Valitse se sopivin

Työpaikan kahvipöydässä tuli kerran juttua erilaisista ihmistyypeistä. Totesin itse eläväni vahvasti tunteella. Työkaverit katsoivat hämmästyneenä ja totesivat, että ovat pitäneet minua aina järki-ihmisenä. "Onhan sinulla niitä hevosiakin."

Kahvit meinasivat mennä väärään kurkkuun. Jälleen hymähdin, kun luin eilen tämän fiksun artikkelin hevosen hankinnasta. Jäin tosissani miettimään, miten ja millaisin perustein olen omat hevoseni hankkinut.

Tapaus 1

Keskustelu kaverin kanssa eräänä kauniina kevätpäivänä:
Minä: Sellainen kiva pieni ja pikkasen vankka kimo puoliverinen olisi kiva. Vaikka en kyllä nyt ole hankkimassa hevosta, on kirjoitukset ja kaikki.
Kaveri: Hei, mä tiedän yhden tosta naapuritallista! Järjestänkin sulle koeratsastuksen huomiseksi. 
Minä: No et kyllä järjestä. 

Seuraavaksi kaveri raahasi minut lähes puoliväkisin katsomaan sitä pihan toisella puolella olevaan talliin.

Kaveri: Tässä tämä nyt on. Se on vähän tuhma, mutta sulle just sopiva!
...ja niin sydämenkuvat syttyivät silmissäni. Unelmieni hevonen seisoi siinä edessäni, kaunis kimo ruuna.

Seuraavana päivänä oli eka koeratsastus. Kokeneempi kaverini varusti hevosen, suihkutti satulan istuimen täyteen liimaa ja hyppäsi kyytiin. Samalla hetkellä ruuna hyppäsi maneesin kattoon ja veti koko täyspitkän maneesin halki sellaisia loikkia, että Amerikan ihmeetkin katsoisivat ihmeissään. Kaverini ei tippunut, joten ruuna teki sen jälkeen kaiken mitä pyydettiin.

Koeratsastin ruunan neljä kertaa ja kolme kertaa maistoin hiekkaa. Sitten hyppäsin sillä ekaa kertaa ja totesin, että tämän hevosen minä haluan. Ostotarkastusta ei tietoisesti tehty. Kauppakirjat tehtyäni selvitin vähän hevosen historiaa, mikä ei kantanut mukanaan kovinkaan mairittelevia käytöstapoja. Loppu oli kuitenkin historiaa ja sainkin vuosisadan kyydit neljän vuoden ajan.

Tapaus 2

Haussa oli toinen ratsu edellisen rinnalle, koska ikä jo painoi ja sen eläkevuodet häämöttivät edessä. Mietin suokkeja ja isoja poneja, mutta lopulta eksyin ravipuolelle. Ajattelin, että maailmaa nähnyt lämminverinen on tähän tilanteeseen varmasti nappiratkaisu. Laitoin nettiin ostoilmoituksen: Ostetaan kiva ja kiltti lv-tamma harrasteratsuksi.

Tarjouksia tuli parin päivän aikana kymmeniä. Oli ruunaa, oli oria, pari tammaakin. Isoja ja pieniä, ruskeita ja vähemmän ruskeita. Sitten tarjottiin tätä yhtä: Neljä vuotta seissyt, tehnyt varsoja viime ajat. Pieni ja kovin sievä. Aika kuuma ratsastaa eikä naisten ajettava ollenkaan.

Puskaradio kertoi tamman olevan "aika kova ryöstämään" eivätkä Sukupostin ravikuvien varusteet muuta väittäneetkään. Menin hevosista tietämättömän äitipuoleni kanssa katsomaan sitä. Olin jo päättänyt, että jos se ei käy päälle eikä tapa ketään, se otetaan. Se oli siis eka ja vika, mitä mentiin edes katsomaan.

Siinä sitten yhtenä marraskuisena iltana puolihämärässä katseltiin tammaa tarhassa ja ostopäätös tehtiin. Tästä hevosesta tulikin lopulta yksi suosikeistani kautta aikojen.

Tapaus 3

Vihdoin tuli se aika, kun taloon hankittiin oma suomenhevonen.

Koitin samaa strategiaa kuin aiemmankin kanssa: Laitoin ostoilmoituksen. Tarjouksia tuli paljon, laidasta laitaan ja joukossa oli jokunen norjalainen ja lämppärikin. Yhteen ihastuin kovin ja olinkin ostamassa sitä läsipäistä pikkutammaa sikana säkissä, myyjällä kun oli kiire myydä silloin 3-vuotias kovasukuinen tamma. Tein siitä jo tavallaan kaupatkin ja hakupäivä sovittiin parin päivän päähän. Se kuitenkin meni nenän edestä seuraavana päivänä.

