Tänään teimme sen. Tai minä tein, hevoseni seurasi perässä. Riimu päässä. Ei kuolaimia, ei ketjua, ei pitkää liinaa.
Viime aikoina taluttelulenkit ovat olleet jäissä, kun Salama on kiivennyt kuin varkain auktoriteettini yli ja pitänyt minua ihan pilkkanaan. Se on mukamas pelännyt autoja, rynninyt kotiin ja unohtanut täysin minun ilmatilani. Sitä tuskaa ei helpota kauheasti se, että sen liikuttamista on pitänyt rajoittaa tässä kuluneen puolen vuoden aikana melko paljonkin, eli mitään ylimääräisiä haavereita ei nyt kaivattaisi. Pientä pikanttia lisämaustetta tuo vielä sen nopeasti suurentunut koko, mitä tietenkin on kiva käyttää häikäilemättä hyväkseen. Sitä ei enää otetakaan noin vain kainaloon ja raahata paikasta A paikkaan B.
Kolmen päivän intensiivinen työskentely narua pyöritellen, kieritellen ja heilutellen tuotti tulosta nopeammin kuin olinkaan ajatellut. Eilen käytiin menestyksekkäästi takametsässä (mistä on tietty pitänyt aina rynniä vauhdilla pois) ja tänään tien toisella puolella. Olen halunnut, että taluttelulenkit sujuvat hyvin, jotta niitä päästään sitten aikanaan tekemään ratsainkin. Nuorelle kun kentällä pyöriminen ei ole kovin terveellistä millään tapaa. Tämäkin ongelma olisi varmasti ratkaistu aikanaan ajo-opetuksessa, mutta miten taas kävikään...
Voin kertoa, että minua ihan oikeasti pelotti, kun ohitettiin ne pari kohtaa, missä tilanteita on sattunut. Olin ihan varma, että nyt se lähtee, nyt se pukittaa tai keulii, nyt se vie ja kohta se syöksyy, mutta sain juuri ja juuri pidettyä ajatukseni kasassa ja varsa seurasi nätisti perässä mennen tullen.
Muutaman kerran se kyllä yritti ohittaa ja jyrätä ruohotupsujen luo syömään. Ja ihan tosissaan, mutta selässäni olevat silmät havaitsivat saapuvan turbulenssin ja tehokas narun vispaus peruutusmerkiksi tuotti tulosta. Okei, pari kertaa sain nykiä (lue: repiä) sitä ihan tosissaan riimusta, jotta sain sen eteenpäin heinämättäältä. Tunsin itseni ihan neuvottomaksi pikkutytöksi, joka on ensimmäistä kertaa taluttamassa hoitoheppaansa, joka haluaa rynniä syömään sinne minne huvittaa. Mutta ylitseni se ei tullut ja se on se hieno asia.
 |
| Salamankin ylähuulella on ulottuvuuksia. |
Enää tarvitaan paljon henkistä kanttia. Minulle siis. On sitä ennenkin osattu mielikuvaharjoituksia tehdä, joten miksei sitten tässäkin asiassa. Ennen ratsastin kouluratoja nukahtaessa, nyt pitänee taluttaa hevosta... ;)
 |
| Pikku-Salkku 12.5.2012. |
 |
| Pikku-Salkku 3.9.2012. |
 |
| Pikku-Salkku 2.3.2013. |
 |
| Vähän isompi Salkku 22.9.2013. |
 |
| Salama 3vee 26.1.2014. |
Teillä on siis vähän samanlaista meininkä kuin meilläkin, tosin meillä ei ole vielä mitään parannusta tapahtunut, mutta toivotaan että harjoituksen myötä meilläkin alkaisi onnistamaan..
VastaaPoistaVälillä sitä vaan itsekin miettii, että pitääkö tässä jo kohta luovuttaa kun tuntuu etten osaa mitään ja poni hyppii kirjaimellisesti silmilleni, mutta onneksi välillä on niitä parempiakin päiviä, jolloin saa taas toivoa tulevaisuuteen..
Treeniä vaan, kyllä se siitä! :) Jos on itse vähänkin epävarma, suosittelen pyytämään jonkun NH-open käymään. Ne pienet asiat, mitä ei itse ehkä huomaa, voivat olla oikotie onneen.
