Tänään oli se päivä, kun ratsuni lähti ensi kerran suoraan pysähdyksestä raviin. Pehmeästi, mutta tarmokkaasti ja kevyesti. Sen jälkeen se ravasi muutaman metrin kauniissa harjoitusravissa selkä pyöreänä ja rentona. Sen 20 metrin matkalla tunsin olevani matkalla tähtiin. Miten näin pienistä asioista voi tulla niin iloiseksi?
Vielä muutama kuukausi sitten elettiin vellovassa meressä. Siellä, missä huomista odotettiin ja pelättiin. Silloin viidestä liikutuskerrasta neljä lähentelivät katastrofia ja terveyshuolet painoivat mieltä mustemmaksi kuin yö. Nyt asetelma on kuin varkain muodostunut päinvastaiseksi: Se tuntuu suorastaan etuoikeutetulta. Systeemini on tuottanut tulosta, mutta silti nykyisen arjen helppous yllättää joka kerta. Tai ainakin niinä neljänä kertana viidestä.
Olen paljon pohtinut sitä, milloin ja miksi ihmiset luovuttavat hevostensa kanssa. Olen itsekin luovuttanut, mutta en tämän hevosen kanssa. Se ei ole tuntunut vaihtoehdolta. On odotettu viikkoja ja kuukausia, jopa vuosia. On menty siellä rajoilla, missä jokaisen jaksaminen rakoilee. Takaisin on tultu ja aina entistä vahvempina - toivottavasti nytkin. Jos joku suurempi voima päättää vetää maton jalkojen alta, niin sitten käy. Siihen asti taistellaan ja nautitaan niistä arjen pienistä iloista. Niistä rakentuu suuri, mittaamaton onni.
Viisaat viimeiset sanat. Mikään ei voita arjen pieniä iloja, varsinkin kun kyseessä on hevoset :)
VastaaPoistaNäinhän se on. :)
PoistaSä oot todella ansainnut nämä onnenhetket tolla periksiantamattomuudella!
VastaaPoistaKiitos! Vaikka itse sanonkin, on toisinaan kiva nähdä positiivisia tuloksia pitkäjänteiselle työlle... Se on sit eri juttu, jos ja kun jotain vielä käy.
PoistaMahtavaa! Nuorten kanssa on minusta erityisen mahtavaa juuri se, että tulee niin kovin iloiseksi pienistä edistysaskelista. Tai jos valitsee niin, voi iloita ihan minkä vaan hevosen kanssa pienistä jutuista.
VastaaPoistaNäin on! Jokainen tekee itselleen selväksi sen, millä tasolla ja millä resursseilla haluaa harrastaa. Kun se on ok, ovat ne pienet arjen ilot suuria. Tämä koko homma on paljon hauskempaa joskus, kun itsestäänselviltä tuntuvat asiat ovatkin yhtäkkiä suuria ilon aiheita. Ei aina, mutta joskus. ;)
PoistaJoskus on pakko luovuttaa. Hevosta ei voi itsekkäistä syistä pitää loputtomiin hengissä jos sen elämässä on enemmän huonoja, kun hyviä päiviä. Jos se kipuineen on vaaraksi ihmisille. Tai jos sillä ei ole takeita paremmasta huomisesta. Ikävä kyllä. Ja sentakia olen itse luovuttanut. En minusta helpolla, enkä olisi halunnut luovuttaa. Aina sitä ei voi valita, vaikka kuinka tahtoisi tai odottaisi. Joskus on mentävä hevosen etua ajatellen.
VastaaPoistaMinusta on silti hienoa, että Salama on parempi. Olet tehnyt sen eteen paljon. Ja arjen pienet ilot ja onnistumiset on tämän harrastuksen suola. :-)
Tietenkin joskus täytyy luovuttaa. Itse koin tuon ennen viime joulua. Tunne ei ollut mukana ja silloin ei voimavarat riitä yrittämäään.
PoistaSalaman kanssa kaikki on ollut onneksi erilaista. Siitä kyllä näkee, missä mennään. Välillä vaikeaa, välillä vähemmän. Onneksi nyt on hyvä "kausi".