torstai 25. joulukuuta 2014

Meillä on ollut hetkemme


Vuoden lähestyessä loppuaan on aika kääntää katseet menneisiin kuukausiin. Salama 3veen elämä mullistui tänä vuonna monella tavalla: Keräsin tähän meidän viisi ehkä ikimuistoisinta hetkeä kuluneen vuoden ajalta. Muistatko vielä nämä?


Salama sai elokuussa ihan oman naisen. Tyttöysti Toini mullisti eunukkipojan elämän totaalisesti. Salama sai kokea, millaista salamarakkaus on. Toisinaan nuoren miehen naamasta näki, ettei se vaan voi ymmärtää tammoja. Ihmeellisiä, mutta ihania.


Ensimmäiset askeleet ratsukkona otettiin toukokuussa. What a feeling! Tätä on odotettu siitä asti, kun hämähäkin näköinen läsipää tuli taloon 9kk ikäisenä. Salamalle on pienestä pitäen ollut sitä mieltä, että moni arjen toiminto on hyvä mutkistaa mahdollisimman monimutkaiseksi, mutta ratsun roolia se on vetänyt ihan täysiä alusta alkaen. Se tuntuu olevan sen Se Juttu. Ekat laukat, ekat maastoretket, ekat rodeot, ekat treffit ratsuttajan kanssa - kaikki ovat menneet omalla painollaan.
Laajemmin näistä tagilla ratsukoulutus

  
Korkeakouluopinnot ohjasajon merkeissä kevättalvella. Matkaan lähti suurta uhmaa omaava musta ruuna ja 2kk myöhemmin kotiin tuli nöyrästi töitä ihmisen kanssa tekevä, suhteellisuudentajua omaava fiksu nuori ratsunalku. Toki omistajansakin oppi tuona aikana pikkasen paljon uusia juttuja. Anyway, yhteistyö sen jälkeen on sujunut kuin tanssi. Pääsääntöisesti ainakin, tanssilajeja on onneksi monenlaisia.

Maalta kaupunkiin, omaa peilikuvaa katsomaan.
Terveen paperit ekan hankkarivamman jälkeen toukokuussa. Ruuna Reipas kuntoutti takajalkaansa pikkasen alle vuoden ja siitä toipuminen oli suuri työvoitto. Jotta elämän rajallisuus ei pääsisi unohtumaan, hankki Salama tällekin talvelle uuden hankkarivamman, jota nyt sitkeästi kuntoutetaan. 


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Kahden vuoden lähes päivittäinen siedätys on tuottanut tulosta. Salaman korvia voi jo hipaista! Ehkä saan leikattua sen korvakarvat joskus 10 vuoden päästä.


"Kun on tarpeeksi tyhmä uskoakseen aina itseensä, voi elämä palkita aivan kenet tahansa." ;) 

Mikä on sinun ja hevosesi mukavin muisto tältä vuodelta? Sana vapaa!

10 kommenttia:

  1. Ihana muistelu! Mulle tää on helppo; se hetki kun talutin ensimmäisen ihkaoman hevoseni trailerista ulos 2 ja puoli kuukautta sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se on ihana tunne kun taluttaa ensimmäisen kerran oman hevosensa koppiin / talliin / kotiin... :)

      Onnellista kavioliittoa teille!

      Poista
  2. Hmm, mulla parhaita muistoja ei ole mitkään kummemmat tapahtumat, kuin semmoiset pienet arkijutut kuten hevosen rapsuttelu kun se nauttii tosissaan, se kun se hirnuu nähdessä ja tulee reippaasti laitsalta vastaan jne :) Ne on kaikkein kivoimpia.