Poista*meininkiä
VastaaPoistaOlen blogiasi seuranneena jännityksellä odottanut, koska näytät Salamalle kaapin paikan vai ehtiikö tapahtua jotain katastrofaalista ennen sitä..=/ mutta WAU, "juniorikukkahatusta" tuli yht äkkiä aikamoinen hevosnainen! Eikä tod. millään pahalla vaan kaikella hyvällä ja tsempillä!
VastaaPoistaHeh, kiitos hauskasta kommentistasi! :) Oli ihan kiva piristys, enkä todellakaan pahastunut. Tosin pakko puolustautua, että ehkä olen antanut täällä blogissa vähän huonomman kuvan tilanteesta, pääasiassahan hommat luistaa Salaman kanssa ihan kivasti. Ikävä kyllä olin ajatellut tämän hevoskuiskaaja-asian menevän omalla painollaan, mutta kas kummaa, tuollainen herkkäluontoinen suokkipoika oli ja on eri mieltä joissain asioissa. ;) Hevonen on siitä kiva, että se antaa palautteen aina kaunistelematta. Tämän hevosen tapa antaa palautetta on takakavio, sen kanssa on vain opittava elämään. Mieluummin toki tulisi välttää sellaiset tilanteet kokonaan ja tehdä asioita niin, ettei sen rajan yli mennä.
PoistaVastaavassa tilanteessa olin Tomppa-hevoseni kanssa vuosia sitten. Pienenä erona vain se, että se oli silloin jo 15-vuotias ja saanut käyttäytyä huonosti koko ikänsä. Sehän heitti kaikki selästään, jos sitä vähänkin komensi. Se oli laiska ja oppinut helpon tavan välttää töitä. Loppuun asti se oli vähän vaikea, mutta alkuaikojen muutaman ilmalennon jälkeen opin toimimaan sen kanssa niin, että oikeat nappulat löytyivät. Enää en tuollaisen rodeoratsun kanssa lähtisi leikkiin, mutta opettavainen kokemushan tuo oli. :D
Tottakai blogista saa aina vähän oudon näkökulman, kun ei näe kaikkea mitä oikeasti tapahtuu =) Olet myös yksi harvoista(?)hevosenomistajista, joka on tosi rehellinen ja avoin myös omista virheistään ja osaa ottaa kommentit positiivisesti ja rakentavasti vastaan! Nostan hattua!
PoistaOlen todennut sen, että silloin kun luulet tietäväsi jotain, olet vasta polun alussa ja matkan alkutaipaleella. Koskaan ei voi olla valmis, aina voi oppia jotain uutta.
PoistaJoskus tuntuu vähän hullulta kirjoittaa tänne tällaisia hevosen talutustarinoita, mutta ajatukseni on rohkaista muitakin vastaavassa tilanteessa olevia keksimään asiaan ratkaisuja, eikä jäämään yksin ongelmiensa kanssa. Se toki vaatii ensin sen, että osataan myöntää itselleen, etteivät nyt omat voimavarat ehkä riitä. Ja vaikka mitään ongelmia ei olisikaan, on hevosen kanssa työskentely maastakäsin hauskaa ja kivaa vaihtelua! :) Eikä täältä blogista nyt hassumpaa ole jälkikäteen lueskella, mitä on tullut vuosi tai kaksi sitten tehtyä ja miten on ehkä edistytty eri asioissa. Vielä viime talvena Salamaa ei pystynyt pesemään kukaan, kun minä onneton pelästytin sen pikkuvarsana vesiletkun kanssa vahingossa. Nyt se suorastaan nauttii, kun pääsee kylpyyn. Pienempi siedätystarina on myös meneillään, meinaan korviin koskeminen. Käsi saa olla korvassa jo pari sekuntia. :D
PS. Nyt tämä tytsy hurauttaa lähipostiin hakemaan Salamalle hienoa ameriikan ihmettä, Silvertip köysiriimua ja siihen sopivan painavaa narua. Ei tartte enää kevyen liinan ja tavan riimun kanssa puuhata. ;)