Tää on sydämenlyönti, tää on ajattomuus

Pari lähes täydellistä lainausta tähän hetkeen, näihin päiviin:

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys

Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys

Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta

Ja osa totuutta

Muista että ne kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet

Ja et on helpompi antaa muille anteeksi, kuin jäädä kaunaan kiinni



Valot pimeyksien reunoilla

Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa

Sullon sisälläs valtameren kokoinen voima

Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa

(Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla)

Vaikka elämä tarjoaa säännöllisin väliajoin vähän esteitä ylitettäväksi ja raskasta suota selvitettäväksi, on tällä hetkellä yhden tietyn hevosen kanssa kaikki niin ihanaa, helppoa ja rentoa. Se on paljon se, kun kyseessä on tämä hevonen. Kauhean kova, mutta silti niin pehmeä. Ihan hirveän hankala, mutta silti niin ihanan helppo. Se on kuin elämän mittainen oppikirja, joka hyvinä hetkinä tarjoaa pelottavan hienoja elämyksiä. Kepeitä askelia, suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, lähes saumatonta yhteistyötä.

Ihan kuin yhdessä yössä tässä taannoin koko hevonen muuttui: Siitä tuli rento, järkevä ja seesteinen, joka viihtyy ratsain ja ohjasajaen niin kentällä kuin metsässäkin. Ei ole vielä pomminvarma, mutta sellainen kuitenkin, ettei testamenttia tarvitse joka kerta päivittää ennen selkäännousua. Karsinassa se kakkii entisen pyörremyrskyn sijasta siististi yhteen nurkkaan, mikä hämmästyttää nykyään joka päivä. Ehkä se ennen luotti Dukeen kuin peruskallioon ja oli siksi niin epävarma?

Seuraavaksi riennänkin sitten koputtelemaan kaikki lähiseudun puulajit läpi. Niin ja varaamaan eläinlääkäriaikaa kiusallisen ja pitkittyneen yskän takia. Muuten olisikin liian täydellistä!