Sitten sähköpostiin tuli kuvat punaisesta tammasta, jolla oli pieni tähti otsassa. Ensin poistin viestin, koska hevosessa oli yksi iso perustavanlaatuinen vika (paha tallitapa), mutta tamma jäi kummittelemaan mieleeni. Seuraavaksi sovittiinkin jo koeratsastus. Muista tarjotuista ei oikein mikään napannut.

Kun pääsin tuon herkän ja koviakin kokeneen tamman selkään, tiesin istuvani seuraavan hevoseni selässä. Kaikki sujui ja tamma tuntui tosi omalta. Kävin katsomassa sitä pari kertaa ja kuukauden päästä hevonen tuli kotiin. Tämänkin kohdalla loppu oli historiaa, se nimittäin kuoli ähkyyn puoli vuotta myöhemmin. Sitä ennen siltä meni etujalan hankkari.

Tapaus 4

Edellisen kuoltua meinasin hetkeksi jäädä ilman hevosta. Sitten eksyin katsomaan varsojen myynti-ilmoituksia. Halusin kimon suomenhevosen, olinhan haaveillut sellaisesta jo vuosia. Kaksi myytävää varsaa (molemmat oreja, s. -11) löysin ja niistä kyselin. Toisen myyjällä oli kovin hankaluuksia järjestää tapaamista, mutta toinen ehdokas löytyikin ihan läheltä naapurikylästä.

Tämä on kerrottu täällä jo tuhat kertaa, mutta itseasiassa löysin Salaman myynti-ilmoituksen jo aikaisemmin, tallin ollessa vielä ihan täpötäynnä tammoja. Soitinkin siitä, mutta pikkuori oli juuri mennyt toisen varsan kaveriksi ylläpitoon tuolloin. Joulun jälkeen myynti-ilmoitus osui uudelleen silmiin.

Salamaa käytiin sitten katsomassa loppiaisena 2012 ja minä tuijotin sitä lähinnä sydämenkuvat silmissä, vaikka juuri 1-vuotiaaksi kääntynyt varsa on aina ruma, vaikka mikä olisi. Minä näin kuitenkin tulevan hevoseni siinä. Haettiin se kotiin muutama viikko myöhemmin ja isäntä kysyi matkalla, että miksi ostin hevosen, jolla ei ole silmäluomia ollenkaan. No, en edes huomannut asiaa, mutta ne luomet pullahtivat päähän sitten myöhemmin.

Elämäni seikkailu alkoi ja se toivon mukaan jatkuu vielä pitkään. Jälleen eka ja vika, mitä mentiin katsomaan.

Tapaus 5

Pitäähän edellisellä olla ikätoveri, joten haku pistettiin jälleen päälle. Päädyin katsomaan shettiksiä, koska isäntä oli aina haaveillut mustasta, pitkäjouhisesta orista. Yritti tuo näyttää friisiläisten kuvia netistä, mutta joskus jostain on tingittävä ja tällä kertaa koosta. ;)

Shettisehdokkaita tarjottiin valehtelematta 50 kappaletta. Oli kotimaisia, ulkomaisia, paperittomia, oli hienoja ja vähemmän hienoja. Tein jopa isännälle PowerPoint-esityksen parhaista vaihtoehdoista. Tässä kohtaa tein tosin jo edistysaskelia: Kävin katsomassa jopa yhtä ehdokasta ennen Dukea. Sähköpostikeskusteluista jäi kuitenkin tämä yksi vahvasti mieleen ja lopulta pienestä karvaisesta riiviöstä tehtiin kaupat. Loppu on edelleen historiaa ja toivottavasti myös pitkään. Dukesta olen saanut juuri sen mitä odotin, vain pallit on pitänyt pudottaa pois.

Tapaus 6

Sain yhtenä kauniina kesäpäivänä FB-viestin: "Tämä sinun entisen tammasi varsa olisi vailla kotia. Emänsä kopio, ellei parempikin."

Alkoi järjen ja tunteiden taistelu. Lopulta tunteet voittivat ja heppaa käytiin katsomassa ja kokeilemassa. Tammasta tehtiin kaupat. Se totta tosiaan oli kaunis, kiltti, toimiva, lähes täydellinen. Ikävä kyllä myös tiedossa oli vanha vika, jonka ei kuitenkaan ajateltu haittaavaan normaalissa harrastekäytössä. Sellaisia löydöksiä nyt on useilla hevosilla. Terveysongelmat alkoivat kuitenkin hyvin pian syksyllä ja johtivat nopeasti sellaiseen kierteeseen, että tamma matkasi taivaslaitumille hyvin pian, vain viisi kuukautta myöhemmin. Harmi, mutta joskus nämä asiat vain menevät näin.

Järki on ehkä jo menetetty aikoja sitten, mutta mitä pienistä. Vielä on jäljellä sentään suuret tunteet, joita nämä ihanat kavioeläimet tarjoilevat päivittäin.

Miten sinä olet tehnyt hevosesi ostopäätöksen?