perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lentonäytös


Turussa järjestetään tulevana viikonloppuna päälentonäytös. Se on hieno homma ja komeaa katseltavaa, kun lentsikat tekevät kaikenlaisia kieppejä taivaalla.

Tänään satuloin ratsuni tarkasti laaditun ja harkitun suunnitelman kera. Tänään keskittyisin omaan istuntaani ja hevosen suoristamiseen perinpohjaisesti. Avaisin lonkkani, antaisin jalkojeni laskeutua alas ja pyytäisin pollen turvan pois vasemmalta. Kaikki olisi niin rentoa ja ihanaa. Kuvaajakin eksyi kentän reunalle hetkeksi. Kentänkin olin eilen lanannut rakkaudella jetsulleen priimaan kuosiin.

Kun pääsin satulaan ja ehdimme kävellä selästä käsin yhden kierroksen, saimme harjoitusseuraa: Hävittäjät aloittivat huomisen näytöksensä harjoitukset. Eilenkin jokunen hornetti lenteli taivaalla ohjasajotreenien aikana ja se oli Salamalle ihan okei, mutta se oli eilen se.

Baltic Bees
Siinä ne sitten lentelivät: Edestä, takaa, päältä ja melkein vierestäkin. Hyvin paljon matalammalla kuin eilen.

Hyvästi rentous ja tervetuloa karmiva äänimaailma sekä pinkeä ja hyvinkin kevyt hevonen. Harmi, että se keveys suuntautui lähinnä ylöspäin. Siinä sai ihan todella taas tehdä hommia, että polle pysyi edes jollain tapaa kuulolla.


Salama teki parit komeat laukkaloikkalähdöt säikähtäessään matalalla lentäviä hävittäjiä. Lopulta oli pakko talutella ja rauhoitella sitä pitkä tovi. Kun se lopulta vähän relasi, ravasin selästä muutaman kierroksen. Salaman vihdoin vähän pärskiessä ja myödätessä edestä hyppäsin alas ja vein sen nurtsille syömään. 

Se niistä istuntatreeneistä. Ehkä ensi viikolla on parempi päivä - mene ja tiedä.




6 kommenttia:

  1. Haha, muistan viimevuonna kun täällä pohjoisemmassa päin oli samanlainen (tai jopa sama) lentonäytös, sitä oli kyllä mukava katsella hevosen selästä (kun ratsuna oli pomminvarma issikka, joka ei lentokoneista piitannut tuon taivaallista. :D) Kiva postaus taas, Salama näyttää kyllä tosi kivalta, varsinkin näissä uusimmissa kuvissa! Hienoa työtä oot kyllä hevostesi kanssa tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Salama on tällä hetkellä kuin kiiltokuva. Ei hullumpi pihankoriste. :)

      Lentsikat on muuten tosi jees, mutta se ääni.... :/

      Poista
  2. Tulin viime viikolla ratsastamasta lipizzaneitejä ja juuri meidän talon kohdalla ohi rullasi hillittömän kokoinen tankki. Tietysti joku ukko siinä päällä istui pyssyn kera että yhdistelmä vaikutti oikein uhkaavalta :D Ei mitään tietoa mistä nekin oli tulleet ja mihin menivät mutta siinä ajelivat tankilla pitkin katua :D Piti odotella jokunen tunti ennenkuin uskaltauduin liikenteeseen Speedyn kanssa, ihan siltä varalta jos sieltä tulisi toinenkin tankki vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, apua! :D Voisin niin kuvitella oman ilmeeni, jos vastaavanlainen härpäke tulisi vastaan... :D

      Poista
  3. Hih, oisko ollut viime kesä ellei peräti toissa kesä, kun täällä Oulun suunnillakin oli jotain lentonäytöstä. Ajelin kauppaan ja olin saada sydän-, paska- ja aivohalvauksen, ku luulin, että lentokone tippuu taivaalta. Pari kertaa silmiä räpytettyä tajusin, että niitä koneita on useampi ja on lentonäytöspäivä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä itsellänikin mielessä, että mitä jos nuo oikeasti tippuisivat... :D Aikas äkäsiä kurveja ja syöksyjä mokomat viel illallakin teki. Niitä sitten yhdessä pällisteltiin puutarhan puolella Salaman kanssa. :)

      Poista