torstai 4. huhtikuuta 2013

Ihania uhmaikäisiä varsuleita




Onneksi aikaa kultaa muistot - ehkä minullakin on toivoa, että kymmenen vuoden päästä nämä tulevat mammanmussukat ovat sellaisia umpikilttejä luottoponeja, hih.

Tämän päivän avainsanat: Keuliva Salama ja keuliva Duke. Ensimmäiseksi mainittu päätti pöhköillä pihataluttelukierroksella kaikkea ja yritti pari kertaa hypätä taas syliin. Sen lisäksi se on kivasti keksinyt nostaa etupäätä ilmaan, tosi kiva. Sehän pääsi yllättämään tuossa pari viikkoa sitten ja hyppäsi kantapäilleni, jonka jälkeen olen ollut vähän extratarkkana sen kanssa. Kotonahan se näkee pieniä vihreitä miehiä joka paikassa ja on sätkyäkin sätkympi tyyppi. Ei todellakaan mikään viilipytty, kuten pieni toverinsa. Heiluttelin sille muun muassa eteisen mattoa (= sapelihammastiikeri), jatkojohtoa (= kuristajakäärme), käytiin puuliiterissä (= teurastamo) jne. Lopulta olin tyytyväinen ruunan nöyrtyneeseen olemukseen ja se pääsi takaisin tarhaan.

Duke, pieni keuliva shetlanninponi, sai odotella sen aikaa ulkotallissa. Molemmat ovet olivat kiinni, koska se on kerran aikaisemminkin yrittänyt kiivetä matalan oven yli. Nytpä sen ego on kasvanut sen verran, että mokoma yritti kavuta molempien ovien yli, onneksi siinä onnistumatta. Odottelin aikani sille ensin vähän päristyä, että se taas rauhoittuu ja pitää kaikki pienet kavionsa maan pinnalla. Sen jälkeen se pääsi takaisin painimaan ja ihan ekana olevat kolme kuvaa kertovat vähän illan vauhdeista.

Jee, saan heinäbaarin kokonaan itselleni!
Hmm... Ystävä on tuolla, minä täällä, ei hyvä.
Heippa.
Hei älä mee!
Huh, nyt se taas palkitaan, säännöllinen ja johdonmukainen jämpti käsittely. Liika on liikaa, liian vähän on liian vähän ja niin edelleen. Epäonnistumisia ei saisi tulla, mutta koska kukaan ei ole täydellinen, niitä aina vain voi tulla eteen ja tuleekin. Siispä laitetaan usko, toivo ja rakkaus jälleen koetukselle, häntä pystyyn ja nokka kohti uusia koitoksia. :)




2 kommenttia:

  1. Oi, ihania kuvia taas! Kaveri rupes seinäkiipeilemään! Pitäiskö sille hankkia sellaset valjaat? :D

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, semmonen benjiköysi vois olla aikaa jees. :D

      Poista