keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Leikin loppu - toistaiseksi


Uusi vuosi, uudet kujeet.

Uusi vuosi alkaa täällä meillä pienellä hermolomalla. Tällä hetkellä takki on sen verran tyhjä, että myös työpaikkani potilastietojärjestelmää muistuttavan blogini on aika huilata hetki jos toinenkin eli rauhoittaa tahtinsa takavuosien tasolle. Nyt juuri tuntuu siltä, että kaikki on jo kirjoitettu, mitä kirjoittaa voi. Se tarkoittaa sitä, että kirjoittamisen ja tekemisen riemu on kadoksissa, mutteivat vielä menetettyjä. Ehkä ne palaavat jonain päivänä, ehkä eivät.

Eipä silti hätää: Blogin Facebook-sivu ja Instagram päivittyvät varmasti entiseen tahtiin. :)

56 kommenttia:

  1. Onko yksi laumasta myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein nähty.

      Tuli mitta täyteen tähän heppahommaan. On aika katsoa, mitä kaikkea muuta maailmasta löytyy. Kaksi jätän lemmikiksi kotiin.

      Poista
  2. Voi harmi, sun blogi on mun lemppari! Mutta toivottavasti tauko tekee tehtävänsä ja löytyy ainakin tekemisen riemu jollei kirjoittamisen. Hyvää uutta vuotta teidän laumalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kommentistasi! Lupaan lähettää jonkun elonmerkin aina silloin tällöin. :)

      Poista
  3. Sama täällä, yks kolmesta lempiblogistani ja suuri tiedonlähde tässä ihmeellisessä heppamaailmassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eiköhän tämä päivity jatkossakin, jotenkin, mutta ei nää niin aktiivisesti kuin ennen. :)

      Poista
  4. Voi ei! :( Myös mun lemppariblogi... Kaunistelematon kirjoitustyylisi arjen kuviosta on koukuttanut minut täysin! Toivonkin, että jatkoa on luvassa hengähdystauon jälkeen! :) -heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni breikki on nyt pelkästä hyvästä, takaan sen. :D

      Breikki meinaa siis taukoa niin siviilissä heppahommista kuin täällä netissäkin. Joskus sellainen on ihan okei.

      Poista
  5. Oijoi :(
    Parempaa tulevaisuutta, toivottavasti silloin tällöin laitat kuulumisia jollekin kanavalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän... :) Ei tätä ilmankaan osaa olla, sen verran tavaksi tullut harrastus jo. :)

      Poista
  6. Sama täällä, yksi lemppariblogeistani ja toivottavasti kerrot kuulumisia ainakin tuonne Face/insta-puolelle! :) Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olette ihania!! :) Kuvapäivityksiä on helppo ja vaivaton tehdä, joten niistä en ihan heti luovu. ;)

      Poista
    2. Se piti sanomani että tein juuri hiljattain jonkun hassunhauskan Facebookiin linkitetyn "kuinka heppahullu olet"- testin.. Ja sain lähinnä keskiverto/jopa huonon "tuloksen", koska vastaukset heijastivat sitä että on muutakin elämää tallin ulkopuolella. Oikein nauratti. :D
      Eli vaikka Totti on minullekin järjellä ajateltuna ihan liian tärkeänä vaalittu hevospersoona monella tavalla, onhan se oma "vauva", niin ehkä tässä on ajan mittaan oppinut niitä omia rajojaan ja pitämään elämän tasapainossa.
      Hevoset ovat kuitenkin harrastus, _vapaa-aikaa_, joten hevostelun kuuluisi olla kivaa. Piste. :)
      Rentouttavaa kevyttä kautta teille!
      Ps. Ostaisin heti koulusatulan pois kuleksimasta jos just nyt olisi mahdollista. ;)

      Poista
    3. Auts tuolle testitulokselle. :D Niissä on joskus joku totuuden siemen ja joskus todellakaan ei! :D

      Osta pois vaan tuo satula (laitoin sen nyt suoralla kaupalla 550e ;)), on aivan ihana, muttei tunnu olevan ihan 101% hyvä kuitenkaan meille. Me köpötellään karvasatulan kanssa ja ilman nyt se vähän, mitä ehditään. Katsotaan satula-asiaa sitten taas joskus ajatuksen kanssa...

      Poista
  7. Mitä? :O En ymmärtänyt mitään! Kuka on myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallimme uusin tulokas. Poni on itse virheetön, toimiva, ihana, kiltti, lähes täydellinen... Sopivaa kotia katsellaan.

      Olen pohtinut näiden heppahommien jatkoa koko pitkän syksyn ajan ja joskus on vain pakko todeta, etteivät voimavarat riitä ihmeisiin. Kun laitat kaiken ajan ja rahan näihin ja takaisin tulee jatkuvia takapakkeja, on se kuin pitkäkestoinen henkinen itsemurha. Salaman ja Sampan jätän tuohon hengailemaan ja pidän heppa-asioiden osalta kevyemmän jakson nyt. Se voi olla puoli vuotta, vuosi tai kaksi, mutta aikalisä on nyt otettava. Ymmärrettävästi nuo kaksi mustaa eivät ole kaupan, niiden molempien paikka on meillä, mutta Reinolle soisin hienon tulevaisuuden lajiin kuin lajiin. Sille on vielä kaikki portit avoinna. :))

      Poista
  8. Siis se connemara joka ostit kun olit laittamassa Dukea ylläpitoon ennen kuin se sitten kuoli ja joka on ollu sulla vaan reilun kuukauden on nyt myynnissä??? Nopeaa kiertoa:(
    Tauko hevosteluun tekee varmasti hyvää, harrastuksesta ei saa tulla stressiä. Parempaa vuotta 2016 teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat sellaisia asioita, etten tulisi anonyyminä huutelemaan. Ei mulla muuta. :)

      Poista
  9. Voi kuinka harmi, olen tykännyt blogistasi kovasti! Tsemppiä jatkoon ja toivottavasti päättäisit kuitenkin jatkaa kirjoittamista pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän jotain kuulu, jos keksin jotain kerrottavaa. :D

      Poista
  10. Hyvä, että mietit omaa jaksamistasi, nostan hattua sulle! Kun hevosmurheet valtaavat jatkuvasti mielen, ei sinne mahdu oikein mitään muuta. Silloin on hyvä pitää paussi. Hurjasti tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen pelkäsi pahinta, nyt vain odottaa, milloin se iskee. Ennen hyviä päiviä oli paljon, nykyään ne tuntuvat lähinnä sarkastisilta. Eipä sillä, kummasti niistä pienistä hyvistä jutuista osaa olla iloinen!

      Poista
  11. Voi itku. Tää oli vähä niinku odotettavissaki ja en siis sano tätä millään pahalla! Olisin sinuna varmasti luovuttanut jo kauan sitten. :( Tsemppiä jatkoon ja toivottavasti palailet uusin voimin tänne blogin puolelle! Kuulut ehdottomasti heppablogien parhaimmistoon! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on pakko hengähtää ja katsoa eteen, ylös tai ylipäätään jonnekin muualle kuin siihen kuoppaa, missä pelastusköysi on koko ajan metrin päässä. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

      Kiitos kommentistasi! <3

      Poista
  12. Kauan olet jaksanutkin.. Ymmärrän täysin uupumisesi henkisesti. Paljon, paljon voimia ja tsemppiä! Toivottavasti se oikea into ja palo taas jossain välissä löytyy, kun saat hetken ajatella muuta ja hengähtää.

    Toivottavasti kuitenkin jaksat sillointällöin päivitellä teidän kuulumisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon itsekin. :) Ja eiköhän jotain kuulu, kaikenlaista pientä sutinaa on silti luvassa, vaikka muuten tässä himmaillaankin hommia hetkeksi.

      Poista
  13. Pakko minunkin harmitella, sillä tämä yksi suosikki blogini, mutta ymmärrän hyvin sinua. Itselläkin kuulostaa siltä että tauko voisi tehdä hyvää ja voi olla että pidänkin taukoa hevosista kun hellusta aika jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen moisessa tilanteessa ollut, siis myymässä hevosta ja niin edelleen, mutta kaikkea sitä elämään joskus kuuluu. Ehkä.

      Poista
    2. En minäkään koskaan uskonut myyväni hevosta. Niin vain tuli elämässä eteen se tilanne, että myin ensiponini pois. Ei ollut vaihtoehtoa, voimia tai mielenkiintoakaan ja niilä rahoilla pääsin uuden elämän alkuun. Senjälkeen en ole tuominnut enää ketään ratkaisuista myydä hevosta.

      Sen ponin ostin kyllä myöhemmin takaisin, sitten kun elämä oli vähän paremmin omassa hallinnassa.

      Poista
    3. Näinhän se menee... Asioilla on aina monta puolta. Pystyn kyllä pitämään vaikka kaikki kolme, mutta tällä hetkellä ajettuani itseni pois sieltä kivan ja mukavan harrastamisen ääreltä, tuntuu tämä ratkaisu Reiskalle parhaalle mahdolliselle vaihtoehdolle. Ponina se on ihan huikea. Joku varmasti miettii, miksen pistä Salamaa pois ja pidä poneja, mutta se ei tällä hetkellä ole edes vaihtoehto. ;)

      Poista
  14. Pipo-onnipoikalainen toivottaa uutta vuotta ja uutta jaksoa elämään. Hyvä ratkaisu varmasti tähän väliin, kun itsellä on useita lapsia, niin niitä soisi kaikille. Vaikkei lomassasi siitä olekkaan kyse!
    Voin sanoa, että 35- vuotta ratsastaneena palaat uudelleen ja uusin ajatuksin. Ihanaa on ollut tietäsi seurata!
    Meillä mennään nyt jo sillä tiellä, että juuri uusi polvi aloittaa tämän vakavamman kisaamisen ja nyt sattumien kautta harvinaissukuisten tammojen omistajana näiden lisäämisen.
    Lämmin halaus:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä lomassa ei ole sellaisesta kyse, vaikka joku jo ehti sellaistakin epäilemään. ;)

      Mukavaa, kun olet pysynyt mukana menossa pitkään! Toivottavasti näin on jatkossakin. :)

      Poista
  15. Joskus on hyvä ottaa taukoa ja vähän etäisyyttä näihin heppahommiin ja lähestyä asiaa sitten kun on taas motivaatiota. Kyllä jossain vaiheessa otat taas Salaman allesi -kunhan aika on oikea :) Tiedät kyllä itse parhaiten milloin se aika on. Tsemppiä tulevaan ja kaurapusut mustille tovereillesi toivottaa meidän ruunapoppoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja unohtui ihan mainita että täällä tuntuu olevan aika normaalia hevostella silloin kuin huvittaa ja kun aurinko paistaa ;) Että miksi meidän suomalaisten tulisi sisun voimalla kituutella vuodesta toiseen tuiskussa ja tuulessa kun voi ottaa hieman taukoa, ei ne kopukat siihen kuole!

      Poista
    2. Salamasta saattaa tulla vielä hyvä, en ole ihan kokonaan menettänyt uskoa - vielä. ;)

      Kiitos Tuija sinullekin :)

      Poista
    3. Ai niin, me ollaankin tulossa loppiaisen jälkeen sinne teidän hoodseille! :D Keräämään tulppaaneja... Eipäs kun siis katsomaan shettiksiä pienen opintoretken merkeissä. :)

      Poista
    4. Tervetuloa tulppaanilandiaan! Täältä kyllä löytyy shetukoita. Harmiksi kelit ovat alkaneet mennä huonompaan suuntaan, kylmää tuulta ja sadetta luvassa aikaisempien +12 kelien sijaan. Mutta eiköhän ne söpöt pikkuponit lämmitä mieltä tarpeeksi ;)

      Poista
    5. Kiitti! Jos siellä jonkun Sampan sukulaisen näkisi... :)

      Poista
  16. Ihan suoraan sanottuna ihmettelen että et ole tehnyt päätöstä jo aiemmin, enkä tätä sano millään pahalla. Kaikki nuo vastoinkäymiset, pettymykset, menetykset ja myös se rahanmeno, joka on melko suurta silloinkin kun kaikki menee hyvin, olisivat varmasti omalla kohdalla tarkoittaneet sitä että olisin pistänyt kaikki hevoset korkealaitaiseen jo vuosi, pari sitten ja siirtynyt kasvattamaan vähäksi aikaa hamstereita ;) Siitä huolimatta että itselläkin on hevoselämää takana 25 vuotta.

    Omalla kohdalla hevoshomma on vain harrastamista ja haluan että harrastaminen on "kivaa". Ei sen tarvi olla aina pelkkää auringonpaistetta, välillä tarvitaan myös niitä vaikeampia hetkiä, haasteita, pettymyksiäkin, mutta en halua että harrastaminen on pääasiassa niitä negatiivisia juttuja.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ymmärrän niin pointtisi nyt, kun olen kokenut valaistumisen. :D

      Aina sitä on yltiöoptimisesti odottanut parempaa huomista, välillä rennosti fiilistellen ja välillä väkisin, mutta aina joku vastustaa. Lähipiirissä on muutama tuttava, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja samassa soutaa-huopaa-meiningissä on menty. Nyt on minun vuoroni "huilata". Katsotaan, miten käy.

      Poista
  17. Harmi meille lukijoille, mutta ei kannata itseään hajottaa, vaan tauon pitäminen tarpeen tullen on pelkästään viisasta. Toivottavasti löydät pian taas ilon harrastamiseen, koska harrastustenhan pitäisi pääasiallisesti olla kivaa vastapainoa työlle eikä työtä itsessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti ihan todella laittaa Reiska myyntiin, mutta tässä kohtaa se on ehkä fiksuin juttu. Salamalla on tunnearvoa niin paljon, etten näe sitä muualla kuin "lainassa" ja Samppa nyt on Samppa, omalla tavallaan myös hieman spesiaali kaveri. Salama on tähän asti ollut se syy, että jaksan lähteä talliin ja tehdä kaikkeni, että näillä olis kiva olla. Se on jännä, että tykkään siitä niin paljon. En osaa selittää miksi.

