torstai 21. maaliskuuta 2013

Torjantaikatsaus


Eilen eli keskiviikkona pojat kävivät traikussa ja meinasipa niille tulla ihan kinaa, kumpi saa mennä ensin. Ne saivat seistä ja kuopsutella siellä hetken aikaa ja kun jossain kohtaa kuopiminen väheni, pääsivät ne ulos. Salama oli ihan pyörällä päästään, kun peruutti pois kopista, ei meinannut uskoa olevansa kotona. :D

Sen jälkeen otettiin vielä pienet näyttelytreenit. Duke väläytteli jo asiallisiakin pätkiä, eli toivoa on, jos se vaikka yhden tai kaksi askelta juoksisi nätisti sitten sunnuntaina. Tavoitteena on saada se kävelemään edes vähän ja loput ovat sitten vain hifistelyä. Hih. Salaman kanssa suurin tavoite on käyttäytyä hevosiksi, saa nähdä mitä se sanoo koko 2-vuotiaan innolla tutusta paikasta tänä vuonna. Viime keväänähän oltiin Metsämäessä varsanäyttelyssä ihan ekaa kertaa poissa kotoa. Se oli huisin jännittävää.

Korvantaustatkin olivat täynnä hilseilevää ihottumaa.
Sitten Salkun "ihottumauutisia". Koko talven kiusannut ihottuma on poissa. Kokonaan! 1,5kk kuivaa heinää, vähemmän kivennäisiä ja tadaa, varsan turkki on kuin uusi. Ruokinta-asiat käytiin taannoin läpi ihan täällä blogissakin, eli tällä reseptillä on nyt saatu ensin kurarupi ja sen jälkeen ihmeellinen hilseilevä ja kutiava ihottuma pois. Toivottavasti pysyykin poissa, rasittava vaiva. Päällepäin muutos on ehkä aika pieni, mutta nyt karva on tasaisen kiiltävää ja iho sen alla tasainen. Ennen olisi kuin rupikonnaa silittänyt, hilseläikkiä oli joka puolella ja harjatessa harja oli aina ihan täynnä niitä paakkuja.

Kerrotaan vielä tapaus vesikuppi. Ostin Salamalle seinään laitettavan ruokakupin, johon olisi tarkoitus laittaa vettä yöksi, kun irtsarivesiämpäri kaikenlaisista kiinnityksistä huolimatta oli harjoitellut erilaisia lentoratoja koko yön. Ekana iltana se ei koskenutkaan siihen, puhisi vain sille, mutta joi ämpäristä kuitenkin vettä kun tarjosin. Eilen illalla se suostui pienellä huijauksella (laitoin sinne "Greenlinemehua") kastamaan nokkansa siellä ja oli sitten yön aikana juonut sen tyhjäksi. Hih, herkkä kaveri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti