perjantai 25. tammikuuta 2013

Karusellissa (video)

"Piiri pieni pyörii,
lapset siinä hyörii.
Sormet sanoo so so so,
kengän kannat ko ko ko."

Tällaista tänään. Tämä karusellileikki on yksi suosikeista, kun jahdataan toisen kintereitä. Taisi mennä pää pyörälle, sen verran erikoisessa askellajissa varsinkin Salama jatkaa matkaansa yli minuutin yhtäjaksoisen pyörimisen jälkeen. :D


Olen saanut myös vähän mukavaa sähköpostia blogin tiimoilta, kiitos niistä ja kiitos kaikista kommenteista muutenkin!


Eräs kysyi, yllytänkö varsoja jotenkin riehumaan tai juoksentelemaan, kun niistä on usein tällaisia riehumiskuvia. Vastaus on aika simppeli: En. Nämä ressukat eivät inahdakaan, jos heilutan muovipussia, jotakin vaatekappaletta tai raippaa. Vastaavasti tulevat vain katsomaan kiinnostuneina, jos käsissäni on jotain ylimääräistä. Sen sijaan pojilla on tarkat päivärutiinit, joihin leikkiminen vahvasti kuuluu. Olen tehnyt pientä kirjanpitoa poikien päiväjärjestyksestä ja pääpiirteissään se menee näin:

Klo 6.20 ulos
Klo 6.20-8 syöminen
Klo 8-9 juominen, pienet torkut joko mökissä tai jossain nurkassa
Klo 9-10 itsensä paljastelu, tai sanotaan vaikka venyttely, sen jälkeen ensimmäiset rallit
Klo 10-11 rallittelua päivän fiiliksen mukaan, välillä käydään juomassa, sen jälkeen syödään taas, myös yleinen paikkojen tuhoaminen (lähinnä vesiämpärit) kuuluu vahvasti aamupäivän ohjelmaan
Klo 11-12 lepo
Klo 12-14 syöminen, juominen, lepo
Klo 14-16 iltapäivärallin aika vaihtelee välillä riippuen siitä, miten heinä- ja juomatarjoilu palvelusväen toimesta (= minä ja Niko) pelaa
Klo 16-18 kunnon torkut, syöminen
Klo 18-19 rallia, syömistä
Klo 19-20 odotellaan sisäänpääsyä, heitellään vesiämpäreitä jne.
Klo 20-21 iltatalli

Yleensä siis kurkkaan ikkunasta ja totean, että nyt voisi ehkä saada kivoja kuvia. :D

Salamanteri parturoimassa taas Dukea.
Toinen kysymys liittyi hevosten kokoeroon. Meillä mitään ongelmia ei ole ollut. Poni on rohkea ja selväpäinen, eikä ole ottanut itseensä, vaikka alkuun Salama tuntuikin vähän vahvemmalta ja rajulta. Sittemmin roolit ovat vaihtuneet, poni on itseasiassa välillä aika riesa, järsii Salaman kintereet rikki ja roikkuu hännässä minkä kerkeää. Salama-raukka ei ihan aina taivu samaan muottiin kuin puolet pienempi ystävänsä, joten poni saa paljon tasoitusta jo siitä. Jos isoja hevosia (siis varsoja) olisi vaikkapa kaksi, en sinne kyllä väliin shettistä laittaisi, aikuiset ovat asia erikseen. Riippuu niin yksilöistä. Toinen shettis(varsa) olisi tosi kiva, jos vain olosuhteet sallisivat kolmannen ponin. Kesälaidunjärjestely, jolloin pikku-Duke oli pienin ja kavereina sillä oli meidän Salama ja aikuinen iso-Duke (varsojeni "ylijumala"), toimi todella hyvin. En osaa sanoa, kumpi näistä pikkuisista on varsinaisesti pomo, Salama kyllä yrittää luimimalla saada Duken pois heinäkasalta, mutta yleensä Duke vain mulkaisee päin ja harvemmin väistää. Aika sopuisasti tulevat toimeen kaikissa jutuissa, onneksi.

Sitten sekalainen seurakunta kuvia tältä päivältä:








Sulkku-Salkku ihan itse.

5 kommenttia:

  1. Hahaha voi pöljiä! :D Ihana video!

    VastaaPoista
  2. Kyllä se on uskottava, että orit/ruunavarsat riehuu ja taistelee (luonnollisestikin tietysti) huomattavasti enemmän kuin tammavarsat. Meidän tyttöporukassa lähinnä hengaillaan lähekkäin ja välillä juostaan "mörköjä" karkuun, mutta pientä nahistelua lukuunottamatta eivät "rallittele" sen kummempin tai paini. Toisaalta luontohan se laittaa urokset harjottelemaan tulevia taisteluita varten vaikka hevoset toki olleet jo kesyinä iät ja ajat. Hyvä että ihmiset antaa hevosten olla hevosia eikä heti säikähdä ja eristä niitä toisistaan.. =D

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut saman: Tammavarsat ovat lähes aina sievässä kasassa ja lähinnä hengailevat, tosin välillä joku on niellyt sitruunan ja siitä seuraa pientä nahinaa. Oripoikaporukat ovat vähän eri maata, kukkoilevat vähän ja riekkuvat vähän tarpeen mukaan rennosti. :D

    Mä en haluaisi edes kuvitella, minkälainen pöpi esimerkiksi meidän Salama olisi (joka on keskivertoa vilkkaampi baby parin asiantuntijalausunnon mukaan :D), jos joutuisi tarhaamaan yksin ilman kaveria. Olen aina halunnut pitää aikuisetkin alkututustumisen jälkeen yhdessä lajikaverin kanssa. Ainahan pieniä haavoja ja kolhuja tulee, mutta ne nyt vain kuuluvat asiaan.

    VastaaPoista
  4. Mulla meni itselläkin pää ihan pyörälle, kun katsoin tuota lasten piirileikkiä ! :D

    VastaaPoista