    Samoin maastakäsittely on ottanut harppausta kun olen itse tajunnut jotain oleellisia asioita. Semmoinen "helpotus" on myös hyvä muisto, kun hevonen kipuili mutta ruokavalion muutoksella muuttui normaaliksi. Hieno tunne kun hevonen ei enää vastustellut työntekoa ja selvittiin ilman hurjia ell laskuja. Olen itse myös aika arka vähän kaikessa ja ainakin oman pääni sisällä olen hippusen rohkeampi kuin vuosi sitten, millä myös hyvä vaikutus heppailuun. :)

    Ainiin! Kesällä keksittiin myös se aine mikä tehosi hurjaan polttiaisallergiaan. Luulen että tämän tiedon kanssa ensi kesästä tulee kaikille mukavampi sekä ihmisille halvempi.

    Heh, olihan niitä onnistumisia meilläkin kun alkoi muistella :) Toivottavasti sinäkin pääset ensi vuonna ratsastelemaan Salamalla jo paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne arjen hetket ovat parhaita <3

      Maastakäsittely kaikessa monimuotoisuudessaan on erittäin tärkeä, vieläkin vähän aliarvostettu (jos näin voisi sanoa) juttu - siinä kuitenkin suhde hevoseen syvenee ja luottamus kasvaa molemmin puolin.

      Minä toivon myös, että ensi vuonna 4-vuotias ratsunalkuni on entistä ehompi! :)

      Poista
  3. Oma "vuoden parhaat hetket" -postaus on vielä työn alla. Mieleenpainuvimpia kokemuksia olivat tänä vuonna elämäni ensimmäinen osallistuminen matkaratsastuskisoihin, oman hevostapahtuman järjestäminen ja vierailu hevosen kanssa veteraanien luona.

    On tämä harrastus kaikessa hulluudessaankin vaan niin antoisa, kun vielä yli 30 harrastusvuodenkin jälkeen voi aina vain saada niin paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan - vaikka vuosia kuluu, tulee eteen aina jotain uutta, ainutlaatuista, uskomatonta ja vastaavasti taas niiden täydellisiä vastakohtia.

      Poista
  4. Tämä vuosi on ollut kaikenkaikkiaan meillä aika haastava, mutta kyllä hevosten kanssa aina tapahtuu asioita jotka saavat muut murheet väistymään. Ehkä yksi mullistavimmista muistoista on se kun kiipesin ensimmäistä kertaa erään tammani selkään löydettyäni tarhasta riittävän korkean kiven tähän tarkoitukseen! Hevonen oli siis täysin vapaana, ja odotti täysin rauhassa kun ähisten ja puhisten kiipustin sinne selkään! Tällä hevosella ei ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan ratsastaa, joten sitä ei ole millään muotoa "koulutettu" ratsastusta ajatellen. Ei siis ole totutettu ratsastajaan, satulaan tai mihinkään muuhunkaan vastaavaan. Se että tämä hevonen antoi mun kiipustaa selkäänsä istumaan eikä hermostunut siitä ollenkaan, oli yksi suurimmista luottamuksen osoituksista jota voin hevoselta saada! Tunne oli aika huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, aika ihanaa! :)

      Mulle jäi kesästä mieleen myös lämpimästi Salaman eka ratsastus ilman satulaa ja suitsia. Tyyppi oli niin pro. <3

      Poista
  5. Tämä on ollut aika synkkä ja surullinen vuosi. Rakas ruuna saapui tiensä päätökseen, ponssella on ollut kaviokuumeoireita ja sokerihärdelliä ja laumaan muutti todella haastava, reaktiivinen, herkkä ja vähän aggressiivinen nuorimies, joka ei tod. ollut se valmis ja mutkaton ratsunalku, jota sen piti olla. Mutta on ihan kivaa, kun se nuorimies hetkittäin kuuntelee ja yrittää parhaansa. Vielä on matkaa siihen, että käydään maastossa kävelyllä kaikessa rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaa hyvä tulee, väittävät viisaammat. Liekö siinä joku totuuden perä, mene ja tiedä. Tsemppiä teille, samojen maastoiluajatusten kanssa mekin jatkamme ensi vuotta, kun sen aika taas on.

      Poista