Yhteistä kieltä etsimässä

"Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle.

Ja rakastaa niiden rajoissa, hiljentää risteyksiin ajoissa."

Miksi odottaa huomiseen, kun yhtä hyvin uusien asioiden opiskelun voisi aloittaa jo tänään?

Missio: Selvitä johtajuusasiat hevostesi kanssa, jotta hevosesi ovat tyytyväisiä ja itse saisit hyvän mielen. Selätä oma epävarmuus, se on vain kaiken pahan alku ja juuri.

Suunnitelma: Ensin Duke, sitten Salama. Kentälle välilanka tarhan ja portin väliin, niin ala ei ole niin suuri.

Toteutus: Duke pääsi ensimmäisenä vuoroon. Se oli jälleen helppo nakki. Muutama kierros ravia "pyöröaitauksessa", sain sen huomion osakseni heti ja tadaa, se seurasi minua jo hetken kuluttua ilman narua ja riimua ympäri tarhaa, ihan minne vain. Riimun kanssa vielä loppuun väistöharjoituksia ja lopuksi vähän siedätystä kepillä, jonka päähän olin solminut kolme pientä muovisuikaletta. Meinasi ihan oikeasti tulla onnenkyyneleet silmiin, kun poni tepsutti selän takana ja kulki kuin ajatus. :) Lisäksi oli kiva huomata, että jee - osaan sittenkin jotain, vaikka välillä on ihan supersurkea olo.

Hevosia vaihtaessa jätin sen tikun muovisuikaleineen portin viereen ja päästin Salaman pois ulkomökistä. Salkku meni tietenkin tutkimaan (haistelemaan ja maistelemaan) tätä tikkua ja olinkin ihan tyytyväinen, ettei se pelkää sitä. Duke pääsi mökkiin ja Salama joutui hommiin. Tai siis se joutui kohtaamaan suuren kulttuurishokin.

Ihan ensimmäiseksi halusin varsan liikkeelle. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa. Ensimmäiset 5 min Salama käänsi minulle vain ahterinsa ja lisätessäni painetta se potki ja pukitti päin. Sitkeästi kuitenkin jatkoin nahkanaruni kanssa "ahdistelua" ja pidin paineen tasaisena. Lopulta se otti askeleen eteenpäin ja pian se jo laukkaili ympäri kenttää, lisäksi sain vaihdettua suuntaa oikeaoppisesti jne. Kuitenkaan ihan helposti myöntyminen minun tahtooni ei tapahtunut - lopulta kentällä pyörittiin yli tunnin ajan, molemmat umpihiessä. Varsan ilme oli koko ajan ihan käsittämätön - jotain happaman ja epäuskoisen väliltä. Sitä ei selvästikään miellyttänyt se, että ruokakuski halusi päästä arvojärjestyksen kärkeen.

Lopulta jatkettiin samoja väistöharjoituksia narussa, mitä tehtiin aluksi Duken kanssa. Ne sujuivat ensin todella hyvin, kunnes otin sen pahuksen kepin muovisuikaleineen esiin. Varsa yritti hypätä syliin, potki takajaloilla minkä ehti ja minä jäädyin - mitä helkuttia, miksi se nyt sitä pelkää..?! Aloitettiin vähän niin kuin alusta, otin kepakosta pari suikaletta pois ja tadaa, nyt se kelpasi ja pienen loikkimisen jälkeen tikulla sai koskea ihan mihin vain kummalta puolelta tahansa. Tähän oli tällä kertaa hyvä lopettaa, 1,5 tunnin taistelun jälkeen.

Loppupuhe: Jäin ihmettelemään vain sitä, miksi Salama on noin vahva - olen pitänyt sitä aina pohjimmiltaan kilttinä ja nöyränä kaverina. Ihmeellisen hyvässä symbioosissa ollaan pärjäilty tähän asti, vaikka tämän pihan valtikka taitaa toistaiseksi kuulua tälle läsipäälle... Ihailen sitä, miten viisas hevonen voikaan olla: Selvästi se haistaa pienen epävarmuuteni ja siitä oravanpyörä lähtee käyntiin.

Viimeiset sanat: Me tarvitaan tulkki. Pian.