Motivaatio, fiilis, särmä, mitä näitä nyt on

Ohjasajoa syksyllä 2014.

Hyvän nuoren hevosen kanssa sortuu usein tekemään liikaa, jos kavioeläin on varustettu uskomattomalla motivaatiolla ja asenteella. Siinä missä meillä Salaman kanssa keskitytään sen itsetunnon vahvistamiseen helppojen toistojen kautta, on Duken kanssa aivan toisenlainen ongelma: Miten saada ponin ego ja itsevarmuus kääntymään entistä enemmän positiiviseksi energiaksi?

Luultavasti ymmärsit äskeisen niin, että Duke on tuhma. Ei, sitä se ei todellakaan ole, päinvastoin. Kun sille kerran näytät jonkun asian, se tekee sen jatkossa aina yhtä hyvin tai paremmin, niin kuin se olisi aina osannut sen. Toistot ovat sille myrkkyä. Siinä onkin se ongelma, jos asian haluaa näin ilmaista. Jo kaksi kertaa parin viikon sisään samaa, niin poni sanoo, tää on niin booring, mä tiedän tän homman jo.
 

Talvella 2014.

Duken päätavoite on jonain päivänä loistaa valjakkoponina. Olen halunnut pitää sen liikutuksen vielä hyvin kevyenä, mutta monipuolisena ja motivoivana. Ikävä kyllä niitä sen mielestä supertylsiä asioita, kuten ohjasajoa kentällä, on joskus harrastettava. Kehitystä ei tapahdu, jos aina tehdään vain kivoja juttuja. Tähän asti niin on tosin enimmäkseen tehty, koska poni on vasta 3,5-vuotias eikä hätiköiden pääse perille yhtään sen nopeammin. Kertoja viikossa ei ole laskettu, enempi on seurattu ponin mielialaa. Välillä se käy töissä useammin, välillä vähemmän.

Kuten aina, asioita on pilkottava pieniin osiin. Haluaisin harjoitella tässä vaiheessa ajokelien ollessa huonot enemmän ohjasajoa, mutta poni kyllästyy siihen alta aikayksikön. On siis nieltävä oma halu kehittyä toistaiseksi pitämällä treenit todella lyhyinä ja välillä taas on pidettävä pitkiäkin taukoja, jotta ponin motivaatio pysyy yllä. Duke on ihan käsittämättömän näppärä ja toimiva ajettava. Kaikki perusjutut sujuvat, mutta koska ponin mielestä se on tylsää, se viimeinen wow-efekti puuttuu. Kuten Laatuponikisassakin huomattiin, treeniä oli takana ehkä liikaa. Sitä taidettiin kevään ja kesän aikana hypyttää yhteensä huikeat viisi kertaa. Poni kyllä suoritti ja saikin nöyrästä asenteesta kehuja, mutta näytti vähän vetelältä jaskalta siellä kujassa.

Mennään jo, toteaa Dyyk. Joulu 2014.

Duke rakastaa maastoilua, niin ajaen kuin taluttaenkin. Minulla on sen kanssa tasan yksi pulma: Se ei käänny kotiin päin, jos lenkki on sen mielestä liian lyhyt. Siispä yleensä sen kanssa suunnataankin metsään. Maastossa olenkin ajaen treenannut salakavalasti sen verran, mitä suoralla nyt pystyy ja välillä se tepsuttaa aika hienoa ravia. Peruskunnon noustessa ajettavuus ja liike ovat parantunut entisestään. Vielä kun sen saman energian saisi mukaan kenttätyöstentelyyn: Duke olisi silloin ihan hitokseen särmäkäs poni. Sellainen sopivasti oman tiensä kulkija, joka tekee toivottuja rusettiluistelutemppuja kaviot kipinöiden. Mutta koska poni tietää asiat usein paremmin kuin kuskinsa, on ihmisen vain nöyrryttävä ja tehtävä niin, kuin poni vähän niin kuin tahtoo. Jokainen shettiksen oma ihminen varmasti ymmärtää sen, mitä tällä tarkoitan.

Kesällä 2014.