keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ajankäytön maksimointia

Pimenevässä illassa.
On Suomen kesä. On aina valoisaa. Paitsi hetkonen, miksi klo 21.30 alkaa hämärtymään? Miksi koko ilta piti jälleen viettää uuden suosikkisarjan parissa vaikka kullanmurut odottavat iltajyviään hartaasti portilla tuijottaen? 

Iltatallipuuhat pitävät sisällään Salaman jalkojen kylmäystä ja syöttelyä nurmikolla, sen jälkeen säälistä vielä Duken syöttelyä nurtsilla sekä tietenkin tarhan siivouksen, vesien laiton ja heinäverkkojen lataamisen yötä vasten. Ai niin, lisäksi täytyy valvoa tarkasti, että Salama nuolee ruokakuppinsa tarkoin, jotta euron päiväannos, häviämättömän pieni tippa Siliforce Horses-litkua varmasti löytää oikean osoitteen. 

Ratkaisu kaikkeen ennen synkän ja pimeän yön tuloa on yhdistää edellämainitut huvit yhdeksi suureksi tapahtumaksi: Ensin hevoset sisään syömään jyviään, pikalaidun pystyyn tallin nurmikolle, Salamalle kylmäyssuojat koipiin ja pojat pihalle. Itse saan kaikessa rauhassa piipertää pinkin talikkoni kanssa ja kerätä pipanoita pinkkeihin kottikärryihini pinkeissä Reinotossuissani. Ja kaikki tämä ehti tapahtumaan ennen pimeää. Jee.



Vastaiskuna itseaiheutetulle kiireelle oli meillä eilen ihan leppoisaakin. Salama otti aurinkoa alahuuli lörpällään (kärpäsloukku!) kaikki neljä jalkaa yhtäaikaa maassa. Mukava näky, varsinkin viimeiseksi mainittu asia.

Tosin eipä sillä, sen molemmat takajalan hankkarit ovat aamuisin aina ihan kuumat. Eivät turvoksissa, vaan todella lämpimät. Kylmään jalat 2-3 kertaa päivässä ja pidempien välien aikaan lykkään koipiin linimenttiä. Salama on äkkiä kesyyntynyt tässäkin lajissa, ei enää potki minua kuoliaaksi. Ainakaan koko aikaa.




Dukekin kävi eilen pohtimassa aisojen välissä, kannattiko sunnuntainen riekkuminen ja rällääminen kärryjen edessä. Se oli selvästi miettinyt asiaa ja kulki kuin ajatus koko lenkin. Meitä oli jälleen kaksi ihmistä mukana, toinen ohjasajoi ja toinen kulki liinan kanssa toisella puolella varmistamassa. Nätisti se tepsutti ilman turhia lisäliikkeitä ja ohjauskin alkaa löytämään hienosäätöjä. Vihdoinkin sain myös valjaiden säädöt kohdilleen, nyt mikään ei kinnannut mistään eikä ahdistanut. Pidemmästä mahavyöstä oli äärettömästi hyötyä! 

Sulkku tarkastelemassa tulevaa omenasatoa.

6 kommenttia:

  1. Mitäs tuo Siliforce Horses oikein on? Jäin miettimään kun meillä syötetään SilicaHorsea, kuulostaa samanlaiselta ja pikaisen googlettamisen tuloksena aika samanlainen koostumuskin? Meillä tosin syötetään sitä litkua kavioiden kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä valmistajan sivut: http://www.siliforcehorses.com.

      Tarkoitettu siis vahvistamaan luustoa ja jänteitä, toipilaille ym. Siinä sivussa varmasti vahvistaa jouhet ja kaviotkin. :D Ensimmäiset vaikutukset pitäisi näkyä joskus 4-6 viikon kuluttua eli suurin piirtein meidän seuraavan kontrolliultran kohdilla. Saa nähdä, tekeekö ihmeitä. ;) Nämä ovat kaiketi sellaisia valmisteita, joiden tehoa ei käytössä välttämättä huomaa, mutta kun jonkun jätät pois, niin vanhoja oireita palaa. Ainakin Tompalla, vanhalla nivelrikkoisella ruunallani, oli huomattavissa selvä ero huonompaan päin, kun välillä joku nivelvalmiste jäi tauolle.

      Poista
    2. Tuo meidän SilicaHorse taitaa olla melkeinpä samaa tavaraa, tosin sitä markkinoidaan enemmän kavioiden kasvattamiseen mutta myös luuston ja jänteiden vahvistamiseen. Meillä maksaa 500ml pullo 50€ ja Speedy saa n.10ml/pvä. Ainakin meillä on kavioiden laatu parantunut huomattavasti, toivottavasti on vahvistanut noita pikkuvikaisia jalkojakin... :)

      Valmistajan sivut: http://www.silicahorse.nl/ Tosin ne on vain hollanniksi :p

      Poista
    3. Kiitti! Voisikin koittaa etsiä tuota ulkomailta, jos ja kun tarvitsee lisää. Tällä annostuksella pullon pitäisi riittää 4kk.

      Poista
  2. Salama on niin ihana nuori mies (unohtamatta Dukea!) että täälläpäin toivotaan pikaista paranemista pojale! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista! Paranemista toivotaan täälläkin niin kovin, ettei aina sanat ja ymmärrys riitä.

      Poista