Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt

Salama palasi eilen hommiin. Jännittyneenä satuloin sen: Tasan kaksi viikkoa aiemmin Salama oli kaikkea muuta kuin oma itsensä ja loppujen lopuksi parin kierroksen kävelyn jälkeen se meinasikin lopulta tukehtua yskäänsä.

Lääkekuurit loppuivat tiistaina ja kävelylupa heltisi viikko sitten. Pikkuhiljaa tuttu persoona on palannut, joten oli aika kokeilla, missä mennään.

Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjia käteen. Ei yskää. Tehtiin vähän hommia käynnissä, voltteja ja ympyröitä. Ei yskää. Muutama kierros ravia. Ei yskää!

Mutta mistä olin erityisen iloinen ja vähän häkeltynytkin, oli Ruuna Reippaan ravi. Se liikkui niin hienosti, etten todellakaan tiennyt, miten siellä pitäisi keventää! Sivullisen silmään tuo olisi torstai-illan pimeydessä näyttänyt lähinnä surkuhupaisalta, mutta allekirjoittaneelle nuo raviaskeleet toivat ihan huikean ilon loppupäiväksi. Ja vähän seuraavaksikin, pakko sanoa.

Täältä me taas tulemme, omaan rauhalliseen tahtiimme. Keuhkokontrollissa käydään kuitenkin varmuuden vuoksi ensi perjantaina, joten siihen asti otetaan ihan iisisti.

Salama ja Taru keväällä 2015. Olin vähän kaavaillut Tarulle tästä kisaheppaa, mutta tässä on vielä pari muuttujaa matkalla. :D

PS. Olisi ollut niin hienoa olla mukana Playssonin istuntaklinikalla, mutta ihan vielä ratsuni ei ole henkisesti kypsä noin isoon juttuun, eikä tämä syysflunssa ainakaan auttanut asiaa. Ehkä ensi kerralla sitten. ;)