En ole ikinä tavannut näin itsevarmaa ponia. Tai ylipäätään hevosta.
Tuntuu omituiselta aina Salaman jälkeen sellainen, ettei mitään tarvitse erikseen jännittää. Se on ollut sellainen aina. Duken kanssa toiminkin ihan eri tavalla: Huolettomasti, ilman huolta huomisesta. On oikeastaan jännä huomata, miten Salaman kanssa valmistautuu henkisesti aina maailmanloppuun ja silti hoitaa hommat kotiin yleensä ihan sujuvasti. Duken kanssa vaan mennään. Se on hyvä, koska muuten tässä tulisi hulluksi.
Duke ei korvaansa lotkauta, jos vastaan tulee kohdalla kiihdyttävä moottoripyörä tai kärryt meinaavat keikata kyljelleen metsäpolulla. Se voi ravata löysin ohjin pitkin maita ja mantuja, oli takana pitkä vapaa tai oli ilma mikä tahansa. Maisemat vaihtuvat ja pyörä pyörii.
Siitä olenkin tällä hetkellä erityisen iloinen: Poni on löytänyt hoikentuneen olemuksensa myötä jälleen liikkumisen ilon. Just sen jutun, mikä oli lopputalvesta pahasti hukassa.
En ole rehellisyyden nimissä ehtinyt ajamaan Dukea nyt niin paljoa kuin olen suunnitellut, vaan poni on liikkunut muilla tavoin. Tänään parin viikon taon jälkeen Duke tarjosi melkoiset kyydit ja isommalla tasaisella maalla ajelin sillä kaikenlaisia ympyröitä ja kiemuroita. Se oli just niin hauskaa kuin sen pitääkin olla.
Ihan todella ajattelin pian katsoa kisakalenteria ja keksiä Dukelle jotain virikettä sen osalta. Tällä hetkellä kisatarjonta näyttää tosin kehnolta, kun missasin pari alkukesän tapahtumaa murehtimalla Duken jakkihärkävillan kauheutta. Mutta ihan todella aion poistua täältä lintukodosta vielä joskus jonnekin.
Just tällaisina päivinä elämä on aika ihanaa, kun kaikki on mallillaan. Kaks ponia ja yksi Salama, näin on just hyvä.
<3
VastaaPoistaEi lisättävää! ;)
Poista