torstai 11. syyskuuta 2014

Salaman leikkikoulu: Tehtäväratsastus


Minun maailmani on tänään poikkeuksellisen vaaleanpunainen.

Syyllinen siihen on tässä alla:


Salamalla oli tänään ohjelmassa koulutreenit. Sen viikko pitää nyt sisällään liikuntaa kolme kertaa viikossa, joista kaksi liikutuskertaa pyritään toteuttamaan maastossa ratsain. Se yksi kerta on sitten jotain muuta. Tänään se oli koulu- ja puomitreeni pihassa.


Lupasin, etten vie ruunaa kentälle nyt hetkeen, joten kannoin pihalle muutaman ravi- ja käyntipuomin. Kävelyttelin sitä hetken maasta ja Salama oli ihanan rento ja lupsakka. Sellainen iso halinalle, tiedättehän. Yhtäkkiä tarhassa oleva Toini hoksasi Salaman poissaolon ja aloitti hervottoman rodeo- ja kiljumisshow'n. Ei siinä mitään, mutta Salama koitti samaa perässä, minä ohjissa roikkuen. Ruuna oli lievästi sanottuna pinkeä ja reagoi tapansa mukaan isosti, kun ei tiennyt miten olisi jakautunut kaikkien kahden naisensa kesken.

Lukitsin Toinin ulkotalliin ja paletti rauhoittui. Yllättävän nopeasti Salamakin palasi maanpinnalle ja kuulolle. Naksutin-näkkileipä-systeemi toimii siis. Se on meidän uusi salainen kikka.

Piharingin tehtävärata tänään.
Salama oli ratsain tänään ihan SUPER. Siis ihan oikeasti: Reipas, mutta rento. Kaula nyökyssä suu vaahdoten se tepsutteli menemään siinä askellajissa, missä pyydettiin. Ringin toisessa päässä tehtiin siirtymisiä ja kiemurauraa. Ne sujuivat kivasti - varsinkin ne pysähdykset. Ne ovat tämän hevosen vahvinta alaa.

Ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa. Harjoitus kaikessa huvittavuudessaan oli varsin onnistunut: Sain hermostuneen Salaman takaisin rennoksi ja kuuliaiseksi. Se suoritti pyydetyt tehtävät ikäisensä tasolla. Eihän tässä voi olla muuta kuin tyytyväinen. :)

Lopuksi Salaman odottama lempiosuus: Ruohonleikkurihommia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti