tiistai 30. syyskuuta 2014

Vikaavikaavikaa

Vikaa voisi olla, mutta missä tällä kertaa?

Tämä ruuna kääntyi tänään luultavasti haudassaan.
Löydätkö samaa näköä? Tomppa 6-vuotiaana.
Kun Se Tunne nostaa päätään pienen huolestuneen hevosenomistajan sisällä, kannattaa uskoa sitä. Tähän asti Se Tunne on aina osunut oikeaan. Tämän hevosen kohdalla ikävän usein vieläpä.

Meillä oli tänään Katan tunti. Kaikki meni kivasti siihen asti, kunnes nostettiin oikeaa laukkaa.

Sitä ei löytynyt. Vasen kyllä löytyi. Saatiin hyviä vinkkejä: Suoristin hevosen ja ehdotin sille ihan nätisti, josko kokeiltaisi sitä toista vaihtoehtoa. Tehtiin kuten käskettiin ja oikea laukka nousikin sitten kunnon rodeoloikkien kera kahdesti vai kolmesti. Sen jälkeen homma jatkui kyllä myötälaukassa. 

En tippunut. Se lienee ainut hyvä asia tässä. Sen sijaan tuli vahva déjà-vu-tunne: Olen kulkenut tämän tien ennenkin. 

Nyt Salama syynätään läpi eläinlääkärin toimesta lähiaikoina. Kuriton voi ja saa joskus olla, mutta noin rajut pukit eivät ole normaaleja edes tälle hevoselle. Loputkin väkirehut jäävät pikkuhiljaa pois kivennäistä lukuunottamatta. 

Toisinaan tekisi mieli sanoa, että plääh.

PS. Mut hei - Toini meni kivasti. Pienillä muutoksilla raviin löytyi oikein asiallinen tahti ja laukkakin nousi ekoja kertoja käynnistä. Hyvä Anni ja Tone!

4 kommenttia:

  1. Miksei kimot voi jäädä tuollaisiksi kauniin siniharmaiksi? Tykkään tuosta värityksestä paljon enemmän kuin vitivalkoisesta. Ja saakohan noita retroja "kultaniitti" suitsia vielä jostain, näytti pitkästä aikaa jopa ihan kivalta :D Vähän ot. mutta kuhan pomppasi mieleen tuosta kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Tomppa oli vielä 15-vuotiaanakin kovin harmaa. Täydellinen. Salamakin tuntuu vaalenevan aika hitaasti. ;) Tomppa oli itseasiassa vasta 19-vuotiaana vitivalkoinen, tosin muuttui silloin kärpäskimoksi.

      Ja noita klinkkeri-suitsia on taas tosi paljon ollut, ne ovat selvästi tulossa taas muotiin. :D

      Poista
  2. Meillähän ei noussut vasen ja syynä oli oikea takanen. :( Nimenomaan pukin kautta Taavi sen nosti silloin, kun se saatiin harvoin nousemaan. Nykyään se on hyvä mittari kipeytymiselle, kun laukka katoaa.

    Hyvähän se on tutkia, ei tarvitse sitten miettiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Tieto lisää tuskaa ja toivottavasti joskus myös päinvastoin. :)

      Ruunalla on kyllä ollut nyt virtaa ja energiaa, mutta ei se kaikkea selitä. Ja kun totta tosiaan on Se Olo taas... Kevytperäinen se on myös tarhassa ja muutenkin, mutta mutta...

      Poista