Muistan kerran hyvin pienenä istuneeni kauniissa kesäillassa pellon reunalla pehmoleluponi sylissä haaveilemassa omasta pienestä ponista. Sillä unelmaponilla tosin piti olla pilkkuja, mutta maku on niistä ajoista hieman muuttunut.
Eilisillan viimeisten auringonsäteiden valaistessa kesäiltaa istuin poikien laitumella ison kiven äärellä ja mietin, miten tuosta toiveesta onkaan tullut totta. Havahduin tosin todellisuuteen, kun jokin näykkäsi kädestä pari kertaa. Sen jälkeen mietin, kumpi onkaan kivuliaampaa, paarman vai ponin purema. En ole vielä keksinyt. Yksi purema, jonka sain jo aikoja sitten, on ainakin varma: Hevoshulluus.
 |
| Satuponi. |
 |
| Ohdaketta, nam! |
 |
| Pahuksen heinänkorret. :( Palavaa rakkautta by Duke. (Laitsalla on paljon ns. kukkapenkkikasveja, ovat vanhan autiotalon "takapihalta" karanneita.) |
Aivan ihana tuo ensimmäinen kuva!! :)
VastaaPoistaTunnistan nuo ajatukset, samanlaisia tullut monesti mietittyä...
Ihanaa, että kohtalotovereita löytyy!! :)
PoistaToi ensimmäinen kuva on makea! :)
VastaaPoistaKiitti, minäkin tykkään, kun valo on lempeä ja ponin ilme myös. Sitähän se toki myös onkin, kiltti ja lempeä halutessaan :)
Poista