sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Jonkin sortin possukriisi

Herra Harmaa.
Ennen joulua porsasteltiin. Sen lisäksi otettiin tiukkoja mittoja ja vähennettiin vähän heinää. Uuden mittanauhan, jonka eläinlääkäri vakuutti olevan paras ja tarkin laatuaan, näytti 20. joulukuuta 2014 Salamalle ihan uudenlaisia, valtavia lukemia: 626kg. Omistajaa ei testipunnittu, mutta isäntä ja Duke kylläkin. Pahuksen nauha puhui totta, ainakin isännän osalta. Aiemmin käytettyä mittanauhaa ei tuolloin muistettu käyttää.


Eilen 10.1.2015 eli kolme viikkoa myöhemmin tehtiin uusi mittaus, tällä kertaa molemmilla mittanauhoilla. Uuden mittanauhan mukaan Salama painaisi nyt noin 618kg. Eli se olisi laihtunut ehkä 10 kiloa. Vanha nauha väitti nykyiseksi painoksi taas 560kg. Kiva ero!

En tarkalleen ole vielä päättänyt mikä tässä on se ongelma, mutta en käsitä, miten näin pieni hevonen (sk. 155cm) voisi painaa yli 600 kiloa. Tällä hetkellä se ei edes mielestäni ole mitenkään erityisen lihava. Lihakseton toki (mikä yllätys), mutta ei mikään armoton punkerokaan. Kylkiluutkin tuntuvat ilman suurempia ponnisteluja.

Otin siitä tämän kunniaksi eilen oikein kuviakin:
(muutenhan niitä ei tule otettua...)

Etuviistosta aina yhtä tanakka...
Sivusta taas tällainen suht solakka.
Takaviistosta tämmönen pötkäle.
Kaverin kaa.
Kun sen näkee joka päivä, sokeutuu näkemäänsä kovin tehokkaasti. Vaikeaa tässä on vielä se, että kyseessä on kuitenkin kasvava hevonen eli ihan nälkäkuurille toista ei voi eikä raaski laittaa.


Salama sai Hööksin alesta oman kumisen frisbeen. Se on ollut kiva leikkikalu nyt pari päivää.
Sitä ei välttämättä kanneta suussa, vaan sitä pyöritetään pitkin maata menemään.
No, tällä mennään ja linjoista koitetaan pitää huolta toki jatkossakin. Toivottavasti ensi viikon klinikkareissu antaisi luvan lisäliikunnalle!

PS. Sain tässä taannoin mahtavan (not) liikeidean. Jos tilaa olisi, voisin perustaa hevosen lihotussiiven. Tuntuu, että hevonen kuin hevonen paisuu tällä tontilla yli äärirajojen. Onneksi tein jo heinämiehen kanssa diilin, että heinää tuodaan jatkossa vähemmän. Näin ruokaa ei tule lapattua mahdottomia määriä eteen, vaan pysytään suht järkevässä päiväkulutuksessa. 

22 kommenttia:

  1. Uskon Salaman painavan lähemmäs tuota 560kg. Itselläni on isokokoinen suokki joka on punnittu ja about 640 kiloinen, ja vaikea uskoa että Salama painaisi vain muutaman kilon kymmenen kiloa vähemmän.. Vaikka omani onkin hoikahko mutta silti :D Yleensähn tuommoiset Salaman kokoiset painaa siinä 400-500 kilon hujakoilla niin olisi helpompi uskoa että painoa on liikaa pikemminkin sen 60 kiloa kuin 120 kiloa. 60 voipakettia vyötäröllä on jo paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin. Ystäväni iso suokki punnittiin klinikalla ja se oli lähemmäs 700kg, minun Salamani näyttää sen vierellä pieneltä ponilta. :D

      Toinista, mikä oli isompi ja "aikuisempi" irtosi lihaa aika tarkkaan 300kg. En usko, että Salamasta niin paljoa saisi. (Eikä olla nyt lähiaikoina kokeilemassakaan... :D)

      Poista
  2. Onko teillä rekkojen punnitusasemaa lähistöllä? Traileri autoon kiinni ja vaakalle, sitten hevonen traileriin ja taas vaakalle.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, enpäs tullutkaan ajatelleeksi - pitääpä etsiä tuollainen! :D

