sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ekaa tuntia jänskätessä

Syksy 2012
Meillä on lähiaikoina Salaman kanssa ihan oikea eka "valmennus", nimittäin Ibericon Kata tulee vähän neuvomaan meitä uusille urille maastakäsittelyn saralla. Itse kaipaan vähän itsevarmuutta ja Salama järjestystä ja kuria elämäänsä. Näiden palasten osuessa kohdilleen muutaman oppitunnin jälkeen koen varmasti olevani parempi hevosenomistaja ja toivon mukaan myös varsa on saanut mielenrauhan, kun johtajuusasiat ovat selvillä. Jännää siis. Samalla tästä lähtee tavallaan aluilleen myös Pojun ratsukoulutus, ajatelkaa, pieni karvainen varsani on ensi keväänä jo 3v.! Okei, vielä ei ole vietetty virallisia 2-vuotissynttäreitäkään, mutta kuitenkin. Onneksi vielä saadaan olla ihan kakaroita ja ihanan lapsellisia, pitää ottaa ilo irti siitä.

Muistatteko muuten, kun talvella etsintäkuulutettiin pieniä valkoisia jumppapallon tulppia? Onnekseni poni ei olekaan syönyt niitä, kuten ensin pelkäsin, nimittäin peräti kolme ehjää tulppaa on jo kävellyt/ryöminyt/pompahtanut vastaan tarhan siivousoperaation edetessä. Nyt niitä on sitten varastossa, jos niitä joskus tarvitsee.

Tulevalle viikolle olen kaavaillut jo vähän muutakin ohjelmaa: Ponin voisi ohjasajaa pitkästä aikaa ja voisipa tuo kärryjäkin vetää kuukauden tauon jälkeen. Katsotaan nyt, mitä kaikkea kivaa keksitäänkään! Katsotaan myös, tuoko posti lähipäivinä tilaamani jättipaketin - sen pitäisi sisältää muun muassa köysiriimun, pitkän köyden ja muita kivoja ale-laarin löytöjä. Täytyyhän "hevoskuiskaajaleikissä" (kuulostaapa muuten raflaavalta!) olla kunnon vermeet, hih.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti