Mitä sitten, kun Dukea ei enää ole?

Tätä murehdin alitajuisesti jo silloin, kun Duken takapolvivian laatu alkoi hitaasti, mutta varmasti selviämään. Se oli paljon ennen jo sitä, kun kohtalo lopulta puuttui peliin ei-toivotusti. Miten selviäisin ilman ponia, joka oli lähes kaikessa niin helppo, vaivaton ja luotettava?

Duke oli syntynyt huhtikuun 30. päivä, heti seuraavana päivänä kuin Prinssi William oli mennyt naimisiin. Kasvattaja nimesi sen Dukeksi Williamin päärinarvon (herttua) mukaan. Ei olisi voinut nimi enää paremmin ponille sopia!

Duke oli pienestä pitäen todella itsevarma, eikä ruunaus hetkauttanut sitä henkisesti ollenkaan. Se oli vahva ja itseriittoinen poni, joka viis veisasi narun päässä olevan ihmisen mielialoista tai tunteista. Siinä missä Salama imee itseensä minun mielialani sataprosenttisesti, oli Duke aivan toista maata. Jos lenkille mentiin, sinne mentiin ja kotiin kännyttiin sitten, kun ponille sattui sopimaan.

Duke oli minulle se, jonka kanssa sitten tehtiin asioita ilman huolta ja murhetta. Se oli ihanaa vastapainoa Salaman kanssa painimiselle. Käytiin sitten keskellä asutusaluetta katsomassa isäntää remppahommissa, puettiin poni poroksi ja karautettiin kylälle kärryajelulle, kaikki kävi. Mitä enemmän toimintaa, sitä enemmän intoa piisasi. Toisinaan taas metsälenkki narun päässä oli parasta, mitä maa päällään kantoi: Sekin oli niin hauskaa, että poni saattoi kaikessa vahvuudessaan vain lähteä eri suuntaan - ei koskaan tosin kotiin päin, vaan aina muille maille.

Salaman kanssa yhteinen taival on ollut hieman haastava ja se ei ole lainkaan mennyt niin kuin oppaissa sanotaan. Pidän tuosta hevosesta kuin hullu puurosta, mutta liian monet tapaturmat ovat jättäneet jälkensä ja niistä kuntoutuminen on ollut hermoja ja terveyttä raastavaa aikaa. Kun liikuntaa on pitänyt rajoittaa, on virtaa kertynyt ja kaikki yhteiset toiminnot kesän 2013 ja syksyn 2015 välillä ovat olleet paitsi tarkasti etukäteen suunniteltuja, mutta myös tiukalla rutiinilla ja järjellä suoritettuja. Nimenomaan suoritettuja: Toisinaan se tekemisen ilo ja rentous on ollut hieman hukassa, mutta hämärästi silti olemassa. On ollut selkeä tähtäin: Ehkä tämä sitten joskus on kuin mikä tahansa hevonen.

Kiitos Salaman, olen kehittänyt itseäni hevosenomistajana ja hankkinut lisää työkaluja omaan pakkiini. En tiukasti yhtä koulukuntaa noudattaen, mutta parhaat palat jokaisesta noukkien. Niiden ansiosta ehkä selvisimme molemmat suurin piirtein ehjin nahoin viime keväästä, jolloin ihan todella omaa sitkeyttä testattiin. Neljävuotiaaksi kääntynyt ja puoli vuotta pikkutarhassa seissyt energinen ruuna oli todella tuhma, enkä edes liioittele. Lähinnä tuo huono käytös purkautui rajattomana pukitteluna ja levottomana energiana, jota Ruuna Reipas ei itsekään osannut oikein hallita. Nahkapuku oli vähän koetuksella siis.

Kuten täältä blogista on voinut lukea, on kuluneena syksynä on monta kissaa pöydälle. On tehty maastoilusta rutiinihommaa, joka keväällä tuntui lähinnä suurelta vitsiltä. On siedätytty vähän autoihin, joka myös keväällä oli mission impossible. Kun nuori hevonen on saanut säännöllisesti luvan kanssa liikuntaa, ovat arjen toiminnot kummasti helpottuneet ja esimerkiksi klinikkareissuilla matkassa on ollut erittäin hyvin käyttäytyvä nuori hevonen. Lisäksi olen itse keskittynyt siihen, että henkinen kantti pysyy yllä - se kun on näistä kaikista tärkein juttu.

Aiemmin haaveilin siitä, että ehkä vielä jonain päivänä voin maastoilla Salaman kanssa siellä sun täällä, löysin ohjin ja vailla sen suurempia murheita. Vähän niin kuin Dukenkin kanssa siis. Haaveilin, että voin nousta sen selkään ilman sitä pientä jännitystä mahanpohjassa ja antaa vaan mennä. Haaveilin, että jonain päivänä starttaan tällä koulukisoissa.

Näistä kolmesta haavesta kaksi on tällä hetkellä totta. Koulukisoista jatketaan vielä haaveilua - ehkä nekin ovat totta sitten joskus. Nyt just tällä hetkellä lähtökohdat kaikelle ovat kuin millä tahansa nuorella hevosella.

Uuden asutusalueen reunoilla tutkimassa maailmanmenoa 11.12.2015.
Pieni askel muulle maailmalle, maailmanreunan ylitys tälle ruunalle.