      Poista
  3. Salama on aika rintava, mikä vaikuttaa tohon mittatulokseen. Käytä se klinikalla vaa'alla, jos sinne olette kerran muutenkin menossa. Silloin saat sen varmimman tuloksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Salama on mallia vanha kunnon puhelinluettelo, ei mkään kaponen sanomalehti lainkaan. Vaikka silti vielä niin rimpula. :D

      Harmi, kun meidän kummallakaan lähiklinikalla ei ole "aitoa" vaakaa. :(

      Jossain netissä oli sellainen kaava, missä lasketaan rinnanympärys ja joku muu mitta tietyllä kaavalla. Pitää etsiä se ja laskea vielä huvin ja urheilun vuoksi kolmas paino tälle.

      Poista
    2. Tai sitten vaan käytät aina samaa mittanauhaa niin tulokset on vertailukelpoisia, jos siis lähinnä haluat seurata laihtuuko se ;) Arvioitahan tuollaiset mittaukset aina vain ovat.
      -H

      Poista
    3. Näinhän se on! :D Tutkiminen ja testailu vaan on kivaa. Hämmästyttää myös se, miten tuo uusi nauha on kehitetty kuulemma "käsi kädessä" vaa'an kanssa, mene ja tiedä sitten.

      Poista
  4. Minä en usko, että mittanauha voisi koskaan antaa ihan yhtä tarkkaa lukemaa kun vaaka, kun mitataan vain vatsanympärystä ja hevonen voi olla niin erirakenteinen ja kerätä rasvaa eri paikkoihin.

    Meillä oli kotona jonkinlainen painomittanauha (ehkä galopista, valkoinen kuitenkin) ja ell mittasi omallaan, ero oli jotakuinkin 40kg (minun 570kg ja ell 608kg). Kun sitten Taavi punnittiin klinikalla (tuosta tuloksesta jo reilusti paisuneena), niin minun mittani oli lähempänä totuutta. ;)

    Taavihan painoi silloin vaa'alla sen 588kg (painomittanauha näytti kutakuinkin samaa lukemaa illalla) (säkä 146), joten uskoisin enemmän Salaman kohdalla tuohon 560kg.

    Ja tosiaan, sillähän ei ole oikeastaan väliä, paljonko se mitta näyttää, kunhan luku on laskusuhdanteessa. ;) Tuo rekkavaaka olisi hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, arvioita, mutta tässä tapauksessa pidän eroa aika graavina. :D

      Ja niin totta, ei niillä luvuilla niin väliä, kunhan käyrä on laskeva. ;)

      Poista
  5. Kun opiskelin ravivalmentajaksi niin Ypäjällä joskus teimme testin, että mittailimme ensin mittanauhalla ja sitten punnitsimme hevoset. Kyllä ne tulokset helposti heittivät sen 50 kg suuntaan tai toiseen. Nette (159 cm eikä mikään ihan rimpula suokki) painoi silloin 501 kg. Tosin se oli silloin ravikilpailukuntoisena ja ennen varsomisia. Nyt uskoisin sen painavan ainakin tuon 560 kg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ihan palaa halusta ihan muuten vaan saada polle oikealle vaa'alle kohta. :D

      Poista
    2. Meillä mittanauha piti kilon tarkkuudella paikkaansa, kun viikissä käytettiin vaa'alla. Hyvin tehokkaaksi laihdutusmuodoksi todettiin ajella 400km turhaan. Viikossa oli laihtunut 20kg (vaaka mitalla) vaikka välissä joutuikin pakko lomalle ja lihotukselle ;) hivenen stressaavaa ja kuluttavaa tuo kuljetus, vaikkei hevonen sitä ulospäin näyttänytkään :D

