Kuin ajatus

Ohjasajoa.

Varustat hevosesi tuttuun tapaan. Harjaat sen. Sivelet sen pehmeää lumisateessa kastunutta turkkia pitkin ja varmoin vedoin. Tunnustelet jalat, tarkastat kaviot. On hetki, jolloin ajalla ei ole väliä, on vain me: Minä ja hevoseni.

Lähdette liikkeelle. Kaviot painuvat puhtaanvalkoiseen hankeen, lumihiutaleet leijailevat ympärillä satumaisessa maisemassa auringon esitellessä valonsäteitään pilviharson läpi. Hevonen käyskentelee etuviistossasi pehmeästi, rennosti ja letkeän reippaasti eteenpäin. Ei vastalauseita, ei yrityksiä poistua portista.

Tunnet molemmat suupielet ohjien päässä. Hevonen on harvinaisen suora, kevyt ja kuuliainen molempiin suuntiin. Teette pysähdyksiä, voltteja, kahdeksikkoja. Hevonen kuuntelee jokaista apuasi ja vastaa niihin välittömästi. Peruutusaskeleet onnistuvat nyt myös maasta vallan sujuvasti. Omat suupielesi kääntyvät varovaiseen hymyyn lumen narskuessa sinun ja hevosesi jalkojen alla.

Koska hevonen on niin hyvä, on aika siirtyä pihalle, jotta treeni pysyisi mielenkiintoisempana. Ensin otetaan suunnaksi vaikeampi suunta, kun ohjat ovat jo sillä puolella. Grillikatoksen ikkunat ovat tänään lähinnä mielenkiintoiset ja lasin kautta näkyvää tyytyväisyyttä hehkuvaa olemusta ihastellaan kilpaa. Kummituksia ei näy missään, liekö kadonneet paksun lumihangen alle. 

Hevonen on edelleen parin kierroksenkin jälkeen avuilla, kuuliainen ja herkkä. Kaikki sujuu kuin tanssi. Se kulkee varmoin askelin jopa tallin ja lantalan välistä pikkumetsään, jossa on paljon kapeita kohtia ja todella paljon sille pelottavia asioita. Yhtäkään sivuloikkaa tai laukkapyrähdystä hevonen ei tee. 

Koska hevonen on niin hyvä, ajat sen lopuksi talliin ja kehut, rapsutat ja ylistät sen viimeistään nyt puhki. Harjaat sen silkkisen turkin suoraksi, purat varusteet, hoidat jalat.

Hevonen toimi kuin ajatus. Harvinaista kyllä sanoa näin tästä hevosesta, jos ihan rehellisesti puhutaan.

Näinhän sen pitäisi aina mennä, eikö vain?

Miten meillä sitten meni tänään? Lue edeltä. En ole varma, näinkö unta.

Jokatapauksessa olen niin iloinen! Kannatti taistella tuulimyllyjä (= pöllöenergiaa) vastaan. Nämä ovat niitä hetkiä, joita varten tahkotaan läpi kinoksien ja otetaan miehestä toisinaan mittaa. Kun onnistuu, niin se tunne on aika voimaannuttava.

Vai liekö kenties kahden päivän vapaalla tarhauksella jo seurauksensa? Mene ja tiedä. ;)

Maailmani on just nyt tänään kovin vaaleanpunainen.