Tapaus isäntä

Duke oli yksi harvoista hevosistamme, joka on saanut isännän tulemaan talliin oma-aloitteisesti ja hieman jopa hevostelemaan. Toinen sellainen hevonen oli Iso Valkoinen Tom, jonka kanssa isäntä teki kaikenlaisia temppuja. Kerran se ratsastikin, crocsit jalassa pihan ympäri. Dukella tuo innostui pari kertaa ajamaan ja ottipa hän ponin nurmikolle leikkaamaan nurtsia ruohonleikkurin korjauksen ajaksi. Ihan vaan just in case. Kerrottakoon, ettei muilla hevosilla ole mitään asiaa Pyhälle Viheriölle.

Dukehan valittiin alunperin pitkälti isännän maun mukaan. Silloin pitkäaikainen haaveeni eli Salama oli tulossa taloon ja annoin kriteereiksi sen, että saman ikäinen poikahevonen olisi haussa. Hän katseli netistä friisiläisten kuvia ja sanoi, että tuollainen olisi kiva. Kaikki kunnia friisiläisille, mutta seuraponiin varattu hankintabudjetti ei ihan venynyt sellaiseen. Siispä oli tingittävä jostain - tällä kertaa koosta. Musta shetlanninponiori oli siis luonteva valinta.

Duke löytyi useiden kymmenien ehdokkaiden joukosta. Iso varsa, jolla oli kiltti katse ja ansioitunut kasvattaja taustalla. Ponin lisäksi saimme paljon enemmän: Uusia ystäviä ja kasvattajan täyden tuen iloihin ja suruihin.

Dukeponi oli paljon enemmän, mitä olisimme voineet edes odottaa. Ei näyttelykehien kirkkain tähti, mutta monipuolinen käyttöponi järkevän päänsä vuoksi. Siinä missä Salama syöksyy aina karkuun pelottavien juttujen kohdalla, jäi Duke paikoilleen miettimään asiaa ja ratkaisi jutut yleensä vallan maltillisesti. Shetlanninponin rajaton älykkyys tuli nopeasti tutuksi. Duken ruunaus oli isännälle kova paikka, mutta siitäkin selvittiin pikkuhiljaa. Tai siis poni selvisi fyysisesti ja isäntä henkisesti.

Vesipeto.

Duke pääsi viime kesänä privaattikesälomalle kokeilemaan elämää rauhallisempien kavereiden kanssa. Siinä missä saan melkein polvillani kerjätä isäntää mukaan Salamaan ja Samppaan liittyviin juttuihin, tuli tuo vapaaehtoisesti mukaan Duken vienti- ja hakureissuille, kuten aina ennenkin. Keskustelimme lisäksi viime aikoina paljon Duken tulevaisuudesta.

Käyttöponia siitä ei tulisi polviensa vuoksi: Vaikka se on terveistä vanhemmista, patellaluksaatiota ei traumaperäisen kierukkavamman lisäksi voitu täysin poissulkea potilaskertomuksen mukaan. Polviensa takia se ei myöskään pärjäisi tässä poikamiesporukassa, missä vauhtia ja äkkinäisiä käännöksiä riittää. Päädyimme siis ratkaisuun, jossa se lähtisi taatusti hyvään kotiin rauhallisen tamman kaveriksi tutun ihmisen luo, mutta pysyisi silti omistuksessamme. Sille olisi aina ovi kotona auki, jos sellainen tilanne tulisi. Ponin tuntien yksintarhaus kotona olisi ollut sille henkinen itsemurha pidemmän päälle. Poni oli täynnä elämäniloa ja virtaa oli toipilaalle juuri sopivasti.

Vientipäiväksi oli sovittu tiistai 3.11.2015, mutta vain pari tuntia ennen lähtöä kohtalo puuttui isosti peliin. Olin kotona, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä, mitä tuona aamupäivänä oikein oli tapahtunut: Löysin ponin omasta tasapohjaisesta tarhastaan takapää omituisena. Sillä ei ollut riimua päässä eikä heinäverkkoakaan, koska jätin ne viikkoa aiemmin pois varmuuden vuoksi, ettei poni sekaantuisi niihin. Aidat olivat lisäksi ehjät. Isännän kanssa meillä oli ollut vähän erimielisyyksiä kuluneina päivinä ja kuten yleensäkin, hänen mielestään ylireagoin jälleen. Ikävä kyllä ääni muuttui kellossa kummasti päivän edetessä ja kattavien tutkimusten jälkeen. Soitettuani ponin olevan nyt poissa, oli puhelimen toisessa päässä pitkään hiljaista.

Lopetuspäätös oli itsellenikin rankka paikka, vaikka näiden hevosten kanssa on tullut vastaan vaikka ja mitä. Selitä siinä sitten järkevästi ja selkeästi ei-hevosihmiselle juurta jaksaen syyt, seuraukset ja muut.

Meni päiviä. Hain Reinon torstaina kotiin muiden menojen aikataulutuksien vuoksi ja muutenkin näin oli ollut määrä tehdä ennemmin tai myöhemmin. Isäntää ei tallissa näkynyt ja kotona oli muutenkin varsin hiljaista. Vasta viikonloppuna roskat vietyään hän käveli hevosten tarhan ohi ja kävi vilkaisemassa tulokasta. Viisi päivää Duken poismenon jälkeen jää vihdoin murtui: Miten ja miksi, mihin ruho meni ja mitä sille tapahtuu, hainko Dukelle viimeiset hapankorput ja mistä kohtaa leikkasin jouhet talteen. Katseltiin Duken viimeistä kävelyvideota kotona ja viimeisiä kuvia klinikalta. Kerroin, miten poni oli urhea ja reipas kaikesta huolimatta.

Ei ollut helppo paikka tämä siis hänellekään. Sama juttu oli Tompan kanssa, mutta silloin isäntä saatteli Tompan traileriin asti.

Saa nähdä, löytyykö tallista vielä joskus isännänkin sydämen vievä kaviokas.