      Poista
    3. Heh, välillä siis näin... :D

      Poista
  6. Autovaa'alla edesmennyt sotanorsunmallinen 153 cm suokkiruunani kesämahassaan painoi 520 kg. Mittanauhaan en luottaisi yhtään. Paino kuitenkin koostuu niin paljon muustakin kuin vatsanympäryksestä. Selmallahan arvioitiin paino hippoksen omalla systeemillä (googlella löytyy jalostusohjesäännöistä tai jostain työkantakirjauksen yheydessä se kaava. Säkäkorkeus+lautaskorkeus+rynnäsleveys+lautasleveys ja mitä niitä oli ja lopputulosta vastaava painolukema katsotaan taulukosta) vetokokeessa ihan persiilleen mielestäni, 580 kg. Sillä kun on ulkonevat lonkat ja hanurin leveys tulee niiden takia 60 cm vaikka lihasta ei siellä niin paljoa ole. Hippoliksen sivuilla olevan vatsanympärysmittaan perustuva painolaskuri näyttää Selmalle sitten 100 kg vähemmän.. Seuraavalla klinikkakäynnillä mennään takuuvarmasti vaakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen hatara muistikuva, että Salaman kanssa samaa kokoluokkaa ollut hoitohevoseni painoi noin 550kg, tämä ihan viimeisen reissun paino. Siksi kovin hämmästelinkin tätä mittanauhaa, ei mahdu oikein omaan järkeen tämä.

      Poista
  7. Huvin ja urheilun vuoksi mittailin tänään omatkin hevoset, Maisan epätoivoisen laihdutusyrityksen kohdalla mittanauha on tullut tutuksi, mutta en muista millon viimeksi on hevosia mittailtu. Oletin, että Nesta olisi saanut suurimmat pisteet, se kun on porukan "isoin", siis edestä levein. Vilman ympärys oli kutakuinkin 186 cm, Nestan 190 cm ja Viena veti parhaat, 199 cm. :D Viena on Salamaa pari senttiä matalampi, mutta selvästi ylipainoinen. Todennäköisesti Vienan lukemat olisivat samaa luokkaa kuin Vilmalla, jos tamma olisi sopivassa lihavuuskunnossa. Minkälaista mittaa Duken rinnan ympäriltä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itseasiassa rinnanympäryksiä mitannut. :D Duken paino sään takaa mitattuna viimeksi oli 312kg ja vatsanympärys oli täten 155cm. Tämä tuolla "uudella" nauhalla, joka väittää Salaman painavan yli 600kg. ;) Silmämääräisesti arvioisin Duken painoksi ehkä 260-270kg.

      Poista
    2. Rinnanympäryksellä tarkoitin juurikin sitä mittaa silan kohdalta. Googlettelin sitä hevosten painon laskukaavaa ja siinä piti mittaa ottaa pari senttiä sään korkeimman kohdan takaa, eli Nestan tämänpäiväinen mittaustulos ei siihen soveltuisi. Sieltä Hevostietokeskuksen sivuilta löytyi myös nyrkkisääntömäinen ohje lv, sh ja puoliveristen painon arviointiin. Noilla yllä mainituilla senteillä Nesta olisi lämminverisenä porukan kevein, ja Viena suomenhevosena painaisi muka sen sata kiloa Nestoria enemmän. :D Ehkä ei kannata uskoa mihinkään muuhun kuin vaakaan (ja hei, nekin kai valehtelee, ainakin ihmisillä;). Mitenhän sitä enää osaa ruutata matolääkettä sopivan määrän kullekin, vaikka ei Vienakaan ehkä ihan sitä kuuttasataa kiloa taida painaa. :-D
      http://www.hevostietokeskus.fi/index.php?id=840&kieli=3

      Poista
    3. Aa, mulle tuli joku ymmärryshäiriö. ;)

      Vaakakin todellakin valehtelee!! ;)

      Poista
    4. aika korkeaa lukemaa antaa sun mittas Dukellekin. Katinka on joitakin vuosia sitten punnittu klinikalla vaa'assa ja se painoi 270kg. Sillä on kuitenkin säkää 122cm ja vaikka onkin kevyt rakenteinen, niin ei se mikään ihan rimpula ole. Uskoisin sen painavan tällä hetkellä jotain 300kg tienoilla, kun tuolloin klinikalla oli hoikemmassa kunnossa sairastelun vuoksi.

      Poista
    5. Niin antaa, siksi hylkäsin jo uuden nauhan ja kaivoin vanhan esiin. Vanhalle löytyi sentään puhelimesta vertailuarvoja. Duke oli 13.5.2014 tasan 250kg vanhan nauhan mukaan, Salama 518kg. Vastaavasti kesäkuussa 2012 Salama oli 308kg ja Duke 144kg. Joulukuussa 2012 Salama 320kg ja Duke 200kg. :D

      Poista