Hanki hevonen, jos haluat jännitystä elämääsi. Ei ole taviksella pelkoa, että sijoittaisit ylimääräiset rahat vaikkapa rahastoihin. Ne voi viedä suoraan vaikka klinikalle.
Se hevonen voi nimittäin yllättää: Se voi olla kymmenen vuotta terve kuin pukki tai sitten sairastaa alle 5-vuotiaana kaikki käyttöhevosen tyyppiviat. Ja vaikka se olisi terve, se voi olla tuhma. Se voi olla myös tuhma ja ei-terve, mutta pitäähän niitä vaikeita yksilöitä yrittää ymmärtää.
Joka helkutin kerta, kun olen nostanut leukani ja kohottanut ryhtiäni suunnitellakseni Salaman tulevaisuutta, on hevonen hajoittanut jonkun paikan. Kaikki sen 3-vuotiaat jalat on käyty jo kertaalleen läpi vasenta etujalkaa lukuun ottamatta. Ikäluokkakisat jäävät haaveiksi. Pikkukisat voivat jäädä haaveeksi. Normaali käyttöhevosen ura voi jäädä haaveeksi. Ylipäätään se, että pääsee istumaan sen selkään vielä joskus on yksi ainut konkreettinen tavoite, joka voi toteutua. No, parempi sekin kuin kolme metriä multaa päällä tässä kohtaa.
Salama on ehkä opettanut minulle eniten. Silti luulisi, että jalat pysyisivät jo allekirjoittaneella maassa kaiken jälkeen, mutta silti ihmismieli välillä haaveilee ja karkaa suunnittelemaan asioita, joilla ei ole niin väliä tässä kohtaa. Maltti on valttia ja pierupukkilaukka kivaa. Nuoren hevosen energiaa yritetään jälleen tukahduttaa aikuisen hevosen muottiin. Helppoa se ei ole, mutta haave siitä, että sinne selkään tosiaan vielä joskus pääsisi, on aikamoinen houkute.
Sitten on tapaus Toini. Se on suoraan sanottuna aika rikki nyt. Viat vikoja, jotka ovat sillä olleet aina tai olleet olematta. Sekin vielä. Tässä on helppo kirjoittaa, että itsensä kanssa kannattaa tehdä selväksi se, mitä kannattaa hoitaa ja mitä ei. Olen tehnyt järkeni kanssa jo diilin, mutta sitten on tunteita. Niiden pohjalta tätä hevoshommaa kuitenkin pitkälti tehdään, eletään ja hengitetään. Millaista tämä harrastus järkevänä sitten olisi?
En tiedä, mutta niinä hetkinä, kun kaikki eivät ole repeämässä palasiksi ihan koko aikaa, tämä on ihan mukavaa. Välillä on kuitenkin tarjoiltava pessimistillekin palanen herkkua.
"Se voi olla kymmenen vuotta terve kuin pukki"
VastaaPoistaNäin kävi meillä ja tamman täytettyä pyöreitä alkoi sairastelu ja krempat. Ensimmäinen imppari ja kaviopaiseesta epäily, lihasjumia ja nyt kirsikkana kakun päälle jännevamma ja paha polttiaisherkkyys nyt menneenä syksynä :| Jos ei muuta niin liinatukka on minulle maailman paras ystävä.
Nimenomaan. Ei kai tätä muuten niin raskaasti ottaisikaan, jos toinen ei olisi niin hyvä ystävä.
PoistaEtunsa kaikella. Niin paljon se antaa, niin paljon se ottaa.
Mikäs Toinilla on? Kurjaa kun hevoset sairastaa :( Me varattiin ponille klinikalle aika, pahinta pelkään jo nyt kun ei näytä paranemisen merkkejä..
VastaaPoistaTonella on joka päässä jotain. :( Isompaa ja pienempää. Kerron enemmän, kun se on tutkittu ensi viikolla läpi.
PoistaVoimia sinne! Joskus elämän harmaus vie voiton, mutta kyllä se valokin joskus voittaa.
Voi harmi :( Voimia teillekkin!
PoistaHarmaalta meillä ainakin näyttää, mutta en anna periksi ennen klinikkareissua. Siellä käynnin jälkeen tiedetään onko mitään enää tehtävissä. Hevosen tai tässä tapauksessa ponin parasta aijon ajatella ja jos tilanne vaatii niin pääsee se kärsimyksistään. Tuntuu vaan niin kurjalta.
Joskus se lopullisin päätös on armollisin, mutta toivoa on varmasti ennen sitä aina kunnes toisin sanotaan. Meille jäljelle jääville se raskainta onkin. :(
PoistaOho, T yllä laittoi niin osuvan lauseen, että lainaan: "Jos ei muuta niin liinatukka on minulle maailman paras ystävä.".
VastaaPoistaJostain syystä kovin monessa blogissa on hevosilla jos jonkun näköistä vaivaa, moni on myös päätynyt siihen lopulliseen ratkaisuun. Se on vissiin se syksy, kun ne viimeistä kesäänsä laiduntaneet laitetaan pois... Miten olisi, jos vaihtaisikin hevoskokoiset kokonaan shettiksiin? Ne tuntuu olevan aika perustervettä porukkaa, jos ei sitten lasketa mukaan niitä elintasosairauksia, mistä liian hyvin syöneet ponit tuppaa kärsiä... Lisäksi ne on kivoja, söpöjä ja helppoja. Tsemppejä teille kaikkiin vaivoihin! Minä myötäelän mukana täällä, hiukan jo ihmetyttää, että miten *kop kop* meillä onkin mennyt kaikki nyt viimeaikoina vähän liian hyvin... Kevääseen asti kun sujuisi näin somasti, sitten maailmakin näyttää valoisammalta. :D
Shettikset ovat kyllä kivoja - Duke on meidän tallis ykköstykki tällä hetkellä, :D Sillai suht terve kaveri kyllä, mutta lähipiirin kokemuksen perusteella, osaavat nekin mokomat sairastaa kaikkia kivoja juttuja. Enempi ja vähempi.
PoistaTsempit teille tulevaan talveen! Toivottavasti varsa on ja pysyy ja ulkoistaa itsensä aikanaan sitten suotuisasti onnellisten tähtien alla. :)
Voi ei! Onpa tylsää :(! Miten toini oireilee?
VastaaPoistaSillä on pari isompaa kremppaa, jotka eivät ole kotihoidon voimin helpottaneet. Suuria kysymyksiä on ilmassa, ensi viikolla ollaan viisaampia.
Poista"Se voi olla kymmenen vuotta terve kuin pukki" Hah, niin tuttua!
VastaaPoistaNäin kävi meilläkin. Eivät oikeastaan koskaan pieniä naarmuja lukuunottamatta sairastaneet. Sitten tuli samaan vuoteen toiselle kaviokuume, toiselle repertuaari kummallisia oireita. Shettikseltä löytyi EMS ja suokilta cushing... Näitten kanssa sitten elettiin monta vuotta, kunnes cushing-polle jouduttiin lopettamaan. EMS-potilas sentään vielä porskuttaa.
Kyllä näitten jälkeen on vahvistunut ajatus, ettei koskaan enää yhtään uutta omaa...
Kuin myös, mutta koskaan ei saa sanoa ei koskaan! :D
PoistaSe mun Irka-suokki oli vähän samanlainen, ihan pikkuvarsasta alkaen jotain aina. Silloin teininä oli kai itse 200% uskoa täynnä, ei epäilystäkään etteikö se parane ja vielä joskus se ravikuninkaan seppele kaulassa roikkuu!;) Ja kun ravikuningashaaveet piti haudata sen ollessa 7v., oli vakaa usko vieläkin, että kun silloiset vaivat selätetään, odottaa sitten koulupuolen staran elämä...
VastaaPoista14vuotiaaksi hoidettiin, hoidettiin ja hoidettiin, kunnes sitten oli vihdoin pakko todeta että seinä tuli todella vastaan,ei enää hoidot auttaneet. Silti ihan parhaimmat hevoselämäni vuodet elin tämän otuksen kanssa, päivääkään en vaihtaisi kaikesta murheesta huolimatta pois ♡ Peukut siis Tsalamalle, (ja Toinillekin!) vielä se paremmaksi tulee kääntymään ja sun uskoa nyt vaan kovin koetellaan!
Meilläkin on ollut ja tulee olemaan hetkemme, mutta toisinaan jatkuva kremppa painaa mieltä ja syö motivaatiota. Mutta onneksi Salamon hyvä kaveri kaikesta huolimatta!
PoistaLuin vanhoja postauksiasi ja taytyy sanoa etta jos olisin kaynyt lapi kaikki nuo koettelemukset olisin varmaan jo lopettanut hevosharrastuksen...mullakin on ollut hevosia joilla oli aina jotain ongelmaa...ei kai ongelmatonta hevosta olekaan. Tsemppia tutkimuksiin.
VastaaPoistaEniten harmittaa ehkä se, että puitteet on, motivaatio on ja aikaa olisi, mutta hevoset eivät ole samaa mieltä... Siispä keskityn ponin kanssa harrastamiseen, heh.
PoistaJouluna 2011 oli kyllä koko homma vaakalaudalla. Se oli karsea vuosi. Sitten Salama käveli loppiaisena 2012 elämääni hedelmäpelin lailla pyörivät silmät päässään. Se oli käännekohta. Ja tässä ollaan.... :D
Mulla oli kanssa harrastus katkolla vuonna 2011. Olikohan se noin yleensa paha hevosteluvuosi...
PoistaVarmaan. Välillä tuntuu, että ongelmat vain kasautuvat, kun taas välillä kaikki sujuu pelottavankin hyvin ja helposti.
PoistaKyllä näissä hevostouhuissa täytyy oppia ajattelemaan, että mikään ei ole ikuista, eikä koskaan tiedä, milloin aika loppuu kesken. Kun puntaroi, mihin kiireisenä päivänä käyttää aikansa, olen alkanut nykyään miettiä, että huomenna ei välttämättä ole enää juuri sitä tiettyä hevosta pihassa. Niinhän se täytyisi ajatella miehen ja kaikkien muidenkin kanssa, mutta kaikista eläimistä, mitä minulla on ollut, kyllä hevoset ovat kaikkein haavoittuvaisimpia.
VastaaPoistaNäinhän se menee. Tämä on harrastus, jossa eletään suuria tunteita laidasta laitaan. Kun sattuu, sitten sattuu. Kun menee hyvin, menee tosi hyvin. Tiputus pilvilinnoista on tullut tutuksi ja sen kanssa on vaan jotenkin halunnut oppia elämään.
PoistaHevoset ovat opettaneet elämään hetkessä. Se on hieno asia.