keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kameleontti-Salama

Kaveria on kiva nyppiä poskikarvoista(kin).
Meillä varsinkin täällä lähipiirissä on pidetty tasaisin väliajoin väriveikkausta pystyssä Salaman suhteen.

Papereissa se on tummanruunikonkimo, mutta ulkoinen habitus on hämännyt useampia jo pitkään. Moni kivenkovaan väittää sen olevan musta/ruunikko tai joku muu tumma väri-ihme. No, minäkin haluaisin sen pysyvän mustana, mutta ehkä tässä itsekin pitää pian palata alkuperäiseen suunnitelmaan eli kimon omistajaksi. :D

Kimohan syntyy aina jonkun muun värisenä, minkä jälkeen se tummenee ja sen jälkeen vaalenee vuosien saatossa joko aivan valkoiseksi tai kärpäskimoksi. Papereihin väriksi merkataan aina syntymävärikin eli hevonen voi olla vaikkapa rautiaan- tai ruunikonkimo. Yleensä jo alle 1-vuotiaasta voi sanoa, onko se kimo vai ei, mutta jotkut yksilöt vaalenevat sitäkin hitaammin. Salama on lyhyen ikänsä aikana mahtunut jo monessa todennäköisyyslaskennassa harvinaisuuksien piikkiin, joten mikä vain on mahdollista. Ehkä.

Edellisiä veikkauskertoja:
- Sekakarvojen ihmettelyä 8.8.2013
- Päivän kuva-arvoitus 16.3.2013
Kun mekin saimme nähdä auringon 20.2.2013
- Salaman väri 23.8.2012

Tässä Salamanterin sekakarvoitusta 5.2.2014:

Otsatukan alta paljastuu valkoisia jouhia.
Silmälasit.
Toinen puoli.
Harjakin on vaihtunut hopeiseksi.

Tuuba.

6 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä tosi hämmentävää, että suokit voivat kimoutua niin hitaasti. Welshien kanssa on tottunut siihen, että jo ensimmäisessä karvanvaihdossa väri muuttuu kauttaaltaan harmaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisiin mäkin olen tottunut: :) Salama taitanee ihan huolella opettaa omistajalleen kärsivällisyyttä.

      Meidän Tomppa oli elävä esimerkki todella hitaasti kimoutuvasta. Sen syntymäväriä en tiedä, mutta 5-vuotiaana se oli ihan tummanharmaa vielä, vain päässä oli vähän valkoista. Vasta 19-vuotiaana se oli kokonaan valkoinen, tosin muuttui kärpäskimoksi sitten vielä. :D

      Poista
  2. Hauskaa tuo kimoutuminen, niin hevoskohtaista :)
    Omani saanut kosolti arvostelua ja hämmästelyä kun on nyt jo tosi vaalea vaikka vasta 3v.
    Ja suomenputte siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toinen ääripää siis. :) Mutta hauskoja nämä, kun kahta samanlaista ei ole. :)

      Poista
  3. joo ja ilmeisen tulenherkkä aihe; mulle on tullut uhkausviestejä sähköpostiin(tietenkin nimettömiä) kuinka otetaan Hippokseen yhteyttä ja selvitetään hevoseni geeniperimä, se kun ei olekaan nyt sitten suomenputte kun noin vaalea XD
    miten voikin herättää tunteita jonkun hevosen väri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salamaa katsottiin pitkään, kun vein sen vuotiaana sh- ja lv-näyttelyyn Hippoksen kehään. Varsinkin vanhat raviäijät nyrpistivät nokkaansa tämän tytön lämppärin väriselle ponille. ;)

      Jostain syystä nämä suokkien erikoisvärit ovat kauhean herkkä aihe. Mielestäni ne tuovat vaihtelua kivan punaisen puten rinnalle, jokaiselle löytyy varmasti mieluinen sävy kotipihaansa koristamaan halutessaan.

      Poista