sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Varustediipadaapaa


Ihan ekaksi - moni on tuskaillut epäistuvien ötökkäloimien kanssa. Meilläkin oli joskus pari sellaista halpista, jotka repesivät ekan kerran jälkeen eivätkä istuneet rei'itettynäkään mukavasti hevosen päällä. Voin kertoa ratkaisun, mikä ehkä kirpaisee lompakossa, mutta pidemmällä tähtäimellä toimii - Salaman Bucas Buzz Off on ihan huippu! Ei ole hangannut harjaa, istuu muutenkin kuin käsine ja on ennen kaikkea kestävä. Lisäksi se on vieläkin ehjä, uskokaa tai älkää. Jopa Salama tuntuu pitävän siitä, ei ole repinyt eikä nykinyt sitä, kuten yleensä epämieluisille "vaatekappaleilleen" tekee, kun ei ole tottunut ahdistaviin kaapuihin.

Toiseksi, ponin varustehankintalistalla on ollut uudet pienemmät suojat ja vihdoin taisin löytää hyvät eli tarpeeksi lyhyet sellaiset. Siinä sivussa tuli kurkittua alelaarin muitakin tuotteita ja ihan tyhjin käsin posteljooni ei tule ensi viikolla käymään...

Kuvat kopioitu www.ruunikko.fi
Ostoskoriin keräsin suojien lisäksi uudet hanskat minulle (johan edelliset Roecklit palvelivatkin jokusen vuoden), ylisöpö "prinssiriimu" Dukelle (onhan hän aatelinen), lakeriputsit liilana (täytyyhän em. valjakkoponilla olla kiiltävät tohvelit) ja Salamalle liilat "matkissuitset", jo ihan pelkän värin ja melko edullisen hinnan takia. Aika räyhäkät ja luulen, että ne ovat aika näppärät täällä kotikulmilla, kun tehdään välillä pieniä metsäretkiä. Harmillisesti niitä ei saanut ponikoossa, olisin Dukellekin halunnut mokomat. 

Nyt allekirjoittanut jälleen rauhoittuu näiden shoppailujensa kanssa ja asettaa itsensä totaaliseen shoppailukieltoon. Ainakin hetkeksi. ;)

7 kommenttia:

  1. Oikeesti?! Zepraksi pukeutuminen tuo onnen? Kuulun ehdottomasti nimittäin näihin ihan_loppuun_tuskastuneisiin tän loimirumban tiimoilta. :(

    Meillä jokaisessa (kalliimmissakin) ongelmaksi on muodostunut lavoilta (ja vähän sieltätäältä muualtakin) hankaaminen, kuristaminen, kaulakappaleen valuminen ja kiristäminen jos kiinnittää riimuun, ja.. ja... Aaargh... Voiko tän kiinnittää riimuun, yltääkö silti vielä turpa maahan? Onko lavoilla jotain liukasta matskua ettei kinnaa? :P T. Mainosten uhri, joka juoksee huomenna kauppaan hakemaan tällaisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaulaosa on kätevän väljä. Korvien takana on otsapanta, mikä näkyy mm. edellisessä postauksessa. Lavoilla ei ole mitään liukasta, mut toi kiinnitys edestä on aika nerokas. Poikkea kurkkaamaan Salamaa, niin näet ;)

      Poista
    2. Ja ai niin, mitä sitten tulee ton ötökkäloimen varsinaiseen toimivuuteen eli miten ötökät pysyvät poissa, niin kyllähän se auttaa melko paljon. Ei se kuitenkaan ihan autuaaksi tekevä ole. Näin paljon meillä ei ole ennen ötököitä ollut, selvästi tarraavat noihin tummiin turkkeihin kovemmin. :(

      Poista
    3. Minä täällä taas, loimijuttuineni! :D
      Onko sulla mitään hajua, eroaako tää seepramalli siitä edeltävästä muutakuin raidoillaan? Hain seepraloimea mutta ne oli loppu ja koklasin sitä edeltävää mallia jossa vihdoin kaulaosa vaikutti soppelilta mutta pään mennessä alas, kumiotsis pingottui ja sään päältä selkeesti näki, miten kinnailee :/ Onko mulla nyt vaan ihan kamelinmalliset ponit vai mitä ihmettä. O.o

      Poista
    4. Taidan kallistua kamelimalliin?! :D

      Salamallakin tuo seepramalli valuu laittaessa vähän taake, mutta kun en vaan nostaa eteen ja laittaa kiinni, niin pysyy melko hyvin paikoillaan. Salkulla on loimet yleensä koko 145cm, tästä otin yhden koon pienemmän eli 135cm.

      Siitä mulla ei ole mitään hajua, eroaako mitenkään "tavismallista", tuskin.

      Poista
  2. No kiitti vaan, en ollut edes tiennyt tuollaisesta Ruunikko-kaupasta, mutta nyt oli heti pakko tehdä tilaus. :D Tää varustefriikkiys on parantumaton tauti...

    Seepraloimikin on meillä ostoslistalla, vaikka halpisloimetkin on pelittäneet ihan hyvin. Mutta se on niin hienon näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etten ole ainut "uhri" :D
      Seepraloimi on kivunnut täällä ihan suosikiksi. Huuto.netissä oli muuten yksi uusi aika edullisesti myynnissä... ;)

      Poista