      Harrastus on käynyt viime aikoina ihan työstä ja pitkät työrupeamat harrastuksen kanssa ovat "vähän väsyttäneet". Aika kauan sitä jaksaa, mutta jossain kohtaa tulee sitten stoppi. Nyt se sitten tuli, eilen illalla kypsyi mokoma päätös sitten lopulliseen uomaansa.

      Poista
  18. Ymmarran taysin, olen jo pitkaan seurannut blogiasi ja olen saanut siita inspiraatiota heppaongelmieni kanssa....kaikkea hyvaa jatkossa,varmasti oikea paatos ! ja joskus se oikea paatos syntyy aika pikaisesti, koska on kypsynyt kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hiljaa moni liekki kytee ennen kuin leimahtaa kunnolla. Niin kävi nytkin. Pieni paussi voi tehdä ihmeitä, koska aika syvällä minussa tämä heppahomma kuitenkin, ei siitä kokonaan eroon pääse... :)

      Poista
  19. Vaikka melko hiljaisena, kuitenkin olen seuraillut blogiasi tiiviisti ja minua on suuresti harmittanut teidän vastoinkäymisenne. Kaikkea hyvää teille, ja toivottavasti uusi vuosi olisi teille paljon edellistä parempi!

    Blogisi on sellainen mukava valopilkku, ja saat arkisetkin asiat kuulostamaan hauskoilta ja mielenkiintoisilta! Tsemppiä, tauko tekee varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, etteivät nämä vastoinkäymiset voi jatkua ikuisuuksiin, mutta kyllä ne näemmä voivat. Yhtäkkiä havahduin siihen, miten väsynyt ja katkera olen... Ehkä breikki tekee todella terää. ;) Ja onneksi toivoa on aina, niin kauan kuin on elämää.

      Poista
  20. Rohkea päätös sinnikkäältä ihmiseltä. Helpompi ratkaisu olisi jatkaa samaa rataa, mutta rohkeutta vaatii tehdä muutos toisin. Ja kun ottaa huomioon ihmisten halun puida toisen asioita ja joukossa on muutamia, jotka tietävät asioiden laidan paremmin kuin itse, muistavat toki sen kertoakin. Minä toivon sinulle lämpimiä ja leppoisia päiviä, onnenhetkiä ja huoletonta tulevaa vuotta. Ja jaksamista silloin kun sitä vaaditaan, akkujen lataamista ja huolten katoamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska aika kultaa muistot ja heppahommat ovat parantumaton sairaus, tuskin kauaa "viihdyn" taka-alalla. :D Mutta nyt vuoden pimeimmän ajan on pakko myöntää se tosiasia, että on aika ladata akkuja ihan oikeasti.

      Poista
  21. Miten teidän oripäiväprojektin käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Operaatio Jappeloup suoritetaan jännityksellä loppuun... :) Ponin lomapäivät käyvätkin vähiin, huomenna alkaa treeni. Nyt kun Salama on taas sivussa ajan X, on aikaa keskittyä Samppaan täysillä.

      Poista
  22. Kiitos kivasta blogista ja rennompaa uutta vuotta 2016 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle aktiivisesta seuraamisesta ja kommentoinnista. :) Olkoon tuleva vuosi onnekkaampi myös teille, jos näin voi sanoa! :)

      Poista
  23. Eli tämä oli tälläinen kerään kommentteja postaus jossa kaikkien piti käydä sanomassa miten kiva blogi sulla on ja sitten voit jatkaa bloggaamista entiseen malliin. Koita kuitenkin huilata nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on kohteliasta vastata kaikille... :) Enkä mä tätä lopeta, harvennan vähän tahtia. Tai silleen. Se lukee tuossa postauksessakin. :)

      Ja kiitos, heppastressistä lomastressiin, mikäs siinä... :D

      Poista
  24. Viisas ratkaisu joskaan ei varmasti mikään helppo. Olet niin kovasti tehnyt ja iskenyt päätä seinään jo ihan kyllin. Ei harrastus saa eikä voi olla tunokaltaista kuukaudesta toiseen. Eihän tämä koskaan mitään pelkkää ruusua ole mutta sinulle on osunut niitä ohdakkeita nyt liiankin kanssa. Ihan järkevää tehdä välillä hiukan muuta. Ei maailma tähän lopu eikä kaadu vaan päinvastoin. Saat hiukan huilata ja katsella muutakin. Oikein paljon voimaa ja myötäistä tuulta ensi vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on jo vähän katseltu matkoja... ;)

      Pieni välivuosi ei varmasti tee haittaakaan, kun tätä heppahomma on useamman vuoden ihan täysillä tehnyt ja vastapainona on tullut täyslaidallinen sitä itseään takaisin.

      Onneksi kesä tulee tänäkin vuonna. :)

      Poista