torstai 19. helmikuuta 2015

Kun läsi kiristää päätä

Keskiviikko 

Ponileikkiä pläsipään kanssa, just in case, jos se vaikka joskus oppisi ymmärtämään tällaisia humputuksia. Oli terassireissua, roskien vientiä ja sitten läsi kiristikin jo sen verran päätä, että tuosta turkoosista narusta sai pitää vähän niin kuin kaksin käsin kiinni.

Tuitui ja puspus kun murukultupuppeli oli kuitenkin melkein aika muru.
Torstai - toivoa täynnä

Jäätikköä joka paikassa. Siispä pellolle ohjasajovermeet niskassa, aitojen sisälle kuitenkin. Ihan varmuuden vuoksi.

Ekan rodeosarjan jälkeen muistin, miksi en tätä ole ennen tänne tuonut. Tokan rodeosarjan jälkeen ajattelin, että kyllä tämä tästä, eteen vaan. Kolmannen rodeosarjan jälkeen oli elukka kyljellään hangessa. Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut. Läsipään ilme oli nimittäin juuri sellainen, kun se löysi itsensä maasta kyntämästä hankea. Neljännen rodeosarjan jälkeen pyrittiin jo pois sieltä pellosta ihan yleisen turvallisuuden vuoksi.

Yhdeksännen sarjan kohdilla oltiin jo lähellä porttia. Matka portilta talliin vei aikaa, vaivaa ja hermosoluja, kun Ruuna Reipas veti rodeota eteen, taakse, sivuille ja kaikkiin muihinkin ilmansuuntiin. Ohjien päässä oleva päätti, ettei tämä jää tähän ja rinkiä omenapuiden ympärillä vedettiin tasan niin kauan, että hieman rentoutta muistuttava ele löytyi ja pysyi yllä ehkä 10 metriä. Kuulostaa ehkä brutaalilta, mutta liikuntaa tuli loppujen lopuksi vaivaiset 22 minuuttia ja pääasiassa jopa ihan käynnissä. Uskokaa pois.

Perjantai

Johan ne kintut olivatkin hyvät jokusen päivän. Huomenna varmaan ovat loputkin jänteet sanoneet poks.

Mitäs niitä rauhoittavia yrtti- ja lisäravinnevalmisteita olikaan?!

Anni ja Salama 17.2.2015. Silloin teemana oli tuulen viemää, mutta se oli vielä ihan kesyä.

6 kommenttia:

  1. Meillä on auttanut valeriaanaa sisältävä Hilton Herbsin valmiste. Tykkään etenkin nestemäisestä, koska se alkaa tehota nopeasti ja sitä on helppo sekoittaa rehuun. Toisaalta meidän ongelma on enemmän kiimapuolella ja tuo tuote mitä olen syöttänyt on nimenomaan tuollaiseen oireiluun. Mutta jos siltä tuntuu niin miksei jotain tuollaista voisi kokeilla, ainakin nestemäisestä purtilosta näkee kyllä jo ekan kohdalla oliko tästä mitään apua. Salaman tapauksessa ehkä kokeilisin tätä http://www.horserider.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Horse/Products/02412

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkivinkistä, tuolta löytyikin monta potentiaalista vaihtoehtoa... Ell suositteli jotain tuollaista jo edelliskesänä, mutta olen vähän ollut vastarannan kiiski näiden kohdalla... :D

      Poista
  2. Voi mikä ilme Salamalla on tuossa ratsastuskuvassa! Tuollaista rodeointia on esiintynyt täälläkin suunnassa, ja kaikenlaista muutakin ylimääräistä. Taitaa olla kevättä ilmassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolloin tiistaina Salamalla oli mielessä vain portti ja ilme oli tuota luokkaa, kun mentiin siitä aina vain ohi... :D Kun vihdoin pääsi pihalle, oli elämä ihanaa taas.

      Taitaa todella olla kevät tuloillaan. Iik ja kääk. :D

      Poista
  3. Olet saanut ikuistettua hyvän hetken tuossa viimeisessä kuvassa. Siinä taitaa ilmentyä kaikki, mitä Salaman päässä tuolla hetkellä liikkuu... on vähän kuin odotas kohta kuuluu ja näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on tommonen hyvin salamamainen "kuulen kyllä mutta en tiedä kuulenko siltikään"-ilme. :D

      Poista