lauantai 1. marraskuuta 2014

Mystinen allergia

Vuosi sitten meillä painittiin mystisen ihovaivan kanssa. Kohteena oli Duke ja Salama toimi sijaiskärsijänä, koska vaivan ajateltiin ensin olevan tarttuvaa.

Oireet alkoivat hyvin pian ruunauksen jälkeen. Sitä ennen poni oli käytetty näyttelyssä, jota varten se oli tietenkin pesty ties millä shampoolla ja kyllästetty kiillotusaineella.

Kuukauden vanha ruuna 29.10.2013
Duke ruunattiin 25.9.2013. Se toipui ruunauksesta ihan hyvin, vaikka säät pysyttelivät lämpiminä viime syksynä pitkään. Aika pian sillä alkoi kuitenkin hervoton kutina ja poni tuntui "turpoavan" kummasti. Ihosta lähti paljon hilsettä ja siellä täällä oli kurarupimaisia nyppyjä. Poni pestiin viikon ajan joka päivä Hexocilillä.

Kun se ei auttanut, hain klinikalta sienishampoota. Poni klipattiin.

Leikatun karvan alta paljastui kiva ylläri...

Juuri klipattuna 2.11.2013.

Poni sai jälleen käydä kylvyssä joka päivä. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Kyljissä olevat donitsit vain kohosivat ja kasvoivat.


Marraskuun 13. päivänä 2013 Duke löytyi tarhasta silmät kiinni muurautuneena. Kipin kapin klinikalle siis pahimman pelossa.

Samalla selvisi syy kaikkeen: Pitkittynyt allerginen reaktio. Mutta mille, se jäi joksikin aikaa mysteeriksi. Poni sai mukaansa kassillisen lääkkeitä: Kuukauden kortisonikuurin laskevalla annoksella, viikon antibioottikuurin, kahta eri silmätippaa ja lääkeshampoota pesuihin. 

Ja tadaa - meni kolme viikkoa ja vastassa oli tällainen poni:


Kutina, donitsikuviot ja muut pysyivät poissa muutaman viikon. Sitten yhtenä kivana päivänä laitoin Dukelle kiillotusainetta lavoihin ja harjaan, jotta loimi ei hankaisi.

Parin päivän päästä poni kutisi. Aivan vimmatusti. Kiireellä pesemään se putipuhtaaksi ja tutkimaan käytettyjä kiillotusaineita ja pesuaineita. Kaikissa niissä yhteistä oli yksi aine: Silikoni.

Nyt kun mokomia tököttejä ei ole käytetty vuoteen, on ponin nahka pysynyt ehjänä, siistinä ja kutinattomana. Arganöljyä on maltillisesti käytetty silloin, jos jouhia on pitänyt selvittää juhlakuntoon. Poni on pesty nyt oikeastaan vain Hexocilillä. 

Mitään allergiatestejä ei ole otettu, mutta oireet ja sen aiheuttaja olivat ainakin tällä kertaa aika selvät. 

Onko teillä lukijoilla kokemusta vastaavista?

6 kommenttia:

  1. FBn Kesäihottuma-ryhmässä on ollut just vastaavasta puhetta, tähän hätään en pääse kattomaan että mitä tarkemmin, vaan sieltä voi käydä lukaisemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "linkkivinkistä", sieltä löytyikin tuttuja kuvioita. :)

      Poista
  2. Käytätkö ihmisten hiuksiin tarkoitettua arganöljyä? Suurimmassa osassa niissä on tätä ainetta itseasiassa melko vähän ja sisältää myös silikoonia. Kaikista myytävistä tuotteista en tiedä, mutta tuoteselosteesta näkee, mitä tuote pitää sisällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin sellaisen tuotteen, missä ei ole silikonia. :) Se on toiminut hyvin. Käytän samaa kaikille muillekin hevosille.

      Käytin vuosia Effolin kiillotusainetta jouhien selvittämiseen, mutta sitten kerran ostin yhtä toista. Siitä toisesta tuli sitten nuo oireet. Sen koomin en ole kokeillut vanhoja tuttuja juttujakaan.

      Poista
  3. Me ollaan kamppailtu hevosemme kanssa iho-ongelmien kanssa vuosikaudet. Sillä on ollut ihan vastaavanlaisia oireita kuin sinun ponillasi. Eläinlääkäreistä ei ollut mitään hyöytyä. He sanoivat, että kyseessä on allergia, mutta syytä on useimmiten mahdoton löytää ja testitkin ovat yleensä epätarkkoja. Kortisonikuurinkin söi, mutta iho-ongelmat tulivat takaisin.

    Nyt tiedämme, ettei kyse ole allergiasta, vaan hormonaalisista ongelmista. Monet ruunat kärsivät ruunamisen jälkeen lannerangan ongelmista, koska ruunaus vaikuttaa hormoonitoimintaan. Meillä on hepalla ollut sekä lannerangalla ongelmaa että ihossa, jotka molemmat johtuvat ruunamisesta. Liikunnalla pysyy kunnossa. Ei siis käytetä mitään aineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi, tässä oli paljon uutta!

      Me päätimme viime vuonna, että mikäli allergia toistuu yhtä rajuna uudelleen, koitetaan allergiatestejä, mutta kuten totesit, ne ovat eläimillä vähän epätarkkoja. Ilmankin on onneksi pärjätty. :)

      Toki tässä Dukenkin tapauksessa voi olla taustalla muutakin (ja varmasti on), mutta ainakin tuo kiillotusaine oli tosi selvä juttu. Poni pysynyt nyt hyvässä kunnossa. Ruunaus on aina iso juttu, vaikka rutiinitoimenpide onkin. Sekoittaahan se nyt kaiken. Dukella meni pitkään, että oli kiva ja iloinen itsensä ruunauksen jälkeen. Salama toipui mielestäni nopeammin, mutta se ruunattiinkin jo 1-vuotiaana.

      Poista