hetkellä, erityisesti oikea ja sen yläreunaan kasvanut skleroosi (kovettuma).

Kuukauden päästä sitten kontrollikuville ja ultraan, jotta nähdään vamman kehittymisen laatu. Samalla ell näkee Salaman liikkeessä ja pystyy suunnittelemaan jatkohoidon paremmin, nythän edellämainittu perustui vain ja ainoastaan röntgenkuviin. Huonoimmassa tapauksessa jalka pitää leikata, jos jänne on liian ahtautunut. Toiveikkain ajatuksin kuitenkin jatketaan koipien kylmäystä ja tarhalepoa. Toivoa ei ole siis menetetty!


Lohdutusshoppailut vaihtuivat siis ihan vaan tavallisiin ostoksiin. Duke sai pidemmän mahavyön valjaisiin ja Salama sai viilentävää Arnikageeliä. Koska melkein kaikki hevosille menevät tökötit on aina testattava itsekin, niin kiitän vain itseäni, etten ostanutkaan sitä extravahvaa linimenttiä - terveisin se, jonka vasen käsi tuntuu syväjäätyvän ihan just.

Kesällä kerran. Duke poseerasi tätä ennen sievästi seppele päässään, kunnes oli Salkun vuoro.
Salama totesi seppelehommien olevan ihan muiden puuhaa ja pisti taideteoksen kiduksiinsa alta aikayksikön.

2 kommenttia: