Vet check

Salama, siis Blixt (hänen uusi hurrinimensä) ja minä kohtasimme tänään jälleen eläinlääkärin.

Tällä kertaa tosin ihan omaa tyhmyyttäni. Olen puuhastellut sille parempaa vakuutusta (Pohjolasta LähiTapiolaan) ja vaikka viikko sitten oltiin klinikalla perusteellisissa tutkimuksissa, en tajunnut pyytää erillistä paperia vakuutusyhtiötä varten. Itseasiassa silloin en vielä ollut ajatellut asiaa sen enempää...

No, meille ihan uusi eläinlääkäri kävi ja varsa sai melkein terveen paperit! Ainut huomautus paperiin tuli molempien takajalkojen jänispateista, eli nyt vain jänskätään, miten ne vaikuttavat vakuutukseen. Toisin sanoen siis, saa nähdä mitä kaikkea ne sulkevat pois. Erityisen iloinen olen ontumattomuudesta ja hepan ihan hyvästä käytöksestä. "Ihan hyvä" on oikein maltillinen ilmaisu päivän pikkutarhassa yksin seisseelle aktiiviselle nuorelle, joka on ihan innoissaan, kun vihdoin tapahtuu jotain. ;)

Minkälaisia vakuutuksia teidän lukijoiden hevosilla/poneilla on? Vai koetko ne turhiksi? 

Duke ja kaunis aamu 29.8.2013

Palloleikkejä ja blogikisa

Annoin toipilaan leikkiä vähän pallolla. Se oli sen mielestä ihan huippukivaa, teki toisen kyllästyneelle psyykelle oikein hyvää. Duke ei tästä yksilöstä niin innostunut, kun se ei hajonnut heti ensikäsittelyssä - sen sijaan Salama tarttui hetkeen ja nappasi pallon omakseen sen pienen hetken ajaksi, minkä kuvaaja malttoi antaa.

Ja sama kera parin videon:

Sitten blogikisan pariin - pitkästä aikaa!

• Arvontaan voivat osallistua kaikki halukkaat, mutta ilmoita kilpailuvastauksen lisäksi itsestäsi ainakin nimimerkki ja sähköpostiosoite.
• Kilpailun aiheena on jälleen pallo. Katso edellä olevia kuvia ja videoita tarkkaan: Mistä materiaaleista pallon tee-se-itse-suojus on tehty? Vastaa kommentoimalla tähän postaukseen.
• Palkintona arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken näppärä H2go-vesipussi.
• Osallistumisaikaa on 15.9.2013 asti.

Tämän paketti puhuu ehkä kiinaa (tai vastaavaa), mutta tuote on vanha tuttu.
(Katso tästä lisätietoja)

PS. Pallot ovat tänään muutenkin olleet tapetilla: Duke näyttäytyy Hippoksen kehässä tiistaina 17.9. ja seuraavana päivänä siitä se on sitten ruuna. Parempi näin. :)

Meidän kesä 2013-haaste

Roope & Torsti lähettivät meille tällaisen kivan kesäkuvahaasteen;

"Säännöt: Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama."

Haaste lähetetään seuraaville blogeille:

• Rouskutellen
• Annan talli
• Team Kimot
• Peltolan ponipysäkki
• Taaviterapiaa
• Jillan blogi
• Tulppaaneja kavioissa

Täältä pesee! Ystävällisin terveisin valokuva-addikti ja sen melkein tukkeutunut kovalevy. Valitsin tähän muutamia suosikkihetkiä menneeltä kesältä, parhaat kesäkuvat tulkoon joskus myöhemmin sitten esille. 

Ystävyys

Mallioppilas

Onnistumisia

Kujeita

Kesälomaa

Näyttelypuuhia

Edistysaskelia

Kun varsa ei saisi olla kuin varsa

"Luuletko sä tosiaan saavas sen jalat kuntoon, kun se on kaikista maailman hevosista juuri tuo sählä?"

Näin minulta kysyttiin tänään, kun yritin paimentaa villisti pukittelevaa ja laukkailevaa läsipäätä jäähytarhaan laitumelta. Saldona minulla kuhmu päässä, kun löimme viisaat päämmekin yhteen varsani kanssa. Kysymys ja se kolahdus palauttivat meikäläisen jälleen maan pinnalle eilisestä kaikki-on-niin-ihanaa-pilvilinnasta.

Niin. En tiedä, mutta mitään ei saavuta, jos ei edes yritä. Mutta onhan se silti ristiriitaista, kun varsan kuuluu olla varsa. Sen kuuluu vähän pomppia, leikkiä ja olla lapsellinen, tiedättehän. Olisi todella kurjaa pakottaa se ihan toiseen muottiin, muuttumaan aikuiseksi ja pystyynkuolleeksi tylsyydeksi. Tästä juuri puhuttiin eläinlääkärinkin kanssa: Niin kuin meillä ihmisillä, myös hevosilla on erilaisia päiviä, vireystaso vaihtelee. Jonain päivänä lapsettaa ja leikityttää enemmän kuin taas toisena. Sairastarha on satavarma tappokeino tälle, on keksittävä muita keinoja rajoittaa sen liikuntaa. Liikkua se kyllä saa (ja pitääkin), mutta äkkinäisiä vetoja ja revittelyjä ei saisi harrastaa. Ja mitäpä muuta tämä kaksikko tekeekään... Siinä riittääkin päänvaivaa, kun pitää tulkita Salaman turpakarvojen värähtelytaajuudesta sen aikeita esittää kevätjuhlaliikkeitä. Hyppää muuten näppärän kevyesti parin metrin korkeuteen noin niin kuin suomenhevoseksi tämä yksilö!

Kuva huhtikuulta. Aitatolpat ovat n. 170cm korkeat.

Sitten pieni varusteosuus, arkisia pulmia kun on aina kiva keksiä lisää. Salaman satula on kokoa 16,5" ja full-kokoinen kouluhuopa oli ihan lainapeite sen alla. Tältä näyttää ponikokoinen yleishuopa, mennään vaihtelun vuoksi ääripäästä toiseen:

Muuten - lähiaikoina on luvassa pieni arvonta, pysykää siis linjoilla! ;)

Laaja skaala tunnetta

Hän on täällä tänään.

Hän on korskea ja uljas musta ori hormoniensa vallassa.

Hän on omasta mielestään villi ja vapaa sekä oikeutettu tekemään ihan kaikkea mitä mieli tekee.

Hän on löytänyt miehisen putkinäön, valikoivan kuulon ja pirun terävät hampaat.

Sen kaiken seurauksena hän on hyvin pian ruuna.

Isännät hengailemassa. 

Salaman - tuon ihanan ja kiltin ruunan - kanssa vietettiin tänään kunnon tovi oikeaa laatuaikaa. Se söi nurmikolla ja minä istuskelin kameran kanssa vieressä. Välillä tuo tuli nuuhkimaan minua ja hengailemaan ihan viereen. Ihanan idyllistä. Siinä sivussa hoidin sen jalat ruunan ollessa vapaana. Ihanaa, miten useista mahdottomistakin asioista on meidän kohdalla tullut jo totta näin lyhyessä ajassa. Uskon, että aikojen saatossa molemminpuolinen luottamus vain kasvaa ja paranee. 

Tämä pieni hetki iltapäivän auringossa oli jälleen sellainen, mikä valoi lisää uskoa tulevaisuuteen - minulla on kallisarvoinen ystävä, jonka eteen olen valmis tekemään melkein mitä vain. Kilpakentät eivät ehkä koskaan aukene meille, mutta se on aivan toissijaista. Salaman jalkavaiva on teoreettisesti huonoennusteinen, mutta sitä on turha murehtia nyt. Ihmeitä voi tapahtua ja kokemus on osoittanut myös sen, että mitä vain voi tapahtua ja milloin vain - kohtaloaan ei voi valita, mutta matka kohti tulevaisuutta voi silti olla onnellinen. Siksi onkin vain parasta tarttua arjen iloisiin hetkiin ja tehdä parhaansa, eli tässä tapauksessa odottaa, toivoa ja konkreettisimpana kylmätä jalkoja useita kertoja päivässä.

Amiraaliperhonen. Niin kaunis, niin hauras - niin iloisen ja surullisen sävyinen.

Luumut alkavat olemaan kypsiä. Maisteltiin niitä Salaman kanssa.

PS. Tämän viikon kirppislöytö:

Neliöhuopa, jossa Sylvesteri, Salaman värikaima.

Täydennystä varastoon

Kolme viikkoa ja kylmäyssuojat ovat tämän näköiset: Puoliksi tyhjät (olisi pitänyt tehdä reklamaatio) ja kovia kokeneet (niille kävi yksi juttu...), joten oli pakko investoida uusiin. Näitä koitan varjella ja jääköön nuo huonompikuntoiset tarhakäyttöön ja uudet sitten hallitumpaan jäähdyttelyyn. Samalla reissulla ostoskoriin tarttui lisää linimenttiä sekä vadelmakarkkeja hepoille. Pojathan olivat ihan haltioissaan pari viikkoa sitten, kun löysivät vadelmapuskat pikkulaitsalta. Varsinkin Duke, joka tuli niistä ihan pöhköksi. Melkein yhtä hyviä olivat nämäkin, täytyihän näitä heti maistaa.

Uusien suojien mukana tuli kätevä verkkopussi. Pakastimeen saattaa siis mahtua jotain muutakin... ;)

Salama vilvoittelemassa koipiaan. Kuva ei hämää, se on oikeasti harmaantunut.

Duke kuuli rapinaa.

Jos näitä vähän kouluttaisi vielä..?

Fiilikset Salaman suhteen ovat sekavat. Lause on ehkä vähän huonosti muotoiltu, tiesin kyllä missä mennään enkä odottanut mitään ihmeparantumista tässä ajassa. Nyt täytyy vain tunnollisesti jatkaa hoitoa ja odotella, että jalat tokenevat. Eläinlääkäri oli yllättävän optimistinen sen suhteen, kunhan vain ajan kanssa saa toipua. Ovathan kaikenlaiset jalkaviat tylsiä, mutta voittavat esimerkiksi ähkyhoidon (ja kaikki siihen liittyvät) kirkkaasti. Salaman jalkoihin varmasti jää loppuiäksi kroonista turvotusta ja käyttöön tulee rajoituksia, mutta pääasia että ihana Salama ylipäätään on olemassa. Moni ei siitä pidä sen pikkaisen säpäkän luonteen takia, mutta minulle se on Se Hevonen, jonka eteen olen valmis tekemään hyvin paljon asioita. Kilttihän se on, mutta välillä turhankin tulinen temperamentti. Meillä synkkaa loppujen lopuksi aika kivasti, vaikka itse sanonkin. Vajoan aina ihan pikkutyttömodeen Salamasta puhuessa, kuten edeltä huomaa. Ehkä se kertookin kaiken olennaisen..? ;)

Dukellekin on tehty suunnitelmia. Se näyttäytyy syyskuussa Hippoksen kehässä ja leikkauspöytä odottelee toivon mukaan lokakuun lopussa, jolloin olen lomalla. Ruunauksesta toivuttuaan alkaa pikkuhiljaa sitten tehokkaampi ajotreeni säiden salliessa. Dukella ajellaan pääasiassa metsässä ja kenttätyöskentely otetaan mukaan sitten myöhemmin. 

Ontumakontrolli 21.8.2013

Kotona valmiina lähtöön kera huolestuneen ilmeen.

Salama matkusti tänään luottoeläinlääkärimme hoteisiin Hippomediin kuulemaan uutta tuomiota jaloistaan. Saldona hyviä ja huonoja uutisia.

Pelipaikalla.

Status: "Molempien takajalkojen jänispattialueella huomattava turvotus, vasen takajalka selkeän lämmin. Lepuuttelee molempia takajalkoja, potkiskelee. Onnahtaa oikeaa takajalkaa ravissa 1/5."

Ultraääni: "Molempien takajalkojen hankositeen yläkiinnityskohta huomattavan paksuuntunut ja rakeinen." (ei mitään uutta siis)

Röntgen: "Kuvattiin kaikkien jalkojen vuohinen, molempien takajalkojen kinner ja takapolvi: Ei irtopaloja." (toim.huom. tämä oli se hyvä uutinen)

Diagnoosi: "Molemmissa takajaloissa jänispatti, hankositeen yläkiinnityskohdan krooninen vamma."

Hoidoksi nyt lepoa, paljon aikaa, rakkautta sekä ahkeraa kylmäystä. Konservatiivinen hoitolinja siis. Seuraava kontrolli puolen vuoden päästä. Sairasloma tulee näin alkuun olemaan noin vuoden pituinen. Nyt vain kaikki peukut pystyyn!

Ruuna melkein kanttuvei ja aavistuksen huolestunut omistaja.

Salaman käytös jakaa mielipiteet tällä erää kahtia: Kotona lastasin sen yksin (ensimmäistä kertaa) ja se matkusti todella hienosti (kuten kylläkin aina). Klinikalla se ilmeisesti jo tunnistaa hajusta homman juonen ja yrittipä tuo vähän salamoida sielläkin. Ensin se ei meinannut rauhoittua ja toisekseen piikit piti laittaa huulipuristimen avulla. Ultraäänigeelimöhniä se ei antanut vesiletkulla pestä pois, vaan heräsi syvästä horroksestaan potkimaan kesken kaiken. Kentällä juoksuttaessa oli pakko laittaa ketju pitkästä aikaa suuhun, koska minua meinattiin viedä kuin märkää rättiä. Pääsipä tuo puremaankin minua monen kuukauden tauon jälkeen. Pöljä. Tai reppana kultumuru, niin kuin minä sille sanoin.

Otettiin tosiaan siitä myös irtopalakuvat, koska se on nyt siinä iässä, että ne ovat suositeltavat ottaa. Muuten voisi huonolla tuurilla ruuna toipua tästä ja sitten aloittaa uudelleen ontumisen vaikkapa niiden irtopalojen takia. Ne kuvat olivat oikeinkin tyylipuhtaat, eli ei hätää sen suhteen. Tämä jänispattivaiva on hyvin yleinen suomenhevosilla ja johtuu Salaman kohdalla luultavasti vain rakenteellisesta heikkoudesta ja huonosta tuurista, eli mitään ei ole niin sanotusti tehty väärin. Salaman kintereethän ovat aika käyrät. 

Rtg-kuville menossa.

Nyt saa sitten jatkaa entiseen malliin, mikä meillä tarkoittaa jalkojen kylmäystä ja kontrolloitua liikuntaa. Täytyy vain toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Pitänee myös ostaa toiset kylmäyssuojat, koska kolmessa viikossa edelliset ovat jo kokeneet kovia.

Perhosia

Perhosia vatsassa ja omenapuiden katveessa.

Salamalla on huomenna taas klinikka-aika. Jännittää. Ihan liikaa.

Harmaahipsiäinen jahtaa Pikkuprinssiä.

Amiraaliperhonen.

Metsäretkellä x 2

ENSIMMÄINEN RISTIRETKI:

Missio: Rento metsäretki Salaman kanssa. Voisi vaikka katsastaa, mistä voisi löytyä jotain hyviä sieniä, kuten kanttarelleja.

Varusteet: Lenkkarit, kamera, suitset ja ketjunaru.

Viimeiset sanat: Vai sittenkin suppilovahveroja?

Toteutus: Rento harjaus tallissa. Salama on ihku. Maailman kiltein, söpöin ja mukavin. Voi lässynlää ja diipadaapa.

Ensimmäinen etappi maantiellä, juuri 10m ennen metsäpolulle siirtymistä takaa tulee täysperävaunurekka täysillä. Ei hidasta. Hitto.

Varsa selvisi tästä yhdellä valtavalla sivuloikalla (sopivasti sinne metsätielle osuen) ja sätkyily loppui, kun kaivoin taskusta pari omenaa. Ihmeteltiin muutamia henkilöautoja siinä ja maiskuteltiin omenaa kylki kyljessä. Idyllistä.

Matka jatkui. Varsa pysähtyy 10m välein ja kysyy, jos käännyttäisiin kotiin. Sen sisäinen tutkimusmatkailija on vieläkin jossain ikiunilla, ei ole ahkerasta herättelystäkään vielä aktivoitunut. Päättäväisesti vain eteenpäin siis. Noin viiden metrin välein se sätkähtää jotakin, joko puskassa olevaa oksaa tai pellolla lentävää siemenhörhelöä. Mietin, mikä minussa on vikana, kun olen näin pelottavaa seuraa. En sentään ihan tajuton ollut, joten kaiketi olin itsekin muistanut hengittää aina välillä. Yritin laulaakin sille, se auttoi pikkuvarsa-aikaan. Tosin se selittänee kaikki traumat.

Onks pakko?

Tehtiin lenkki, koska kääntyessä Salama tietää tasan tarkkaan mihin suunnata ja kovaa - kotiin siis. Nyt se oli reppana ihan pallo hukassa. Risteyksessä oli kolme vaihtoehtoa: Se olisi mennyt niistä totaalisen väärään suuntaan. Kun se vihdoin tajusi, että matka on jälleen kotia kohti, alkoi rynniminen ja kiilailu. Olen pikkuvarsasta asti pitänyt sille tarkkaa kuria: Pää saa tulla vierellä, mutta lapojen pitää olla askeleen tai puoli jäljessä. Jos se yrittää ohi, joutuu peruuttamaan. Siispä matka eteni alkuun aina askeleen, jonka jälkeen peruutettiin kolme askelta. Loppujen lopuksi se uskalsi jopa vähän laskea päätään ja kulkea rennommin siinä takaviistossa. Homman teema oli ihan selvästi "retki metsään ukkoskuuron aikaan". Koskaan ei tiedä, milloin salama iskee.

Viimeinen niitti kohdattiin maantiellä melkein postilaatikolla. Takaa tuli moottoripyörä. Jo 50m ennen sen kohtaamista Salama ei tiennyt mihin asettaa kaikki neljä jalkaansa. Tiesin, että tämä ei välttämättä ole hyvä juttu ollenkaan. Eikä se ollutkaan, varsa hyppäsi ensin ojaan, jota se pelästyi ja sen jälkeen se hyppäsi takaisin tielle ja ikävä kyllä minun syliini, kun ei enää tiennyt missä mennään. Tosin moottoripyörä pääsi turvallisesti ohi. Inhottavaa, kun se ihan oikeasti pelkää kahta asiaa: Rekkoja ja moottoripyöriä. Henkilöautot ovat jo ihan okei ja niitä jäätiinkin vielä kohtaamaan hetkeksi kotiristeykseen omenalahjusten kera.

Ei auta muuta kuin jatkaa sitkeästi vain treenejä ja viedä varsa metsään silloin tällöin - halusi tai ei. Miten se menikään, että kaikki hevoset rakastavat maastoilua? Minussa ja Salamassa on pelottavan paljon yhteisiä piirteitä, tämä kotihiireys uusimpana piirteenä.

Ai niin, niitä sieniä en ehtinyt katsomaan.

TOINEN RISTIRETKI

Joko mennään?!

Missio: Kiva ja rauhallinen maastokävely Duken kanssa.

Varusteet: Lenkkarit, riimu, kiva fiilis

Viimeiset sanat: Dukeen voi aina luottaa.

Toteutus: Ponin perusteellinen puunaus, koska Kultumurulla naapurikarsinassa oli kylmäyssuojat jalassa. Mietin, miten saan kulutettua 20min ponin harjaamiseen, mutta tuon kunnon tukkipuun paksuisen hännän selvittämiseen meni ensimmäinen tovi ja toinen tovi kului harjan jakausta suunnitellessa. Komeasti ovat jouhet kasvaneet ja kohta mun musta orhini onkin pelkkää tukkaa vain!

Duken kanssa otettiin turvat kohti ponille ihan uutta tietä, jonne päästääkseen täytyy ensin kulkea pidempi pätkä maantien reunaa pitkin. Sen uuden tien päästä löytyy vanha mylly ja hieno joki sekä pieni lampi.

Duke ei tosiaan pettänyt taaskaan. Se vei minua kuin märkää rättiä ylähuuli kilometrin mittaisena ja peräsuoli pitkänä pitkin maantien reunaa. Koitin hölkätä sen vierellä, mutta tuo piru pääsee petollisen kovaa raviakin. Se on aina niin innoissaan, kun matkustetaan kotoa poispäin. Kotiin tultaessa sillä ei ole mikään kiire, päinvastoin. Silloin sitä saa melkein vetää perässä.

Käytiin katsomassa pientä lampea, jonne se olisi halutessaan voinut pulahtaakin lumpeeksi muiden lumpeiden rinnalle lillumaan, melkoinen vesipeto kun on. Ehdotukseni ei kuitenkaan saanut kannatusta, joten matka jatkui reipasta nöpöhöpöponihölkkää eteenpäin. Ihan myllylle asti ei uskallettu mennä, kun sieltä kuului epämääräisiä ääniä, mutta täytyy joku kerta roudata poni ja kamera samaan paikkaan. Kuohuvasta koskesta se ei varmastikaan ole moksiskaan, tosin Salamaa en nyt ihan heti uskalla edes ajatella siihen maisemaan ja idylliin...

Iloinen jälleennäkeminen.

Onneksi se riekkuminen jäi tähän. :)

Syömään!