perjantai 7. helmikuuta 2014

Big plans

Isoja suunnitelmia, mutta niin monta muttaa. Miksei kaikki ole aina niin helppoa kuin kirjoissa?


No, noista suunnitelmista joskus ehkä lisää. Olen tässä lomaviikkoni aikana huomannut ja todennut, että:

  • Ei kannata laittaa omaa naamaa heiluvan etujalan eteen, se polven osuma poskeen todellakin sattuu.
  • Kun lähdet ajamaan, laita molemmat (ei vain toista) ohjat kiinni myös kuolaimiin. Helpottaa kummasti elämää tallinoven toisella puolen, kun vasta huomaat tämän pienen epäkohdan.
  • Kun heppahommissa menee hyvin, niin silloin menee todella hyvin. Kun menee huonosti, ei kellään ole kivaa.
  • Kolmen hevosen talli olisi sittenkin ollut ihan kiva. 
  • Nuoren hevosen kanssa oikea mielentila itse kullakin on vain se juttu, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
  • Kakkalavan tyhjennys on melkoinen urakka sekin. Varsinkin, kun tuo hieno musta aukko muuttuu ongelmajätteeksi heti, kun yrität lykätä sitä pihastasi pois. Ennen tuon lavan sai tyhjentää 1-2 kertaa vuodessa, mutta nykyinen hevoskanta on sen verran tuotteliasta, että se täyttyy alle kolmessa kuukaudessa. Damn.



Lisäksi olen aina halunnut kysyä hevosiltani, miksi vesikuppi pitää pahoinpidellä joka yö (Duke) ja miksi jokainen kakkakasa pitää piilottaa ja peittää turpeella joka ikinen päivä? (Salama)

PS. Olen tehnyt myös tuikitärkeitä tilastoja: Salaman karsinan siivous kestää keskimäärin 2 x Cheek - Jippikayjei-biisin verran ja Duken 30 sekuntia eli about alkusoiton verran. 

4 kommenttia:

  1. Ihana toi karsinan siivouksen keston arviointi! :D Pitäiskö itsekkin koittaa ? Voidaan alkaa rikkoa ennätyksiä? Hah. :D

    Minkä kokoinen kakkalava sulla siellä on? Meille on kans ostoslistalla semmonen ja nyt ois kiikarissa semmonen 4,5m pitkä, jossa on aika korkeat laidat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koita, saa uusia aikamääreitä moni asia nopeasti. :D

      Meidän lava on n. 3x4x2m (leveys x pituus x korkeus) eli n. 24 kuutiota. Ihan peruslava siis, missä on vanerista tehdyt seinät ja pressukatto. Ruma kuin mikä, mutta toiminut tähän asti toimessaan ihan hyvin. Alkaa vaan olemaan jo vähän vanha, siksi tarjouskilpailukierros vuokralavoista tai vastaavasta on parhaillaan menossa.

      Poista
  2. Hih, mäkin olen joskus kokeillut tuon että jätän ohjan irti, olenkohan jättänyt ihan molemmatkin...

    Sekin on kokeiltu, että olen laittanut ohjan häntäremmin alta. Vaikeuttaa myös ohjaamista melko paljon. :D

    Suunnitelmista olisi kiva kuulla lisää! Itsekin juuri luettelin omiani blogissa, vaikka johan sen etukäteen tietää että iso osa niistä jää toteutumatta. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin expertti noiden ajo-ohjien kanssa, en edes tajua miten välillä saankin ne tungettua potkuremmin välistä ym. No, ihmettelin kyllä tällä viikolla kun poni ei kääntynyt oikein vasemmalle, mutta kas kummaa, ei ollut edes ohja kiinni...

      Lueskelinkin sinun blogista, siinä puuhaa riittää! :)

      Meidän Iso Suunnitelma liittyy Salamaan. Jos eläinlääkäri näyttää vihreää valoa jalkojen puolesta, pääsee se vähän Isojen Poikien Kouluun keväällä. Mutta sen enempää en uskalla hehkuttaa, ettei mene ihan penkin alle taas, niin kuin viime syksynä.

      Poista